Kanavan korkein kohta, Forsvikista Törebodaan

Anni taluttaa veneen sulkuun

Aamulla ennen yhdeksää käy ennen sulkua aina kuhina. Koska sulkuvahdit aniharvoin ottavat kantaa veneiden järjestykseen täytyy homma pystyä sopimaan ihan keskenään. Yleensä siinä muistellaan eilisillan saapumisjärjestystä ja kartoitetaan mitkä veneet mahtuisivat minkäkin kanssa samalla kertaa. Pääsääntöisesti sulkuvahdit pyrkivät ottamaan täyden satsin eli neljä venettä kerrallaan, mutta toisinaan joku veneistä on niin suuri että mukaan mahtuu vähemmän muita. Tässä yhteydessä täytyy antaa tunnustusta kanssaveneilijöille, koko matkan aikana en huomannut kenenkään yrittävän etuilla tai muuten röyhkeästi käyttäytyä.

Kuhmuraista sulun seinämää

Eilen ennen meitä tulleista kaksi suurempaa purjevenettä sekä kaksi moottorivenettä saivat itseoikeutetusti mennä heti kello yhdeksän sulutuksessa. Sen jälkeen kartoitettiin seuraavat halukkaat, meille tarjottiin mahdollisuutta mennä seuraavassa satsissa. Ilmeisesti kiinnittymispaikkamme ns. jonon ensimmäisenä hämäsi muita veneilijöitä eikä kukaan enää muistanut että olimme itse asiassa tulleet varsin myöhään. Kieltäydyin kohteliaasti, ja ilmoitin jättäytyväni päivän kolmanteen sulutukseen, sillä tässä nimenomaisessa sulussa en halunnut eturivin paikkaa.

Metsäinen kanavaosuus Forsvikin jälkeen

Kaikki muut kanavan sulut ovat suoraseinäisiä, rakennetusta kivestä. Fosrvikin sulku on erilainen, se on rakentamisjärjestyksessä kanavan ensimmäinen ja osittain louhittu kallioon. Sulun etuosan seinämät ovat rosoista ja kuhmuraista kallioseinää ja näytti siltä että mikään määrä lepuuttajia ei välttämättä riittäisi jos sulutuksessa tulisi ongelmia. Jäimme siis suosiolla seuraamaan sivusta ensin yhden mallisuorituksen ja vasta sen jälkeen olimme itse vuorossa.

Järvellä

Eräs rohkea Bavaria -purjeveneen omistaja lupasi mennä eteemme ja näin pääsimme parhaimmalle paikalle takariviin. Sulutus meni meidän osaltamme hyvin, mutta edellä olevaa venettä katsoessa sydänalassa muljahteli muutaman kerran, sen verran pieni marginaali oli välillä rosoisen kallion ja veneen kylkien välillä. Kapteeni hoiti kuitenkin hommat rauhallisesti, ja myös sulkuvahti täytti tämän sulun normaalia hitaammalla vauhdilla joten kaikki meni lopulta hyvin.

 

Toinen kanavan kahdesta käsikäyttöisestä sulusta.

Fosrvikista eteenpäin on kanavan kaikkein vanhin osuus. Kanavalla vuorottelee kapea metsäreitti ja pienten järvien ylitys kunnes päästään suuremmalle järvelle, Vikenille. Viken on Göta Kanalin korkein kohta, 92 metriä merenpinnan yläpuolella. Tästä eteenpäin kaikki sulut Göteborgiin saakka ovat alaspäin laskettelua jonka pitäisi olla huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin ylöspäin sulutus. 

Tässä kohtaa myös suoritettiin pikainen tankkaus vauhdissa mukana olevasta 18 litran kanisterista. Olin nimittäin jo edellisenä iltana havahtunut siihen että polttoainemittari näytti epäloogisen suuria lukemia. Jotain mittarissa oli selvästi rikki. Jostain syystä en ruvennut asiaa heti selvittelemään, mutta nyt asia rupesi vaivaamaan enemmänkin. Olin tyhjännyt ja puhdistanut tankin ennen reissuun lähtöä joten ynnäilin kaikki kesän tankkaukset sekä moottorin tuntimittarin lukemat ylös ja päättelin että tankissa pitäisi olla vielä useampi kymmenen litraa polttoainetta jäljellä. Normaali kulutus kanavanopeudella on alle kaksi litraa tunnissa ja mitään hätää ei ollut vaikka aivan tarkkaa polttoainemäärää en tiennytkään. Silti kaikenlaisia mörköjä rupesi pyörimään päässä, ja päätin tyhjentää mukana olevan varakanisterin tankkiin. Pelkästään sen sisällöllä ajettaisiin melkein kymmenen tuntia lisää joten onpahan mielenrauha taattu ainakin sinne saakka.

Rautatiesilta ennen Törebodaa

Useamman päivän oli jo ollut kuuroittaisia sateita mutta joka kerran olimme onnistuneet täpärästi väistämään ne. Onni ei kuitenkaan jatkunut loputtomiin vaan järven vajaan kymmenen mailin osuudella saimme oikein kunnon kuuron niskaamme voimakkaan tuulen kera. Jälleen kerran kiittelin mielessäni veneen kiinteää tuulilasia ja kunnon sprayhoodia. Kyllä ne vain siellä Ruotsin länsirannikolla, Pohjanmeren äärellä, tietävät miten veneet kuuluu rakentaa.

Perillä Törebodassa

Vikenin jälkeen oli vuorossa taas kanava-ajoa tiheän metsän keskellä. Yhdessä kohdassa kanava haarautui kahtia ja haara teki ylimääräisen mutkan liittyäkseen taas takaisin pääkanavaan. Keskelle muodostuneessa saaressa olisi ollut kanavan monumentti sekä muutenkin mielenkiintoinen pysähdyspaikka. Valitettavasti useampi vene oli jo valloittanut kaikki kiinnityspaikat joten jouduimme ajamaan eteenpäin, muutaman avattavan sillan sekä pienemmän sataman ohitse aina Törebodaan saakka. Siellä kanavan edellisiltä osuuksilta tuttu saksalaisvene "Fair Wind" viittelöi meille vapaata kiinnittymispaikkaa keulansa edessä.

Valmista tältä päivältä.

Töreboda oli periaatteessa vain pitkä laituri kanavan reunalla, ja saimme lähestulkoon viimeisen vapaan kohdan siitä, laituri oli nyt ääriään myöten täynnä. Joku meidän jälkeen tulleista joutui jopa yöpymään septintyhjäyslaiturissa, mitä ei onneksi kanavalla paljon tarvita koska satamissa on siistit ja toimivat vessat. Iltasella en jaksanut lähteä tutustumaan paikkakuntaan sen kummemmin, Maria ja Anni hoitivat kauppareissunkin kahdestaan. Vaikka kanavalla matkaaminen on sinänsä rentoa niin silti ruorissa täytyy olla koko ajan ja ohjata joka hetki, autopilottia ei käytännössä voi hyödyntää lainkaan. Iltaisin on monesti hiukan sellainen liikaa aurinkoa saanut olo ja unen tuloa ei tarvitse liiemmälti odotella.

Ilta kanavalla