AIS -transponderin asennus Mariestadissa

Hyvä paikka, mutta valitettavasti varattu

Aamulla oli mukava nukkua pitkään ja ottaa rauhallisesti, olihan tarkoitus pitää vasta reissun kolmas satamapäivä. Tuuli oli hirveän puuskainen, pahin koko reissun aikana. Vaikka suora tuuli ei satamaan sopinutkaan niin silti köydet valittivat välillä puuskan painaessa venettä tieltään. Istuskelin avotilan teltassa aamukahvit juuri juotuna kun isompi moottorivene suunnisti viereiselle, vapaalle paikalle. Menin luonnollisesti auttamaan, ja sain samalla kuulla että olimme juuri heidän kausipaikallaan. Laituria oli uusittu alle viikko sitten ja siinä yhteydessä vihreät/punaiset kyltit olivat kadonneet eikä niitä vielä oltu ehditty laittaa takaisin.

Loppupäivä kylkiparkissa

Onneksi moottoriveneellä saapunut perhe oli hyvin ymmärtäväisiä eivätkä yhtään vihaisia, ihmettelivät kylttien puuttumista aivan samoin kuin mekin. Mutta eipä siinä mitään, siirtyä silti täytyy. Kävi ilmi että kaikki koko pitkän laiturin paikat ovat kausipaikkoja, eli useampi kymmenen vierailijaa olivat kaikki ns. väärillä paikoilla. Sattumalta vain olin valinnut paikan jonka omistat juuri saapuivat. Satama-altaan toisella puolella oli tasan yksi vapaa kylkipaikka "Marianne" -risteilijälle varatun tilan etupuolella, joten pikavauhtia köydet irti, ja tuuli käytännössä painoikin meidät uuteen paikkaan lähes itsekseen. Laituri oli hiukan korkea mutta kyllä siitä ylös pääsi, ehkä huonona puolena olimme ihan ns. paraatipaikalla kun ohikulkeva kansa katseli suoraan ylhäältä veneeseemme.

Mariestadin kirkko

Ohikulkijoiden kanssa tuli monta mielenkiintoista keskustelua. Peräti neljä kertaa saman päivän aikana joku pysähtyi oma-aloitteisesti ja kysyi veneen lipusta. Suomessahan seuraan katsastettu vene käyttää yleensä kyseisen seuran lippua, ja sen vuokse mekin purjehdimme SSP:n eli Säpin Seudun Purjehtijoiden lipun alla. Olin kyllä kuullut neuvon että ulkomailla liikuttaessa (ja varsinkin mitä kauemmaksi Suomesta mennään) voisi vaihtaa Suomen viralliseen lippuun koska suomalainen konsepti seuralippuineen on muualla vieras. Pahaksi onneksi lähtö oli niin hektistä että virallinen Suomen lippu jäi ostamatta, mutta tulipahan monet keskustelut sen ansiosta, sekä täällä Mariestadissa että muissakin satamissa

Päivä sujui oikein mukavasti, käytännössä tekemättä mitään, juuri niin kuin lomalla välillä kuuluukin. Kävimme toki tutustumassa Mariestadin todella isoon kivikirkkoon, missä elävä musiikki tervehti kirkkoon saapuvaa turistia. Edessä istui mies sellon kanssa ja soitti Bachia, ulkomuistista ilman nuotteja ja nähdäkseni täysin virheettömästi. Soitto ei juurikaan katkennut koko sinä aikana kun kirkossa olimme joten todellinen ammattimies tuntui olevan asialla.

Bachia sellolla

Iltapäivällä ostettiin kebabit sataman kebab-kojusta ja söimme ne veneessä. Kyllä kunnon rehellinen roskaruoka tekeekin hyvää välillä. Lopun päivää syvennyin juuri ennen reissua ostettuun lähettävän AIS-transponderin asennukseen. Kyseessä on siis laite joka automaattisesti lähettää koko ajan veneen sijaintitietoa muita lähistöllä olevia veneitä varten, ja sama tieto päätyy sitten sivutuotteena myös Marinetrafficin palveluun. Veneen reaaliaikaisen sijainnin näkee jatkossa sivustolta http://www.marinetraffic.com hakemalla nimellä "Svanevit". Tämän blogipäivityksen kirjoitushetkellä olemme jo paluumatkalla Itämeren puolella mikä pitäisi Marinetrafficin palvelustakin näkyä.

 

Asennus onnistui, AIS-lähetin toimii!

Seuraavana päivänä tuuli jatkuisi melko voimakkaana mutta puuskaisuus pitäisi ennusteen mukaan kuitenkin vähentyä. Pieni epävarmuus muljahteli vatsassa mutta laitoin kellon silti herättämään kahdeksan jälkeen. Eteenpäin tekisi jo mieli jatkaa matkaa mutta ei sentään mihin tahansa keliin. Lopullinen lähtöpäätös tehtäisiin vasta aamulla, lähinnä kapteenin henkilökohtaista mielentilaa ja senhetkistä rohkeutta mukaellen.

Tuuli ei tyyntynyt edes yöksi

Göta Kanalin loppu ja Vänernille

Tyyni aamu kanavalla

Eilisen päivän pitkistä odotteluista viisastuneena olin hiukan taktikoinut aamun aikatauluja. Illan polkupyöräreissun perusteella tiesin että seuraavan sataman veneistä vain kuusi oli menossa samaan suuntaan kuin me. Oli siis todennäköistä että mahtuisimme päivän toiseen sulutukseen joten lähdimme reilu vartti ennen yhdeksää moottoroimaan tyyntä kanavaa pitkin eteenpäin.

Päivän ensimmäiset vastaantulijat

Vastaantulevalla liikenteellä oli ilmeisesti samansuuntaisia ajatuksia, sillä yhden sulullisen verran veneitä ajeli vastaan. Aamun lähdön ajoittaminen onkin oikeastaan ainut tilaisuus jolloin pääsee jonkin verran nopeuttamaan kanavalla etenemistä. Ensimmäisen sulun jälkeen loppupäivä mennään sitten samaa vauhtia muiden kanssa. Ohittamista ei varsinaisesti ole kielletty, mutta koska kanavan nopeusrajoitus on viisi solmua niin käytännön mahdollisuutta ohittamiselle ei ole, poislukien tietysti järviosuudet.

Norrkvarnin sulussa

Taktikointi kannatti, sillä ensimmäinen satsi oli ehtinyt mennä ja pääsimme lähestulkoon ilman odotteluja sulkuun seuraavan porukan kanssa. Alaspäin suluttaminen on todellakin täysin erilaista kuin ylöspäin. Virtausta ei ole käytännössä laisinkaan, vesi vain "katoaa" johonkin ja vene pysyisi melkein paikoillaan ilman köysiäkin. Ylöspäin suluttaessa en hirveästi ehtinyt katsella muiden veneiden toimintaa tai ylipäätään sulkuja, mutta alaspäin meno tuntui ihan leppoisalta lomameiningiltä. No, lomalla tässä tietysti ollaankin.

Lyrestadin satama

Eiliseen verrattuna matka joutui aika mukavasti. Muutama avattava silta, sitten sulku ja hetken kuluttua taas silta. Välimatkat olivat sen verran pieniä että ruoriin ei ehtinyt nukahtaa vaan aina sopivan väliajoin oli jotain tekemistä. Matkan varrella ennen päätepistettä Sjötorpia oli Lyrestadin satama, mutta ohitimme sen niin kuin monta muutakin periaatteessa kiinnostavaa satamaa. Koko kanava-ajelun aikana pysähdyimme hädin tuskin puoleen satamista joten aivan varmasti monta mukavaa paikkaa jäi näkemättä.

 

Jälleen yksi sulku edessä

 
Sjötorpin sijaitsee Vänern -järven itärannalla, ja on siis Göta Kanalin päätepiste. Varsinainen satama on isohko allas kolme sulkua Vänerniltä ylöspäin, ja kuuluu siis vielä kanavamaksun piiriin. Muutaman tunnin lepäilyn, syömisen ja 70 litran polttoainetankkauksen jälkeen olo oli sen verran elpynyt (päivä oli todella kuuma) että päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa Vänern -järvelle. Sulkuvahti lupasi että vielä yhdet sulutukset alaspäin ehtii ennen kanavan sulkeutumista ja me satuimme onneksi olemaan ensimmäisenä jonossa. Takapään veneistä kuului aikamoista puhetulvaa kun yrittivät saada kaikkia halukkaita mahtumaan kerralla. Yksi veneistä olikin todella pieni moottorivene ja koko kanavan viimeiset sulut mentiin ennätyksellisesti viisi venettä samassa sulussa. Olimme keskellä vasemmalla ja minä pidin takaa kiinni perässä olevan ankannokasta samaan aikaan kun edessä oleva moottorivene piteli meidän ankannokkaa.

Viimeinen sulku ennen Vettern -järveä

Kaikki meni kuitenkin hyvin ja sitten oltiinkin Vänernillä, Euroopan kolmanneksi suurimmalla järvellä. Vänernin pinta-ala on noin neljänneksen suurempi kuin Saimaan, mutta syvyyden ansiosta siinä on vettä lähes viisi kertaa Saimaaseen verrattuna. Melkoinen järvi jossa rannatonta ulappaa riittää moneen suuntaan.

18 metrin silta ja vajaa 17 metrin masto. Hmm...?

Etukäteen olin miettinyt yöpymistä vierassatamassa Sjötorpissa, mutta jotenkin paikka ei tuntunut oikein miltään vaikka sinällään satama oli iso ja asiallinen. Vänernin puolen satama ei kuulu Göta Kanaliin joten siitä olisi pitänyt maksaakin erikseen joten taas iski aikatauluahneus ja lähdimme kuuden jälkeen vielä ajelemaan reilun 10 mailin päässä olevaan Mariestadiin. Useamman päivän tyyni ja lämmin ilmanala oli muuttumassa, ja järvellä puhalsi voimakas tuuli

Yltyvä tuuli ja tällainen taivas, aika etsiä satama huomiseksi?

Mariestadia lähestyttäessä tuuli vain yltyi, ja tietenkin koko ajan suoraan edestä. Uuteen satamaan ajo aina jännittää, ja varsinkin voimakas tuuli tuo oman lisänsä veneen kääntelyyn usein ahtaassakin altaassa. Mariestadin vierassatama on onneksi ihan lahden perällä joten tuuli ei kauhean hyvin sinne sopinut. Etukäteistiedon mukaan satamassa olisi pitänyt olla Ruotsissa yleinen R/G -systeemi eli siis tyhjiä kausipaikkoja voisi käyttää vieraspaikkoina jos paikalla olisi vihreä merkki. Punainen taas tarkoittaa että paikka ei ole muiden käytettävissä. Jostain syystä ainuttakaan vihreää sen kummemmin kuin punaistakaan lappusta laitureilla ei näkynyt, joten otimme sopivan näköisen vapaan paikan ja laitoimme veneen siihen.

Mariestad, 16000 asukkaan kunta Vänernin itärannalla

Nyt olikin aika lailla takki tyhjä, parin tunnin tauko mukaan lukien oltiin oltu kellon ympäri menossa. Sääennuste ilmoitti aina vain yltyvää tuulta seuraavalle päivälle joten maksettiin suosiolla kaksi päivää satamamaksua. Huomenna ei vene siirtyisi yhtään mihinkään. 

Viimeinen yö Göta Kanalilla

Aamulla Törebodan laituri tyhjeni vauhdilla kun suurin osa veneistä lähti heti yhdeksältä jatkamaan matkaa. Itse jäin miettimään polttoainemittarin toimimattomuutta ja tankissa mahdollisesti olevaa polttoainemäärää, asia olisi ratkaistava jollain tavalla ennen kuin matkaa voisi jatkaa. Moottorin pysähtyminen kriittisessä paikassa niinkin tyhmän asian kuin polttoaineen loppumisen vuoksi on täysin turha riski mitä en halunnut ottaa.

20 litraa dieseliä polkupyörällä

Tässä kohtaa täytyy jälleen kehua noita Bromptonin taittopyöriä. Etulaukkuun mahtuu 20 litran polttoainekanisteri joka ei edes täytenä hetkauta pyörän ajo-ominaisuuksia mihinkään suuntaan. Maria kävi läheisellä huoltoasemalla hakemassa yhden kanisterillisen dieseliä ja minä tyhjäsin avotilan laatikon sillä aikaa. Laatikon pohjavaneerin alta löytyy polttoainetankki, ja tankin päältä anturi johtoineen. Olin jo ehtinyt soittaa terapiapuhelun purjehtivalle ystävälleni Markukselle ja hän oli maininnut anturin johdot ja liittimet joten ajattelin aloittaa tarkistamisen sieltä. Toden totta anturille menevät johdot oli kytketty abiko-liittimillä, ja ne näyttivät vähintäänkin epäilyttävältä jo likaisuutensa ja korroosion vuoksi. Kupari toisen liittimen juuresta näytti todella ohuelta, olisiko peräti syöpymässä poikki? Otin liittimet irti muutaman kerran ja kytkin takaisin, mittarin lukema muuttuikin selvästi ja se alkoi näyttää ihan järjellisiä lukemia. Tässä kohtaa olisi ollut varmaan järkevää uusia vähintäänkin liittimet johtoihin mutta kiire voitti ja ladoin äkkiä tavarat takaisin säilytyslaatikkoon.

Lähtö Törebodasta

Kello oli jo puoli yksitoista kun kaikki oli taas kunnossa ja pääsimme lähtemään. Pari muuta saksalaista purjevenettä lähti samaan aikaan joten ajelimme jonossa menemään. Varsinkin siltojen kohdalla on kätevää kun on enemmän porukkaa, olen ollut huomaavinani että Göta Kanalin sillat avautuvat ripeämmin kun on enemmän veneitä kerralla menossa läpi. Aivan varmasti henkilökunta yrittää huomaamattomasti ajattaa veneitä sopiviin nippuihin jo ennen sulkuja jotta pahimmilta ruuhkilta sulutuksessa vältyttäisiin.

Jälleen kerran odottamassa

Tällä kertaa tosin näytti siltä että tulossa olisi toinen ruuhkapäivä kanavalla, ensimmäinenhän oli heti alkupäässä Söderköpingistä lähtiessä. Useammankin sulun kohtalla jouduimme odottamaan oikein kunnolla, ja joka kohdassa ei edes ollut asiallisia odotuslaitureita. Onneksi päivä oli tyyni ja välillä olimme useampikin vene kyljittäin kiinni toisissamme odottamassa. 

Ruuhkan pääsyyllinen

Hajstorpin pienen sataman kohdalla koimme koko kanavamatkan pisimmän yhtämittaisen odotuksen, lähes neljä tuntia. Sumppu pääsi muodostumaan pahimpaan mahdolliseen paikkaan, nimittäin heti sataman jälkeen on silta + tuplasulku. Sulkujen jälkeen on pieni väliallas, ja heti perään toinen tuplasulku. Jostain syystä välialtaassa ei ole laisinkaan kiinnittymismahdollisuuksia, tämän vuoksi yhteen suuntaan sulutettavan liikenteen täytyy mennä kaikkien neljän sulun läpi + yhden sillan avaus ennen kuin voidaan suluttaa toiseen suuntaan. Ilmeisesti juuri saapuessamme sululle oli vastakkaiseen suuntaan tuleva liikenne joutunut odottamaan kauan meidän suunnalta tulevia joten luonnollisesti nyt purettiin toiseen päähän muodostunutta ruuhkaa ja me saimme odottaa. Lisäksi vastaantulevan liikenteen joukossa oli joku suurempi laiva joka piti suluttaa yksin, ja koko paletin sekoitti lopullisesti järvipelastuksen SAR-alus joka luonnollisesti sai privaattipalvelua jolloin kaikki muut odottivat molemmissa päissä.

Sulutus alaspäin on leppoisaa hommaa

Odotusaika silti ollut mitenkään turhaa oleilua, vaan se käytettiin ruokailuun, kahvien keittoon, jäätelön syöntiin ja jutteluun muiden veneilijöiden kanssa. Ja kun viimein päästiin sulkuihin niin itse sulutus onneksi sujuu alaspäin todella paljon helpommin kuin ylöspäin. Nyt ei vinssejä tarvita laisinkaan, vaan veneen kummastakin päästä viedään köydet kanavan reunassa olevien lenkkien läpi takaisin veneelle. Veden laskiessa annetaan vain rauhallisesti lisää köyttä ja homma on hetkessä ohitse. Porttien auettessa moottori käyntiin, köysien veto takaisin veneeseen ja ajetaan ulos.

Saksalainen 6-vuotias poika ylhäällä hoitamassa köydet!

Jos kyseessä on tuplasulku niin porttien jälkeen on heti seuraava sulku. Olimme takarivissä ja vieressä oli saksalainen isä kahden poikansa (4 ja 6-vuotiaat!) kanssa. Eturivi otti ensin paikkansa, ja sen jälkeen odotin että saksalainen sai veneensä perän kiinni ennen kuin ajoin omalle paikalleni vasemmalle taakse. Sulut ovan niin kapeita että veneet täytyy pitää täysin suorassa sulun suuntaisesti jotta ne ylipäätään mahtuvat kaikki neljä samalla kertaa. Täytyy myöntää että hiukan epäilin 6-vuotiaan saksalaispojan ja isänsä yhteystyötä ja viivyttelin aina niin kauan että heidän veneensä oli varmasti kunnolla kiinni ennen kuin ajoin itse rinnalle. Huoli oli kuitenkin turha, isä ja pojat hoitivat homman joka kerran jopa paremmin kuin eturivin maanmiehensä joilla tuntui olevan vähän väliä jotain sählinkiä köysien kanssa.

Päivän viimeinen sulku edessä

Godhögenin tuplalukossa sulkuvahti tuli neuvomaan että seuraava Norrkvarnin satama oli jo valmiiksi melko täynnä, ja että saattaisimme haluta viettää suosiolla yön kanavan varrella. Kellonajan perusteella olisimme ehtineet vielä vähintään yhdet sulut Norrkvarnista eteenpäinkin mutta päätimmekin jäädä saman tien tämän Godhögenin sulun jälkeiseen odotuslaituriin. Paikka oli kuin postikortista, ja todella hiljainen ja rauhallinen. Venenaapureina oli ainoastaan kaksi hollantilaisvenettä joista ei paljon ääntä lähtenyt, ei vaikka yritin jotain keskustelua viritellä kippareiden kanssa.

Iltasella otimme polkupyörät ja pyöräilimme idyllistä kanavanvartta muutaman kilometrin verran tutustumaan jo etukäteen Norrkvarnin satamaan. Kanavalla kaikki on pientä, niin myös välimatkat, ja monesti polkupyöräilijät ohittivat meidät puksuttaessamme sallittua viiden solmun maksiminopeutta eteenpäin. Eipä tämäkään pyöräily kestänyt kuin vartin verran ennen Norrkvarnin sataman näkymistä, ja täynnähän se tosiaankin oli. Onneksi suurin osa näytti olevan tulossa vastaan joten aamusella pääsisimme luultavasti aika nätisti avauksien vihreään aaltoon vaikka viettäisimmekin yön muutaman mailin takamatkalla kanavan varressa.

Rauhallinen ja hiljainen kanavanvarsi

Aurinko alkoi hiljalleen laskea ja lähdimme Norrkvarnin satamasta takaisinpäin. Toisella puolella pyörätietä oli kanava aivan täysin tyynenä peilinä, toisella puolella lehmät katselivat uteliaana polkupyöräilyä. Postikorttimaisemaa ei rikkonut edes hyttysten ininä, sillä hyttysiä ei ollut näkynyt yhtään noin kymmeneen päivään. Yritin netistä hakea syytä asialle, olisiko mahdollista että eteläinen Ruotsi ei olisi jostain syystä hyttysten levinnäisyysaluetta? Mitään en löytänyt, mutta silti yhtä ainoaa hyttystä ei ole ollut viimeiseen puoleentoista viikkoon missään. Täytyy sanoa että tämä(kin) asia tuntuu olevan Ruotsissa paremmin, hiukan kateellisena jouduin myöntämään.

Norrkvarnin pieni satama

Veneellä heräsi vielä ajatus suihkussa käynnistä. Takanapäin Hajtorpin satama oli vain reilun kilometrin päässä joten polkaisimme vielä illan hämärässä sitä kautta suihkuun. Onneksi sentään toisessa Bromptonissa on valot... Kanavan "Servicekort" on kätevä koska se avaa kaikkien wc -ja suihkutilojen ovet jokaisessa satamassa ilman mitään sen kummempia sisäänkirjautumisia.

Paluumatkalla Norrkvarnista

Ilmassa oli pientä haikeutta. Huomenna olisi tarkoitus päästä Sjötorppiin, eli varsinaisen Göta Kanalin päätepisteeseen Vänernin itärannalle. Toki reissu muuten on vasta alkupuoliskolla, mutta kanavaan oli ehtinyt jo tietyllä tavalla ihastua. Ehkäpä joku kesä tänne tullaan vielä uudelleen?

Godhögenin sulku kl 0:30

Kanavan korkein kohta, Forsvikista Törebodaan

Anni taluttaa veneen sulkuun

Aamulla ennen yhdeksää käy ennen sulkua aina kuhina. Koska sulkuvahdit aniharvoin ottavat kantaa veneiden järjestykseen täytyy homma pystyä sopimaan ihan keskenään. Yleensä siinä muistellaan eilisillan saapumisjärjestystä ja kartoitetaan mitkä veneet mahtuisivat minkäkin kanssa samalla kertaa. Pääsääntöisesti sulkuvahdit pyrkivät ottamaan täyden satsin eli neljä venettä kerrallaan, mutta toisinaan joku veneistä on niin suuri että mukaan mahtuu vähemmän muita. Tässä yhteydessä täytyy antaa tunnustusta kanssaveneilijöille, koko matkan aikana en huomannut kenenkään yrittävän etuilla tai muuten röyhkeästi käyttäytyä.

Kuhmuraista sulun seinämää

Eilen ennen meitä tulleista kaksi suurempaa purjevenettä sekä kaksi moottorivenettä saivat itseoikeutetusti mennä heti kello yhdeksän sulutuksessa. Sen jälkeen kartoitettiin seuraavat halukkaat, meille tarjottiin mahdollisuutta mennä seuraavassa satsissa. Ilmeisesti kiinnittymispaikkamme ns. jonon ensimmäisenä hämäsi muita veneilijöitä eikä kukaan enää muistanut että olimme itse asiassa tulleet varsin myöhään. Kieltäydyin kohteliaasti, ja ilmoitin jättäytyväni päivän kolmanteen sulutukseen, sillä tässä nimenomaisessa sulussa en halunnut eturivin paikkaa.

Metsäinen kanavaosuus Forsvikin jälkeen

Kaikki muut kanavan sulut ovat suoraseinäisiä, rakennetusta kivestä. Fosrvikin sulku on erilainen, se on rakentamisjärjestyksessä kanavan ensimmäinen ja osittain louhittu kallioon. Sulun etuosan seinämät ovat rosoista ja kuhmuraista kallioseinää ja näytti siltä että mikään määrä lepuuttajia ei välttämättä riittäisi jos sulutuksessa tulisi ongelmia. Jäimme siis suosiolla seuraamaan sivusta ensin yhden mallisuorituksen ja vasta sen jälkeen olimme itse vuorossa.

Järvellä

Eräs rohkea Bavaria -purjeveneen omistaja lupasi mennä eteemme ja näin pääsimme parhaimmalle paikalle takariviin. Sulutus meni meidän osaltamme hyvin, mutta edellä olevaa venettä katsoessa sydänalassa muljahteli muutaman kerran, sen verran pieni marginaali oli välillä rosoisen kallion ja veneen kylkien välillä. Kapteeni hoiti kuitenkin hommat rauhallisesti, ja myös sulkuvahti täytti tämän sulun normaalia hitaammalla vauhdilla joten kaikki meni lopulta hyvin.

 

Toinen kanavan kahdesta käsikäyttöisestä sulusta.

Fosrvikista eteenpäin on kanavan kaikkein vanhin osuus. Kanavalla vuorottelee kapea metsäreitti ja pienten järvien ylitys kunnes päästään suuremmalle järvelle, Vikenille. Viken on Göta Kanalin korkein kohta, 92 metriä merenpinnan yläpuolella. Tästä eteenpäin kaikki sulut Göteborgiin saakka ovat alaspäin laskettelua jonka pitäisi olla huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin ylöspäin sulutus. 

Tässä kohtaa myös suoritettiin pikainen tankkaus vauhdissa mukana olevasta 18 litran kanisterista. Olin nimittäin jo edellisenä iltana havahtunut siihen että polttoainemittari näytti epäloogisen suuria lukemia. Jotain mittarissa oli selvästi rikki. Jostain syystä en ruvennut asiaa heti selvittelemään, mutta nyt asia rupesi vaivaamaan enemmänkin. Olin tyhjännyt ja puhdistanut tankin ennen reissuun lähtöä joten ynnäilin kaikki kesän tankkaukset sekä moottorin tuntimittarin lukemat ylös ja päättelin että tankissa pitäisi olla vielä useampi kymmenen litraa polttoainetta jäljellä. Normaali kulutus kanavanopeudella on alle kaksi litraa tunnissa ja mitään hätää ei ollut vaikka aivan tarkkaa polttoainemäärää en tiennytkään. Silti kaikenlaisia mörköjä rupesi pyörimään päässä, ja päätin tyhjentää mukana olevan varakanisterin tankkiin. Pelkästään sen sisällöllä ajettaisiin melkein kymmenen tuntia lisää joten onpahan mielenrauha taattu ainakin sinne saakka.

Rautatiesilta ennen Törebodaa

Useamman päivän oli jo ollut kuuroittaisia sateita mutta joka kerran olimme onnistuneet täpärästi väistämään ne. Onni ei kuitenkaan jatkunut loputtomiin vaan järven vajaan kymmenen mailin osuudella saimme oikein kunnon kuuron niskaamme voimakkaan tuulen kera. Jälleen kerran kiittelin mielessäni veneen kiinteää tuulilasia ja kunnon sprayhoodia. Kyllä ne vain siellä Ruotsin länsirannikolla, Pohjanmeren äärellä, tietävät miten veneet kuuluu rakentaa.

Perillä Törebodassa

Vikenin jälkeen oli vuorossa taas kanava-ajoa tiheän metsän keskellä. Yhdessä kohdassa kanava haarautui kahtia ja haara teki ylimääräisen mutkan liittyäkseen taas takaisin pääkanavaan. Keskelle muodostuneessa saaressa olisi ollut kanavan monumentti sekä muutenkin mielenkiintoinen pysähdyspaikka. Valitettavasti useampi vene oli jo valloittanut kaikki kiinnityspaikat joten jouduimme ajamaan eteenpäin, muutaman avattavan sillan sekä pienemmän sataman ohitse aina Törebodaan saakka. Siellä kanavan edellisiltä osuuksilta tuttu saksalaisvene "Fair Wind" viittelöi meille vapaata kiinnittymispaikkaa keulansa edessä.

Valmista tältä päivältä.

Töreboda oli periaatteessa vain pitkä laituri kanavan reunalla, ja saimme lähestulkoon viimeisen vapaan kohdan siitä, laituri oli nyt ääriään myöten täynnä. Joku meidän jälkeen tulleista joutui jopa yöpymään septintyhjäyslaiturissa, mitä ei onneksi kanavalla paljon tarvita koska satamissa on siistit ja toimivat vessat. Iltasella en jaksanut lähteä tutustumaan paikkakuntaan sen kummemmin, Maria ja Anni hoitivat kauppareissunkin kahdestaan. Vaikka kanavalla matkaaminen on sinänsä rentoa niin silti ruorissa täytyy olla koko ajan ja ohjata joka hetki, autopilottia ei käytännössä voi hyödyntää lainkaan. Iltaisin on monesti hiukan sellainen liikaa aurinkoa saanut olo ja unen tuloa ei tarvitse liiemmälti odotella.

Ilta kanavalla

Karlsborgista Forsvikiin

Alunperin reissua suunniteltaessa olin laatinut hyvin ylimalkaisen aikataulun. Johtoajatuksena oli se että seitsemän viikkoa pitäisi riittää ihan hyvin kunhan ei ihan joka välissä käytettäisi ylimääräisiä satamapäiviä. Tähän saakka olimme edenneet nopeammin kuin mitä etukäteen ajattelin, ja nyt kun vielä jätimme Vadstenan välistä ja purjehdimme suoraan Vätternin yli Karslborgiin oli aikataulu entistä löysempi. Nyt aamulla ei siis ollut mitään erityistä kiirettä jatkaa matkaa vaan päätettiin hiukan tutustua ympäristöön.

Karlsborgin linnoituksen museossa

 
Muutaman kilometrin päässä satamasta sijaitsee Karlsborgin linnoitus, tai oikeammin linnoitusrakennelma. Linnoitus on rakennettu pääosin 1800-luvulla, ja siinä on mm. viiden kilometrin verran valleja. Päivä oli läkähdyttävän kuuma ja aurinko paahtoi armottomasti, ensimmäinen pysähdys oli lähimpään ICA-kauppaan ostamaan jäätelöt ja juotavaa.

Itse linnoitusalue on sen verran laaja että käveleminen ympäriinsä siinä kelissä ei todellakaan kiehtonut. Onneksi viileiden seinien sisällä oli mielenkiintoinen museo jossa kului muutama tunti nopeasti. Näyttelyissä käytiin läpi niin itse linnoituksen kuin yleensäkin Ruotsin armeijan historiaa aina nykypäivään saakka. Itselleni eniten ihmetystä herätti katossa roikkuneet miehittämättömät UAV -koneet, sillä kyseessä ei ollut sen enempää kiinteäsiipisistä kuin nelikopteri -droneista. Ruotsissa kehitys oli näköjään jossain kohtaa kulkenut gyrokopterien suuntaan, mikä oli ainakin itselleni ihan uusi tieto.

UAV-gyrokopteri?

Karslborgin maantiesilta on yksi harvoista Göta Kanalin silloinsta jolla on kiinteät avaamisajat, silta avataan kanavan aukioloaikana pääsääntöisesti aina tasa- ja puolituntisin. Linnoitusreissun jälkeen ehdimme juuri sopivasti juoda kahvit ja pääsimme sillan kello 15 avauksessa läpi.

 

Ennen Karlsborgin siltaa

Karslborgin maantiesilta ja kl 15 avaus

Heti sillan jälkeen oleva Karlsborgin satama oli edelleen täynnä, ja järveltä pääsi tuuli puhaltamaan ikävästi satamaan. Meidän yöpaikkamme odotuslaiturissa ennen siltaa oli paljon parempi, onneksi jäimme illalla siihen. Päivän sää noudatti jo tuttua kaavaa, eli iltapäiväksi nousi taas melko navakka tuuli, joka tälläkin kertaa oli vastainen. Onneksi tämän päivän matka oli lyhyt, vain vajaa 4 mailia.

Järvellä Karlsborgin jälkeen

Maisemat tällä puolella Vätterniä olivat täysin erilaiset kuin mitä tähän saakka oli kanavalla tullut vastaan. Metsäiset rannat ja lähestulkoon pohjoisen vaaramaisemat toivat melkein Suomen lapin mieleen. Järven pohjoispää kapeni kapenemistaan ja kiikareilla katsoessa näytti siltä kuin reitti olisi viitoitettu umpikujaan. Vasta lähes kohdalla vasemmalla ilmestyi näkyviin Forsvikin sulku ja pieni satama juuri ennen sulkua.

Hmm... ei hyvä. Täytyy siirtää.

Koska olimme näin myöhään iltapäivällä liikkeellä satama oli jo melko täynnä, oikealla reunalla oli purjeveneita kylkikiinnityksessä osin kahdessakin rivissä ja vasemmalla puolella aisapaikat joissa pääostin pienempiä moottoriveneitä. Viimeinen aisapaikka ennen sulkua oli vapaa joten ajoimme suoraan siihen. Vasta kun saimme veneen kiinni ja springiköydet viriteltyä tuli mieleen että veneen perä jäi kyllä hiukan sulusta alas tulevan liikenteen tielle. Tai ei toki tavallisille veneille, mutta jos vaikkapa risteilijä Diana tai joku muu suuremmista laivoista tulisi yön aikana alas sulusta niin hiukan ahdasta saattaisi tulla. Onneksi sulun oikealla reunalla etummaisen veneen etupuolella oli purjeveneen mentävä tila juuri ennen kiinnittymisen kieltävää merkkiä. Vaihdoimme pikaisesti puolta ja sitten päivä olikin jo veneilyn kannalta pulkassa.

Kasvissyöjä? No menköön tämän kerran kun oli hyvää...

Sulun yläpuolella oli pieni mutta kivan näköinen ravintola joka ilmeisesti tarjosi myös majoituspalveluja. Emme yleensä käytä satamaravintoloiden palveluja, mutta nyt nälkä ja viihtyisä ympäristö tekivät tehtävänsä. Menu oli suppea ja luki seinällä vain ruotsiksi. Eipä sitä väsyneenä jaksanut alkaa liikaa kyselemään, arvoin listalta jotain minkä luulin ymmärtäväni, mutta mikä paljastuikin kasvisvaihtoehdoksi. Onneksi kokki sentään tiesi mitä teki, ruoka oli oikein hyvää enkä olisi edes tajunnut asiaa ellei Maria olisi paremmalla kielitaidollaan asiasta maininnut.

Kanavan vanhin (ja kapein) osa

Sulun jälkeen kanava tuntuu sukeltavan aivan toiseen maailmaan. Kävimme kävelyllä kanavan vartta ylöspäin, osuus Forsvikista eteenpäin on kanavan kapeinta ja vanhinta osaa. Synkkä, osin suotyyppinen luonnontilainen metsä ja jopa kanavan veden värikin tuntui vaihtuneen tummaksi. Sammalta kasvava vanha kivistä rakennettu kanavan reuna katosi välillä kasvillisuuden alle, toisinaan kanavan toinen reuna nousi muutaman kiven verran veden yläpuolelle keskellä jokiuomaa näyttäen missä kulkukelpoinen väylä menee. 

Satamasta lähti kapearautainen rautatie mitä seuraamalla löytyi Forsvikin ruukkialue. Rakennukset ja luonto yhdessä illan hiljaisuuden kanssa muodostivat upean, kävelimme toista tuntia ruukkialueella ihastellen paikkoja. Toki kaikki ovet olivat lukossa ja varsinainen museo jäi näkemättä. Jälkeenpäin harmitti että seuraava päivä kanavalla oli niin mielessä että emme malttaneet ottaa ylimääräistä satamapäivää ja käyttää sitä ruukkialueeseen tutustumiseen. Sen verran upeasta paikasta oli kyllä kysymys.

Kello läheni taas puoltayötä, päivään oli mahtunut paljon vaikka matka oli edennyt vain neljä mailia. Järven tällä puolella aukeni aivan erilainen maailma kuin mitä Karlsborgissa. Kun vain olisikin joskus mahdollisuus viettää enemmän aikaa kanavalla eikä täytyisi miettiä loman riittävyyttä. Jo tässä vaiheessa tuntuu siltä että Göta Kanal ansaitsee ehdottomasti uusintakierroksen, niin paljon hienoa ja kaunista on jouduttu jättämään välistä tällä kertaa.