2.7.2016 Lomareissun ensimäinen päivä

Vuosi sitten oli kunnianhimoisena tavoitteena dokumentoida jokainen purjehduskerta tänne blogiin, mutta niin vain väsymys iski kesken. Muistivaraisesti laskin että n. 35 veneilypäivää tuli viime vuonna ennen kuin vene nostetiin syksyllä ja kuljetettiin kotipihaan.

Lauri ohjaa, kotisatama Luvian Laitakari näkyy taustalla.

Aivan yhtä kunnianhimoisesti ajattelin kirjoittavani veneen kevätkunnostuksesta ja pienistä remonteista jne.. aika tuntui kuitenkin olevan niin kortilla että loppujen lopuksi tämän vuoden ensimäistä postausta kirjoitetaan kesälomareissun ensimäisenä iltana täällä Kylmäpihlajalla. Paljon on tapahtunut ennenkuin tänne saakka on päästy ja ehkä niistä joskus vielä kirjoitankin. Siis ehkä. Vähintään tämän reissun ajan lupaan kuitenkin joka ilta yrittää parhaani että edes muutaman rivin saisin aikaiseksi. Onhan näitä itsekin kiva lueskella sitten jälkeenpäin.

Jo keväällä oli selvää että reissuun lähdetään heti viimeisen työpäivän jälkeisenä lauantaina, ellei sää nyt ihan mahdoton ole. No oli se, melkein. Merisää ennusti ensin kahdeksaa metriä tuulta, sitten yhdeksää, lopuksi kymmentä. Soittelin perjantaina Markuksen kanssa joka oli paraikaa matkalla Utöhön (terveisiä vaan jos satut lukemaan), lohduttava kommentti oli että oikea keli on tällä viikolla ollut aina pari pykälää kovempaa mitä oli ennustettu. Laitakarin kotisataman parkkipaikalle kuului voimakas mastojen ujellus kovassa ja puuskaisessa tuulessa heti kun auton oven avasi. Mielessä kävi houkutteleva ajatus pakata vain vene ja lähteä vielä kotiin nukkumaan. Pikkuhiljaa tuuleen alkoi tottua ja koska se oli lähestulkoon suoraan etelästä järkeilin että kovin suurta aallokkoa ei ehtisi muodostua Raumalle sisäväylää pitkin ajellessa. Siispä matkaan kello 17:50, moottorilla suoraan vastatuulta kohti.

Kokoontaitettava pieni pöytä on avotilassa kätevä, varsinkin kun
sprayhood ylettyy aina ruorille saakka.

Tuuli taisi sitten loppujen lopuksi olla kovinta missä ollaan kahden kesän aikana Targalla ehditty olemaan. Olkiluotoa ohitettaessa vauhti välillä tuntui melkein pysähtyvän aaltoon ja keulassa oli lasten mukaan mukavia painottomia hetkiä kun tiputtiin seuraavan aallon pohjaan. Itselläni oli senverran tekemistä että jäi kuvat ja videot ottamatta mikä tietysti nyt harmittaa jälkeenpäin. Kiinteä tuulilasi on noissa olosuhteissa ihan huippujuttu, vettä tuli koko veneen yli lähestulkoon joka aallolla mutta ruorissa pysyi silti pääosin kuivana. Kukaan ei ollut edes pahoinvoiva, hurjimmat lukivat Aku Ankkaa ja söivät karkkia sisällä pahimmatkin kohdat, vaikka yleensä se on takuuvarma keino merisairauden herättämiseen. En tunnusta että itseäni olisi pelottanut missään kohdassa, silti mielessä kävi tietysti epämiellyttäviä ajatuksia siitä miten pitäisi toimia jos vaikka dieseltankin pohjalta lähtisi sakat suodatinta tukkimaan juuri pahimmalla hetkellä. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja sisäväylälle päästyä aallokkokin vaimeni sopivasti. Voimakas tuuli tosin ajoi Puuvallin kanaaliin melkoisen virtauksen ja pyörteet, tuntui kun joku olisi vaihtanut peräsimen tilalle velttoa spaghettia kun vene pyrki kääntyilemään vuoroin suuntaan ja toiseen.

Jossain kohdassa katselin puhelimesta Kylmäpihlajan tietoja, 15 m/s tuulta ja 19 m/s puuskissa sai hiukan miettimään ja suunnittelemaan rantautumismanööverejä etukäteen. Onneksi tuuli alkoi vihdoin taittua ja oli jo ihan siedettävää kun ennen puolta kymmentä ajettiin Kylmäpihlajan aallonmurtajasta sisään. Senverran oli kuitenkin merenkäyntiä että sataman suuaukkoon täytyi oikein tähdätä, sisäpuolellahan oli sitten ihan ruhtinaallisen tyyntä ja koko pitkä laituri oli tyhjänä kylkikiinnitystä varten, poijut olivatkin pääosin jo varattuja.

Illalla ohjelmassa oli lähinnä grillausta ja sitten nukkumaan. Majakan järjestelyt olivat uuden yrittäjän myötä muuttuneet, mm. ravintolaan ja majakkaan johtava ovi oli lukossa (!) puoli kymmeneltä, samalla kun ovessa oleva lappu kuitenkin kertoi ravintolan olevan auki kl 22 saakka joka päivä. Soitin ravintolaan ja kerroin haluavani tulla maksamaan satamamaksun jolloin minut armollisesti päästettiin sisään. Paljastui että nykyisin mennään hotelliasiakkaiden ehdoilla ja veneilijöitä ei illalla haluta enää päästää majakan torniin auringonlaskua katsomaan. "Ettei tule häiriöitä hotellivieraille". Kuultu ja ymmärretty. Satamamaksu 26,- sähköineen kuitenkin kelpasi...