9.7.2016 Nötöstä Jurmoon

Satamaisäntä (emäntä) oli käynyt aamulla laiturilla kauppaamassa juuri leivottuja sämpylöitä. Meidän vuorokausirytmin vuoksi sämpylät menivät ohitse mutta onneksi niitä sai haettua mökiltä muutaman sadan metrin päästä. Seitsemän sämpylää katosivat aamiaisella siihen tahtiin että Anni lähetettiin rahan kanssa hakemaan vielä lisää syötävää.

Aamupalan jälkeen lähdettiin kävelylle saaren länsirannalle kauppaan. Tienristeyksessä mainostettiin läheisen kotileipomon pihakirppistä ja munkinpaistoa joten käveltiin samantien sinne saakka. Siinä kuumassa auringonpaisteessa kävellessä vahvistui käsitys saariston väen vajavaisesta pituusyksiköiden ymmärtämisestä. Jo edellisinä kesinä olen huomannut että jos joku kohde (kauppa, nähtävyys tms) on vaikkapa 300 metrin päässä niin oikea matka on vähintään 600 metriä. Vajaa kilometri on noin puolitoista ja niin edespäin. Ilmeinen tarkoitus on saada turisti houkuteltua jalan rahastettavaksi johonkin niin kauas mihin hän ei normaalisti suostuisi kävelemään. Toisaalta taktiikka on toimivaksi todettu, melkoiset matkat tuli tänäänkin käveltyä...

Oikealla näkyvä pöytäliina sekä Aku Ankkoja jäi haaviin

 Varsinainen täky löytyi kotileipomon puolelta: Lapset saivat itse leipoa itselleen munkin alkaen taikinan vaivaamisesta, päättyen sokerointiin sekä hillonpursotuskoneen käyttöön. Niin, ja tietysti sen syömiseen.

 

Kauppareissulta tulossa

Kauppareissun jälkeen päästiin viimeinkin lähtemään. Kello oli jo pitkälle iltapäivällä mutta toisaalta matkaakin oli vian kuutisen mailia, sillä olin ajatellut että poiketaan Björkö:n saaren "sisällä" olevassa suositussa luonnonsatamassa. Saaressa on siis iso lahti jonka suuaukko on suhteellisen kapea ja matalakin, merikortti näytti 1,8 metriä. Itse lahti on syvä, yli 20 metriä sekä niin laaja että useita kymmeniä veneitä mahtuu hyvin sen sisään ankkuriin. Lännestä puhaltavan tuulen vuoksi lähes koko lännenpuoleinen kallioranta oli miehitetty. Muutamia kapeita aukkoja kyllä oli mutta vähäsen arvelutti lähteä potentiaalisesti sotkemaan toisten ankkuriköysiä. Vähän muista erillään oli kaksi venettä ja aikamme arvottuamme päätettiin kokeilla niiden vasenta puolta. Menin perään laskemaan ankkuria ja Lauri lähestyi hissun kissun rantaa. Pari metriä ennen kalliota tömähti kunnolla, kivi! Pikkuisen pakkia ja uusi yritys, taas kivi. Kolmas, hyvin varovainen lähestyminen aivan vieresen veneen reunaa nojaten onnistui. Viriteltiin keulasta köydet jyrkkään kallioon ja sitten ensimäinen rantautuminen luonnosatamaan oli suoritettu!

 

Varsinainen syy miksi tänne haluttiin löytyi heti kallion toiselta puolelta. Maan kohoamisen vuoksi suuri merenlahti on jäänyt vaille yhteyttä mereen ja siitä on tullut makeanveden järvi. Jopa kalakanta on muuttunut makeanveden kaloiksi. Syvyyttä järvellä on hyvinkin se parikymmentä metriä, vaikka korkeutta merenpinnasta ei olekaan kuin pari metriä. Käytiin koko porukka siellä uimassa, hiukan se tuntui lämpimämmältä kuin meri mutta suurta eroa en pystynyt sanomaan.

Järvi oli erittäin äkkisyvä, kallio tuntui katoavan ihan pystysuoraan syvyyksiin. Jotenkin ontto olo oli uida kun mietti että kuinkahan monta kymmentä metriä on vettä alla.

Olli-hylje

Yksi vaihtoehto olisi ollut jäädä luonnonsatamaan yöksi. Veneiden määrästä johtuen tuntui kuitenkin enemmän leirintäalueelta kuin luonnonsatamalta, ja elättelin toiveita Jurmoon pääsemisestä. Siispä keulaköydet irti, Lauri ruoriin ja ankkurista kiskomaan venettä taaksepäin. Eipä hievahtanutkaan. Hmm... menin itse ja kokeilin pakkia, ensin varovasti ja lopuksi kaasu pohjassa mutta ei liiku yhtään. Ilmeisesti köli kiven päällä pohjassa, mutta kuinka ihmeessä? Ennen uimaan menoa olin säätänyt veneen paikkaan ihan vain köysistä kiskomalla ja silloin se oli liikkunut hyvin. En keksinyt muuta kuin että tuuli oli päivällä puhaltanut enemmän ja työntänyt vettä lahteen, nyt tyyntyessä olisi vedenpinta laskenut muutaman sentin ja vene laskenut kiinni pohjaan. Tilanne ratkesi kun Lauri ja Maria kiipesivät naapuriveneeseen ja paino väheni sen verran että lähti ihan normaalisti.

Luonnonsataman rauhaa?

 Jututin kumpaakin venenaapuria ja molemmat epäilivät että tokkopa Jurmossa olisi enää tilaa niin myöhään illalla. Kello oli siinä vaiheessa 18:30 ja mielestäni semmoinen reilun tunnin pyrähdys siihen aikaan ei nyt mitenkään erikoista ollut. Täälläpäin maailmaa vaan tuntuu olevan maan tapa että aamulla herätään ja pikaisesti lähdetään täyttämään kilpaa seuraavaa satamaa. Päätin kuitenkin että otetaan riski, kyllähän sinne monesti mahtuu kun vähän tiivistää, samaan poijuun toisen kanssa tai laiturin päähän tms.. Viimeinen mahdollisuus olisi tietysti jatkaa Utö:n suuntaan 9 mailia, siellä ainakin on tilaa kun on sen verran ulkona jo.

Jurnutettiin tunnin verran suoraan vastatuuleen ja siellähän se Jurmo tuli vastaan. Jotenkin erilaiselta se näytti heti mereltäkin katsoen, tuli mieleen Revelin saari Merikarvian edustalla, sellainen matala soraharju. Sataman lähestyessä rupesin laskemaan mastoja ja arvioimaan että onkohan siellä tilaa vai ei. Äkkiä se onneksi selvisi.

Montako mastoa? Onko se täynnä?

Loppujen lopuksi satamassa oli montakin paikkaa vapaana ja saatiin vene nätisti toisen samanlaisen Targan viereen.

Lapsille tuli pienenä yllätyksenä se että Jurmosta ei saa sähköä veneeseen laisinkaan. Meillä kun ei ole veneessä kuin yksi hupiakku niin julistin sen varatun jääkaapin viileänä pitämiseen, eli kaikkinainen kännyköiden ja tablettien lataus on nyt sitten kielletty.

Näkymä auringonlaskun jälkeen veneen keulakannelta