4.7.2016 Uudestakaupungista Iniöön

Veneessä nukkumiseen tottuu aika nopeasti. Joskus aikaisin aamulla havahduin naapuriveneen koirien haukkumiseen mutta siitä selvisi kylkeä kääntämällä. Puoli kymmeneltä heräillessä naapuri olikin jo lähtenyt, ilman että missään vaiheessa olisin itse havahtunut. Aamupuuron ja -kahvin jälkeen (Lauri, Olli ja Pekkakin joivat kahvit) suoritettiin pieni hajasijoittaminen tehokkuuden nimissä. Lauri halusi saada luettavakseen Monte Criston kreivin joten Lauri ja Pekka lähtivät Uudenkaupungin erinomaiseen kirjastoon hakemaan kirjastokorttia. Maria lähti pesutuvalle ja kauppaan, pari poikaa ties minne(!) ja minä ja Anni hetken miettimisen jälkeen samoin kirjastoon.

Yllättävän nopeasti aika kului iltapäivän puolelle. Ruuan jälkeen ruvettiin tekemään lähtöä, tuuli oli suoraan sivusta mutta onneksi vieressä oli kymmenen metriä tyhjää laituria niin annoin Laurin harjoitella laiturista lähtöä. Hyvinhän se meni, vaikka aina sitä tulee liikaa neuvottua ja puututtua sanallisesti ohjaamiseen. Tarkoitus on tietysti hyvä mutta ei se kivalta tunnu kun liikaa neuvotaan.

Ensimäinen etappi oli ihan nurkan takana, ajettiin Salmerin telakalle uusia lepuuttajan köysiä ostamaan. Vanhat olikin mallia "sekalaiset", niihin oli vain oma silmä niin tottunut ettei niitä enää pannut merkille. Juuri se ainut sopivan värinen ja näköinen ja oloinen köysi oli tietysti loppu, vain neljä metriä jäljellä. Jouduttiin menemään sitten pykälää paksumpaan laatuun, no onpahan nyt sitten komeat lepuuttajanköydet. Maria ompeli niihin keväällä uuden päälliset joten nyt kelpaa.

Pikkuisen matkaa Uudestakaupungin jälkeen väylä alkaa kääntyä enemmän etelään ja saatiin ensimmäistä kertaa tällä reissulla molemmat purjeet ylös. Mihinkään ei ollut kiirettä joten jätin genuasta vielä muutaman kierroksen rullalle, vene kulki mukavat 6 solmua sen kummemin rypistämättä. Kierrätin poikia 15-20 minuutin välein ohjaamassa ja yritin itse pysyä parhaani mukaan auringosta poissa. Ilmeisesti jotenkin onnistuin sillä tätä kirjoittaessa ei naama ihan hirveästi kipristele eikä nahka kiristä ihan niin pahasti kuin eilen illalla.

Vastaantulevaa liikennettä

 Yksi purjeilla etenemisen hyvistä puolista on ilman muuta siinä että kuulee muiden veneiden äänet paljon kauempaa. Joku outo veneen ääni rupesi kantautumaan korviin mutta mitään ei näkynyt. Viimein rajan kopteri tulla porhalsi läheltä ohitse, jäin miettimään että mihinkähän mahtoi olla menossa. Pian se selvisi, sillä kaukana edessä näkyi kopteri leijunnassa meren yllä. Ensimmäinen ajatus oli että nyt siellä on tilanne päällä ja joku merihädässä. Kiikareilla näkyi että vinssissä mereen laskettava pintapelastajakin. Kumman kauan pelastaminen tuntui kestävän, aina välillä mies vedettiin ylös ja hetken kuluttua laskettiin taas mereen. Lähempänä sitten selvisi että harjoitustahan se vain oli, välillä kopteri vaihtoi paikkaa ja kävi vuoroin tiputtamassa ja sitten taas noukkimassa miehiä pelastuslautalta merivartioston veneen katsellessa rauhassa vierestä.

Katanpään linnakesaaren jäädessä oikealle reitti sukelsi useaksi tunniksi pitkään ja kapeaan "ränniin". Tuuli oli täysin takaa joten virsikirja (eli isopurje ja genua levällään eri puolilla) oli luonteva valinta. Yritin tavoittaa edellä olevaa venettä mutta se ei millään onnistunut vaan pikkuhiljaa eroa alkoi tulla lisää. Päättelin sen johtuvat suuremmasta purjepinta-alasta, katselin että siellä oli spinnupuomilla levitetty genuaa väkisin auki. Edellinen omistaja oli hukannut meidän veneen spinnupuomin jonkun talvitelakoinnin yhteydessä, vähän aikaa mietittyäni sain välttävän patenttiratkaisun tehtyä käsillä olevista tarvikkeista. Tässä tapauksessa siis Motonetin teleskooppi-venehaasta :-)

Venehaan uusi elämä genuaa levittämässä. Toimii!

Vajaa neljä tuntia saatiin purjehdittua ennenkuin tuuli alkoi tyyntyä niin että nopeudet ihan väkisinkin tippuivat alle neljän solmun. Koska matkaa oli vielä jäljellä niin ei auttanut muuta kuin purjeet alas ja moottori käyntiin. Maria ja Anni hoitelivat ohjaamista ja kävin itse välillä pitkäkseni keulapiikkiin. Kaiken sen auringonpaisteen ja tuulen jälkeen teki hyvää ihan vain maata selällään vähän aikaa. Anni ei laisinkaan pitänyt ohjaamisesta ja ilme oli sen mukainen. Tyhmä vene ei halunnut ollenkaan kulkea suoraan!

Vihainen ruorimies

Iniön Norrbyn satama oli yhtä siisti ja nätti kuin vuosi sittenkin, 26 euron satamamaksu sisältäen sähköt ja saunat ei tuntunut yhtään pahalta. Kävin itsekin uimassa ensimäistä kertaa tänä vuonna ja loppujen lopuksi viihdyin vedessä poikien kanssa vähän pidempäänkin. Ei se niin kylmää ollutkaan kun siihen ensin tottui. Huomenna olisi sitten tarkoitus lähteä johonkin aivan uuteen paikkaan. Mihin, sitä en vielä tiedä itsekään.

Pyttipannua iltapalaksi(?) saunan jälkeen oli lasten toive