keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

5.7.2016 Iniöstä Houtskariin

Iniön saunat ovat lämpimänä aamuisin kl 9-11 joten Pekka, Anni ja Jaakko ehtivät juuri aamupuuron jälkeen vielä aamupäiväuinneille. Lauria ei saatu millään hereille, takakajuutasta kuului vaan murinaa että kyllä hän lupaa syödä kylmänkin puuron kunhan saa nukkua. Ja toden totta puoli kahdentoista maissa kylmä puuro teki kauppansa.


Kilometrin päässä satamasta on Iniön 1700-luvun lopussa rakennettu kivikirkko, käytiin Marian kanssa kamera kaulassa turisteina tutustumassa nähtävyyteen. Semmoiset 70-luvun pienet "lastulevy-kirkkourut" edessä, tuli mieleen että meillä Pomarkussa on ihmisillä olohuoneessakin suuremmat (terveisiä Jounille!). Katossa roikkui hieno kirkkolaiva ja eteisessä vieraskirja, siinähän se. Kirkon edessä oli yli kolmesataa vuotta vanha aurinkokello joka näytti n. 2,5 tuntia liian myöhäistä aikaa. Kuuluisiko niiden edes näyttää oikein vai oliko kivi asennettu väärään asentoon?


Kirkkokierroksen jälkeen läppäri käteen ja Venelehdet satamapalvelua selaamaan. Pienen harkinnan jälkeen seuraavaksi satamaksi valikoitui Houtskarin Näsbyn vierassatama 16 mailin päässä. Lähtemään päästiin meille ihmeellisen ajoissa eli puoli yhden aikaan iltapäivällä. Tuulet olivat oikeasta suunnasta jo toisena päivänä peräkkäin, lasketeltiin myötäisessä ja sivumyötäisessä suurin osa matkasta pelkällä genualla 5-6 solmua. Tuulimittaria meillä ei ole veneessä mutta jälkeenpäin katselin että sellaista 10 metriä ja puuskissa enemmän täällä päin oli iltapäivästä ollut. Tuuli on yleensäkin ollut inhottavan puuskaista ja vaihtelevaa jo useampana päivänä ja lisää samaa on ennusteiden mukaan tulossa.


Lauri on hienosti ottanut vastuuta satamista lähtiessä ja kyllä muutkin ovat ohjailuvuoronsa hoitaneet. Täytyy silti tunnustaa että pitkäkseni en oikein uskalla kajuutassa laittaa ellei Maria ole ohjaamassa, jonkinlainen epäluulo muiden ohjaamiseen on silti ilmeisesti olemassa.

Pekka keskittyy


Houtskärin Näsbyyn saavuttiin klo 15:50. Vieraslaiturissa oli tilaa vain tuulen puolella, kiinnittymisen jälkeen syykin siihen selvisi. Tuuli tuli lahden yli yllättävänkin kovana ja jouduin vinssaamaan poijun upoksiin asti että sain veneen edes jollain lailla pysymään suorassa. Katselin että kaksi muutakin samalla puolella laituria olevaa venettä olivat ottaneet kaksi suosista kaksi peräpoijua käyttöön. Hmm... Pekkaa ei tarvinnut paljoa suostutella, uikkarit jalkaan ja toisen köyden kanssa uimaan viereiselle vapaalle poijulle. Mahtoi laiturilla ja terassilla olla hauskaa, mutta nyt on vene kunnolla kiinni ja saa tuulla sen puolesta enemmänkin eikä tarvitse yöllä heräillä.


Näsby muistutti jollain lailla toissakesän Kastelholman vierassatamaa Ahvenanmaalla. Siistiä ja punaista, saunasta pääsee suoraan uimaan ja luonto sekä ympäristökin ihan idyllistä. Iniöstä ennen meitä lähtenyt "Mama Bear" Porista oli myös löytänyt itsensä tänne, samoin muutama muu matkan varrelta tuttu vene. Satamamaksu oli sangen inhimillinen 23 euroa, sisältäen sähköt, veden, langattoman verkon sekä hienot saunat.

Jaakko ja Anni
Saunanrakennuksen vasemmassa päädyssä oli veneilijöiden grillauspaikka, sangen vaatimaton nurkkaus. Pääasia kuitenkin että se oli hyvin tuulensuojassa ja myös auringolta varjossa. Paistettiin aika pino lättyjä pienellä kaasukäyttöisellä retkikeittimellä (hinta muistaakseni 19,90). Tai siis pinoa siitä ei tullut missään vaiheessa, viisi nälkäistä lasta söi niitä aika lailla siihen tahtiin kuin ehti paistaa.

Hyvähän sitä on paistaa kun joku on
ensin tehnyt taikinan.

Pekka katseli veteen sen näköisenä että joskus kolmannen ja neljännen lätyn vaiheilla vaatteet vaihtuivat uikkareihin ja Anni perässä. Pekka kävi aina välillä syömässä lätyn hillolla ja kermavaahdolla ja sitten takaisin mereen.


Aamu alkoi Iniössä kirkkoon tutustumisella joten tuntui jotenkin sopivalta päättää päivä Houtskärissä samaisella rituaalilla. Jätettiin lapset veneeseen tutustumaan Late Lampaan kolmanteen tuotantokauteen (mikä oli varta vasten Keskiseltä ostettu tällaista hetkeä varten) ja lähdettiin Marian kanssa kävelylle lähistölle. Ajattelin että tokkopa kirkko kymmenen jälkeen illalla enää auki on, mutta olihan se. Tämä oli sisältä jotenkin paljon vaikuttavampi kuin Iniön kirkko, ja ikääkin oli hiukan enemmän (1703-1704 rakennettu).


Keskiviikon suunnitelmat on aika lailla vielä auki. Torstaiksi on ennustettu 13-14 metrin tuulta luoteesta ja puuskissa lähes myrskylukemia, keli kovenee jo keskiviikkona jonkin verran. Osa ennusteista näyttää perjantaille myös myräkkää joten mielellään sitä menisi johonkin missä saisi ajan kulumaan vaikka useammankin päivän. Täytyy aamusella ensimäiseksi katsoa ennusteet, semmoinen lähteä-vai-jäädä -päättämättömyys on kamala olotila mihin toivon mukaan aamu tuo jotain valoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti