10.7.2016 Jurmosta Utöhön

Aamu valkeni Jurmossa harmaana ja yhtä tuulisena kuin edellisenä päivänä. Muutama vene oli jo lähtenyt jatkamaan matkaa, myös vasemmalla puolella ollut samanlainen Targa 96 kuin meilläkin. Saareen tutustuminen oli eilen rajoittunut satama-alueeseen joten aamupuuron jälkeen lähdimme kävelemään sisemmälle saareen vievää tietä.

Hetken kuluttua aurinkokin alkoi paistamaan ja 1,5 kilometrin kävely alkoi tuntua ihan työltä. Veltostuttaako vene-elämä tosiaan näin, vai ovatko jalat valmiiksi väsyksissä veneen keinunnan vuoksi? Maisemat olivat kuitenkin aika mukavat eikä varsinaisesti kiire mihinkään joten mikäpä siinä kävellessä.

Kuten edelliset blogimerkinnät lukeneet jo arvaavatkin niin jälleen olisi kirkko vuorossa. Tosin tällä kertaa oli lähellä ettei päästy itse kirkonmenoihin osallistumaan, jumalanpalvelus oli juuri loppunut ja kirkkokansaa käveli vastaan kun saavuimme Jurmon kappelille.

Jurmon kappeli

Jurmon kappeli oli sisältä sen näköinen että se on "enemmän käytössä" kuin muut tällä reissulla bongatut kirkkorakennukset, ja ehkä vähän vähemmän on sitten pyritty säilyttämään perinnetunnelmaa ja taiteellista elämystä. Rakennuksen varsinaisen käyttötarkoituksen muistaen ehkä parempi näinpäin kuitenkin. Pääsin itsekin kokeilemaan saksalaista Mannborg-harmonia, sointi tuntui jotenkin tukevammalta kuin Kangasalan urkutehtaan tuotteet. Olin tuskin saanut Amazing gracen loppuun ja kannen kiinni kun kirkkoon saapasteli pari menevämpää miespuolista seiloria aurinkolasit otsalla. Toinen istahti muitta mutkitta soittimen taakse (lakki päässä) ja rupesi sujuvasti laulamaan Beatles:n Let it be:tä säestäen itseään samalla. Ulkoinen habitus sopi kevyen musiikin ammattilaiselle ja siltä tulkinta myös kuullosti.

Kappelilta matkaa jatkaessa oli läheisen talon pihalla näppärän näköisiä ruohonleikkureita eli alpakoita. Noin vain irrallaan, ilman mitään aitoja tai muuta vastaavaa. Mietittiin siinä lasten kanssa että minkä ruohonleikkuussa säästää niin sen papanoiden haravoimisessa sitten taatusti menettää.

Veneelle päästyä ruvettiin saman tien tekemään lähtöä. Suoraan sivusta tullut tuulikaan ei haitannut peruuttamista tai peräpoijun irroittamista koska lähes tulkoon koko rivi oli jo tyhjänä veneistä. Toisaalta aamulla oli jo ollutkin pari mielenkiintoiseksi luokiteltavaa satamasta lähtöä, varsinkin muutama ruotsalainen vene ja vanhemman polven seilorit joiden jalka ei oikein enää nouse kiinnittivät huomion. Toisaalta en yhtään kokenut sääliä näitä säheltäjiä kohtaan, en enää sen jälkeen kun puolenyön maissa illalla olin kannella seisoskellessa kuullut vessanpöntön ääntä ja haistanut kevyen tuulahduksen sitä itseään kesäyössä. Ruotsissa ei nimittäin septitankki ole laisinkaan pakollinen veneissä niinkuin se käytännössä Suomessa on. Tämän vuoksi esim. samassa satama-altaassa uiminen ruotsalaisten kanssa ei ole välttämättä niin loppuun saakka mietitty juttu, härskeimmät veneilijät kun vetävät vessan suoraan altaaseen.

Matka Jurmosta Utöhön ei ole kuin alle 9 mailia, varsinkin jos oikaisee väylien ulkopuolelta valkoista vettä (yli 10 metriä) seuraten. Tosin silloin täytyy olla hyvin hereillä, merenpohjan muoto on sellainen että 45 metriä vettä saattaa hyvin nopeasti vaihtua juuri vedenpinnan alla lymyilevään kariin. Oman mausteensa asiaan toi 8-10 metrin nopeudella puhaltava täysin vastainen tuuli mitä vastaan lähdettiin moottorilla puskemaan.

Utön pohjoispuoleisella luodolla

Utön "vanha laituri" oli täynnä, pari veneenmittaa ennen meitä satamaan kurvannut Bavaria vei sieltä viimeisen paikan. Kivenheiton päässä olevassa uudemmassa hotellin laiturissa oli onneksi hyvin tilaa ja palvelutkin paremmat, mm. vesi laiturilla sekä suihkut käytössä. Lisäksi suoraan veneeltä avautuu aika mukava näköala vanhan laiturin suuntaan.

Syötiin veneessä hyvin ja lähdettiin sitten tutustumaan saareen. Kovin pitkällehän täällä ei edes pääse ja asutus on aika keskittynyt majakan ympärille. Kioski oli vielä auki ja lapset saivat pallojätskit valintansa mukaan. Itse leikin turistia kulkien kamera kaulassa ja kuvaten kaikkea. Kuvattavaa oli oikeasti melkein missä suunnalla tahansa, tuollainen tyyni kesäilta ja saaristolainen satamamiljöö venevajoineen on joka kerta yhtä hienon näköinen.

Utön kirkko oli modernein tähänastisista eikä sykähdyttänyt sen kummemmin. Tulipahan kuitenkin katsottua sekin.

Kirkon jälkeen jatkoimme matkaa Utön eteläkärkeä kohden yhdessä aikaisemmin mainittuun meidät "kiilanneen" Bavaria -pariskunnan ja heidän Verneri -poikansa kanssa. Saaren eteläkärki muuttui aika kallioiseksi kiipeilijän paratiisiksi ja välillä täytyikin yrittää suitsia lapsia että eivät ihan mihin tahansa olisi kiivenneet. Alueella oli myöskin armeijan vanhojen bunkkereiden jäänteitä.

Utön saaren eteläisimmässä kärjessä seisoessa ollaan niin lähellä Suomen eteläisintä kohtaa kuin mihin kohtuudella pystyy pääsemään. Muutamia luotoja ja kalliorykelmiä löytyy etelämpää mutta ei mitään asuttuja paikkoja. Myös tämän reissun kaukaisin piste on nyt saavutettu ja huomenna maanantaina aloitetaan kotimatka.

Viimeisellä rannalla