maanantai 25. heinäkuuta 2016

17.7.2016 Yöksi "karkuun kotoa" Ryöväskeriin

Lauri halusi juhlistaa 17-vuotissynttäreitä muutaman kaverin kanssa meillä kotona, siis ilman meitä vanhempia. Kuulostaa pahemmalta kuin onkaan, sillä ilta alkaa alkoi keittiön pöydän raahaamisella olohuoneeseen ja talon kaikkien jatkojohtojen etsinnällä. Jokainen juhliin osallistuja tuo mukanaan vähintään yhden tietokoneen sekä muutaman näytön ja ohjelmassa on ns. lanit eli pelaamista porukalla koko yö. Pikkuveli Olli hyväksyttiin talonmieheksi mutta selvää oli että vanhemmat olivat siinä yhtälössä ylimääräisiä. Talo oli muuten helppo "tyhjentää" kun nuorimmaiset oli viety edellisenä päivänä seurakunnan leirille ja Jaakko yöpyi kaverinsa luona. Olimme poikien kanssa olleet päivän Jämi flyinnissä josta kotiuduttiin n. kl 18.00. Jatkoimme Marian kanssa melkein suoraan Poriin "jatseille". Tai siis oikeastaan kävelimme jazz-kadulla, söimme kebabbia ja katselimme jokirannan veneitä. Suomalaiset ovat veneilykansaa ja aika hyvin oli laidasta laitaan kulkuneuvot esillä, ihan hirveät rämpätkin mukaan luettuna.

Lähtö satamasta klo 23:30


Illalla klo 22 alkoi Keski-Porin kirkossa Kuorojen Yö osana Kirkkopuistossa soi -tapahtumaa, missä siis oli ohjelmassa n. 10 minuutin välein vaihtuva kuoro. Pomarkkulainen Pro-kuoro sai mielestäni pisimmät aplodit (ehkä kuuntelin puolueellisesti?), mieleen jäi myös Nuorisokuoro Länsi-Porin seurakunnasta sekä Pisara -lauluyhtye Sastamalasta. Jouduimme valitettavasti lähtemään hiukan kesken pois koska ilta alkoi uhkaavasti hämärtyä. Ajatus oli mennä yöksi veneelle, joko ihan Laitakarin kotilaiturissa tai sitten reilun neljän mailin päähän seuran saaritukikohtaan Ryöväskeriin jonne saavuttaessa sitä mielellään edes näkisi laiturin poijusta puhumattakaan.

Navakassa tuulessa tätäkin purjetta täytyi hetken päästä pienentää


Kello oli jo 23:30 ennenkuin pääsimme lähtemään. Tuuli oli etelä-lounaasta vaihdellen 8-10 metrin väliltä. Suunta olisi mahdollistanut pelkän purjehduksenkin mutta pimenevän yön ja kiireen vuoksi ajoimme sekä moottorilla että puolikkaalla genualla. Tuuli tuntui yltyvän koko ajan, jouduin rullaamaan purjetta sisään kahteenkin kertaan kun vauhti meinasi puuskissa karata yli 7 solmun mikä on siis meidän veneelle jo ihan liikaa.

Pimeä vene


Ryöväskeriä lähestyttäessä vastaan tuli täysin pimeä moottorivene. Onneksi selvästi reitin ulkopuolella, mutta jotenkin oudolta tuntuu että veneestä ei löydy yhtään toimivaa kulkuvaloa. Vai oliko niin että kuskillakaan ei ihan kaikki valot olleet päällä?

Ryöväskerissä valot päällä kl 00:10


Ryöväskerissä sen sijaan oli valot päällä. Oikeastaan yllätyin kun laiturissa oli kaksi purjevenettä ja iso matkamoottorivene, lisäksi pienemmän perämoottoriveneen miehistö yöpyi sisällä majassa. Laiturin suojanpuoli oli varattuna joten jouduimme menemään kylki suoraan tuulen armoille. Kävimme pikaisesti jaloittelemassa, saunakin olisi ollut melkein lämmin vielä mutta päivä Jämi-Flyinnissä sekä ilta jazz-kadulla ja Kirkkopuistossa vaativat veronsa. Suoraan nukkumaan vaan, tuulen ujellus ja veneen tempoilu kehtolauluna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti