22.7 Raumalla, kesän 20. veneilypäivä

Lomareissun jälkeen ei kulunut kuin muutama päivä niin huomasin muistelevani kaiholla veneellä vietettyä aikaa. Onneksi lomaa oli vielä yksi viikko jäljellä ja kalenterin ja sääennusteiden yhteensovittaminen ei tuottanut suurempia ongelmia. Vain viikko pitkän reissun loppumisen jälkeen olimme taas satamassa pakkaamassa venettä! Tosin täytyi myöntää että vaikka purjehdus kuinka olisi ns. koko perheen harrastus niin liika on liikaa, ainakin teini-ikäisille. Kolme vanhinta poikaa saivat luvan jäädä kotiin keskenään pitämään taloa pystyssä, Pekan protestit laimentuivat kun paras kaveri Niko saatiin mukaan reissulle.

Alle kaksi kierrosta jäljellä ennen katastrofia

Vene oli laiturissa juuri niinkuin sen olimme viikko aikaisemmin siihen jättäneet. Keulaköysiä irrottaessani kyllä nousivat niskakarvat hiukan pystyyn, toisen keulaköyden kiinnityssakkeli oli ilmeisesti veneen ja laiturin liikkeistä johtuen ruvennut pikkuhiljaa aukenemaan, parin kierroksen jälkeen olisi toinen keulaköysi lähtenyt irti! Se on joskus aika pienestä kiinni vaikka kuinka yrittäisi ottaa kaiken huomioon, onneksi tällä kertaa ei mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan.

Reitti Kaunissaareen ydinvoimalan vierestä jäi vielä toiseen kertaan.

Tarkoitus oli olla vain yhden yön reissu joten reittivaihtoehdot olivat aika vähissä. Luvialta etelään 1,5 metrin väylää kohti Raumaa, ajatuksena yöksi Kylmäpihlajalle. Mielessä oli jo pitkään käynyt että jotain "uusia" satamia pitäisi löytää lähialueilta viikonloppureissuja ajatellen, Olkiluodon pohjoispuolella oleva Kaunissaari hiukan houkutteli. Olin jo aikaisemmin lukenut saaren mielenkiintoisesta historiasta,  lisäksi pohjoisen laituriin pitäisi hyvin päästä myös purjeveneen kanssa. Päätettiin silti jättää Kaunissaari toiseen kertaan, melkein neljän mailin poikkeama reitiltä ei näin lyhyellä reissulla houkutellut. Sen sijaan sisäväylältä Kylmäpihlajalle mennessä Kuuskajaskarin entinen armeijan linnakesaari sopi tämänkertaisen miehistön profiiliin kuin nenä päähän.

Pysähdyimme poijuun Puuvallin kanaalin viereen. Molemmat poijut olivat varattu mutta tungimme itsemme samaan toisen veneen kanssa, ja hetken päästä toinen vene lähtikin jatkamaan matkaansa. Pekka, Niko ja Anni kävivät uimassa sillä aikaa kun nautimme kahvit. Pari palaa Fazerin sinistä veneessä keitetyn pannukahvin kanssa maistuu niin hyvältä että saa olla tarkkana ettei tule tavaksi...

Lähes koko matka jouduttiin ajamanaan koneella, vasta Rauman edustalla päästin pikkuisen kokeilemaan purjehdusta. Muutaman tunnin koneajon jälkeen se tuntuikin niin kivalta että loppujen lopuksi innostuttiin kryssimään Kuuskajaskaria kohti oikein useammankin käännöksen verran. Onhan siinä oma jännityksensä että kuinka lähelle rantaa uskaltaa venyttää ennen käännöstä, jo pelkästään virallisen väyläalueen ulkopuolelle meneminen vaatii jonkin verran luottoa plotterin karttoihin ja merikortin paikkaansapitämiseen.

Rantautumisessa Pekka joutui ensimäistä kertaa ottamaan vastuun laiturille hyppäämisestä ja keulan kiinnittämisestä. Marian hoitaessa peräpoijun en voinut kuin yrittää auttaa Pekkaa ajamalla mahdollisimman tarkasti ja rauhallisesti keulan laituriin. Onneksi laiturissa oli aivan ruhtinaallisesti tilaa ja olimme muutenkin saaren suojan puolella joten harjoitteluun oli aivan täydelliset puitteet. Hyvinhän se tietysti meni, ja hetken kuluttua pojilla olikin jo kiire saaren toisella puolella olevalle vanhalle ampumaradalla luoteja etsimään.

Miehistö onnistuneen rantautumisen jälkeen

Vanha armeijan ampumarata

Ampumaradan pengasta kaivettiin porukalla monenlaisia luodinjäämiä. Veneelle palatessa polku meni armeijan vanhan tähystystornin vierestä, sinnehän oli päästävä. Tornia ei luonnollisesti ollut tarkoitettu yleisöllä ja tikkaiden alimmat puolat olikin rälläköity pois kiipeämisen estämiseksi. Onneksi käsivoimien ja vyötärönympäryksen suhde ei ole vielä lopullisesti keikahtanut väärinpäin vaan sain itseni suhteellisen helposti hinattua ensimäiselle tasanteelle. Pekka oli luonnollisesti kärppänä perässä, mutta hetken kuluttua Anninkin pää ilmestyi reunan ylitse... se sentään oli jo liikaa ja Anni palautettiin maan pinnalle.

Tornin huipulla

Ottaako mahan pohjasta?

Kuuskajaskarista lähdössä

Kuuskajaskarista jatkettiin Kylmäpihlajalle, kun kiipeilemisen alkuun oli päästy niin kiivettiin porukalla majakan näköalatasanteelle. Nikoa vähän huimasi mutta urheasti hän silti tuli ylös saakka ja jäi meidän kanssa ihailemaan maisemia. Vesipedot kävivät vielä uimassa iltauinnit (toinen kerta samana päivänä!) ja sitten päivä alkoihin olla pulkassa.