perjantai 8. heinäkuuta 2016

7.7.2016 Välipäivä Nauvossa

Päivä on ollut vähän sellainen unettava välipäivä. Tieto siitä että veneen köydet pysyvät kiinni ainakin seuraavaan aamuun saakka riisuu päivästä kaiken seikkailun tunnun. Nauvon satamakin tuntui eilisen jälkeen jo kovin tutulta. Muutamia veneitä lähti jatkamaan matkaa mutta pääosin vaihtuvuus satamassa oli aika minimissä.


Käytiin tutustumassa Nauvon kirkkoon joka on rakennettu 1400-luvulla. Itse rakennusta enemmän kiinnosti kamarimusiikkiviikon konsertit, jokaisena arki-iltana on konsertti kirkossa. Valitettavasti juuri torstai-illan konsertti oli peruttu, höh... Toisaalta en ole kamarimusiikin suuri ihailija mutta muusikoiden työskentelyn seuraaminen livenä on aina mielenkiintoista.


Kirkon parkkipaikalla oli avomallin Triumph. On se pieni... ja nätti. Varmaan tuolla voisi kesäisin ajella ainakin jätskikioskille?

Paljonkohan tuo maksaisi?
Leikkipuisto kirkkoa vastapäätä
Nauvosta löytyi mielenkiintoinen antiikki-kirpputori. Liike oli aika suuri ja onnistunut välttämään sen pahimman roinan ja romun. Myös hinnat olivat ihan järkevät, muutamaakin kapinetti katselin kaiholla mutta jos ei kotiin mahdu niin sitten ei mahdu.

Tilleyn voimavalo-valonheitin näytti ihan käyttökuntoiselta
 Saimme veneelle mieluisia vieraita, serkkuni Mika ja vaimonsa Pauliina olivat lähteneet lomareissulle sukuloimaan. Reitti olisi vienyt Pomarkun ohitse mutta eihän se mitään auttanut kun me oltiin reissussa veneellä. Haastoin heitä ajelemaan Nauvon kautta ja Mika soittelikin Turun kohdalla että sopisiko tulla käymään. No ihan varmasti sopi! Kiitos tuomisista ja mukavasta seurasta.


Illalla oli ohjelmassa elokuvailta, "Onneli ja Anneli". Minä luin päivän aikana Väinö Riikkilän mainion Pertsa ja Kilu -kirjasarjan ensimäisen tuplaniteen. Alunperin oltiin ajateltu että jos pojat innostuisivat niitä lukemaan reissussa mutta ei kukko käskien laula. Onneksi otettiin koko sarja mukaan, olikin niin kivaa lukemista (yli 20 vuoden jälkeen tms..) että joudun varmaan lukemaan loputkin tämän reissun aikana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti