12. Päivä, pitkä matka Haapsaluun

Kuressaari jäi taakse

Nukuin yön vähän pätkissä, näin aina samaa unta missä vene meni autopilotilla ja kaikki nukkuivat kannen alla. Heräsin huolestuneena että ollaankohan purjehdittu käännepisteen ohitse ja mahtaako kohta rytistä, kesti muutaman hetken että tajusin veneen olevan ihan tukevasti satamassa ja kaikki hyvin.

Useita maileja merelle ulottuva kanava

Satama-allas oli tyyni, lähdimme vähän ennen yhdeksää jättimäisen Hanse 531:n vierestä. Kotivesillä olen tottunut siihen että meidän vene on ihan hyvän kokoinen, mutta mitä etelämmäksi mennään niin sitä enemmän veneet suurenevat. Oma veneemme näytti ihan leluveneeltä kun vieressä oli koko reissun suurin purjevene. There is always a bigger fish... No, en silti vaihtaisi.

Moottoroimme puoli tuntia kapeaa kanavaa ulos merelle. Kanavan sivuille nostetuissa ruoppausläjissä kasvoi kaislaa ja tuntuivat olevan lintujen suosiossa. Valitettavasti ornitologiset taitoni eivät riittäneet kuin joutsenen ja jonkin sortin lokin tunnistamiseen, lisäksi oli muutamia erilaisia lintuja joiden nimiä ei osannut edes arvailla.

Pekka purjeen varjossa. Oli kuuma.

Heti avoimelle vedelle päästyämme nostimme purjeet ja purjehduspäivä reilun kolmen solmun vaatimattomalla nopeudella pääsi alkamaan. Takanamme lähtenyt Dehler 34 (se vanhempi sellainen) rupesi saavuttamaan kevyessä kelissä uhkaavasti. Meillä vene on niin tukeva ja painaa siihen malliin että marginaalisissa tuulissa tuntui olevan aivan sama kuinka purjeet trimmaa, nopeus oli aina sen kolme solmua ja takaa tuleva tuli viimein puhe-etäisyydelle vierelle. Vaikka tiedän veneiden erot ja vahvuudet eri alueilla niin kyllähän se syö miestä kun toisilla kulkee ja itsellä ei. Kaikeksi onneksi väylän suunta muuttui erittäin jyrkkään vastaiseen ja tuulikin ehkä vähän virisi. Voi sitä tunnetta kun huomasin täysin yllättäen että jo edelle päässyt Dehler ei näyttänyt pystyvän nousemaan riittävän ylös tuuleen ja aloimme saavuttaa sitä, purjeet edelleen kohtalaisen hyvässä vedossa. Olisimme päässeet takaisin ohitse ellei viimeinen etelämerkin kierto olisi armahtanut ja sallinut kurssin laskun takaisin.

Peililasit kavaltavat kuvaajan

Jo edellisenä iltana olimme keskustelleet genaakkerin tarpeellisuudesta. Olisi ollut aika paljon helpompi ottaa se jo silloin kannelle valmiiksi, nyt jouduimme tyhjentämään keulapiikin tavarasta jotta pääsimme nostamaan genaakkeripussin säilytyspaikastaan keulapiikin vuoteen alta. Kaiken kaikkiaan aikaa vierähti varmaan puolisen tuntia ennen kuin kaikki narut olivat oikein ja genaakkeri auki. Tasainen suoraan sivusta tuleva tuuli ja komeasti vedossa oleva pallopurje oli hyvä yhdistelmä. Saimme ihan säälliset 4,5 - 5,5 solmua nopeutta, ja seuraavat 6 tuntia mentiinkin sitten yhdellä halssilla sen kummemmin purjeisiin koskematta. Ehdinpä ottaa pienet torkutkin jossain välissä, meno oli niin tasaista ja rauhallista.

Veneuunin iloja

Purjehduspäivä oli mennyt niin tasaisesti ja mukavasti että Kuivastun lähestyessä päätimme saman tien mennä toisenkin "päivän" kun hyvään alkuun oltiin päästy. Kuivastun satamassa kun ei ollut oikein muuta kuin se satama, ja joka tapauksessa se olisi vain yöpymispaikka matkalla Haapsaluun. Matka siis piteni 36 maililla vielä eri reilulla kuudella tunnilla. Ennen Kuivastua oli tuuli tyyntynyt joten ajoimme moottorilla siitä eteenpäin.

Valpas tähystäjä

Moottorin äänimaailman kuunteleminen tunnista toiseen aiheuttaa päällikössä mielenkiintoisia psykologisia ilmiöitä. Sitä saattaa kuulla yhtäkkiä aivan kuin äänen sävy olisi muuttunut hieman. Mahdollisesti kierrokset laskeneet? Lukemattomat ajatukset ehtivät risteillä päässä, onkohan polttoainesuodatin tukossa, tankissa leväkasvustoa... vai onko ehkä impellerin siivekkeet murtuneet ja moottori ylikuumenemassa? Entä öljyn kierto, olihan siellä öljyä toissapäivänä ja koskaan se ei ole sitä kuluttanut, mutta tänään aamulla en katsonut? Voihan sitäpaitsi vaihteistossakin olla ongelmaa, sen öljyt on vielä edellisen omistajan vastuulla. Kävin kokeilemassa että moottori ottaa kierroksia normaalisti sekä käy myös tyhjäkäyntiä niinkuin kuuluu. Ilmeisesti kaikki oli vain tapahtunut omassa päässäni, vaikka myös Pekka oli kuullut muutoksen äänessä. Ehkä kaasuvipu oli vain tärinästä pikku hiljaa valunut pienemmälle?

Oikaisu väärältä puolelta, JA entinen miinakenttä. Mikä voisi mennä vikaan?

Äskeinen vain pieni esimerkki siitä mitä kaikkea joutuu vastuussa olevana päällikkönä miettimään, siihen päälle vielä päätökset reittien ja säiden suhteen, välillä tuntuu aika ihmeeltä että ylipäätään onnistuu silti rentoutumaan lomaillessa.

Piirtäjätyttö

Vene-elämän eläimellisempi puoli

Loppu kuusi tuntia oli tosiaan aika rauhallista. Aurinko laski vartin yli kymmenen, mutta valitettavasti horisontissa olevien pilvien takana. Pikku hiljaa meri rupesi hämärtymään ja taakse, poispäin auringon värjäämästä horisontista katsoen myös pimentymään. Puoli kahdentoista maissa valaustus oli jo sitä luokkaa että sai ihan oikeasti kertailla valaistujen merimerkkien vilkkumistaajuutta, pohjoismerkki 1/s ja länsimerkki 9 väläystä ja 6 taukoa. Oli totisesti jännempää silloin kun ei ollut edes karttaplotteria navigointia helpottamassa. Maria oli onneksi pakannut mukaan taskulampun ja sillä sitten yritettiin löytää loppuja, valaisemattomia merkkejä.

Auringonlaskun kuvaaja

Tyyni Väinämeri

Haapsalussa on vierekkäin kolme vierassatamaa, satamakirjasta emme oikein saaneet selvää että mikä laituri on kenenkäkin. Taskulampun valossa veneitä näytti olevan yllättävän paljon, satama oli täysinäisin tähän astisista Viron puolella. Otimme lähestulkoon ensimmäisen hyvännäköisen poijupaikan missä luki vielä laiturilla kilpi "guest". Köydet kiinni ja nukkumaan, viimeisin muistikuva on kellotaulun 1:00 -numeroista. Viisitoista tuntia, mutta tulipahan tehtyä.

Kello 0:30 viimein Haapsalussa