15. Päivä, Nauvoon

Kotimatkaa oli periaatteessa jäljellä enää kaksi oikein pitkää purjehduspäivää, sillä ajattelimme jättää veneen tilapäisesti Uuteenkaupunkiin. Kylmä ja epämiellyttävän tuulinen sää oli kuitenkin tulossa koko loppuviikoksi, ja tietysti vastatuuli. Nyt tiistaina sää olisi vielä kohtuullinen mutta sen jälkeen seuraava mukava matkapäivä näytti ennusteiden mukaan olevan vasta lauantaina. Olisi siis ensiarvoisen tärkeää päästä mukavaan satamaa mikä olisi suojainen lännen ja lounaan puoleisille koville tuulille, mutta myös muutenkin mukava paikka viettää aika. Nauvo täytti molemmat kriteerit oikein hyvin, mutta valitettavasti aika moni muukin veneilijä lienee tullut samaan johtopäätökseen. Mahtaisiko siellä olla tilaa pitkämatkalaisille enää myöhään iltapäivällä?

Punaisen puolessa välissä tankki on tyhjä

Tällaisin miettein olin käynyt illalla nukkumaan, ja havahduin aamulla siihen että viereinen vene käynnisti moottorin ja lähti. Kello näytti 6:19 ja ensimmäistä kertaa tällä reissulla sain itseni ylös heti samantien. Panokset olivat suuret, ei enempää tai vähempää kuin satamapaikka Nauvosta. Käynnistin moottorin, irroitin köydet ja ajoin suoraan Hangon ST1:n tankkauslaiturille. Päivän tuuli olisi vastainen ja meillä tankki Viron reissun välttämättömien koneajojen vuoksi lähes tyhjä. Automaatti ei kuitenkaan huolinut korttiani. Eikä firman korttia. Eikä Marian korttia. Hmm... No, olihan meillä seteleitä. Kone ei kuitenkaan suostunut imaisemaan seteliä sisäänsä kuin muutaman millin verran. Mitä lie purukumia koneelle syötetty. Siinä sitä sitten oltiin, näin silmissäni Nauvon viimeisen vapaan paikan lipuvan käden ulottuvilta.

Ei toimi.

Soitin automaatissa näkyvään numeroon ja selvästi herätin jonkun. Uninen ääni voimakkaalla ruotsinkielisellä korostuksella kertoi automaatissa olevan jotain vikaa. No sen toki tiesin, mutta esitin voimakkaan vastalauseeni sille seikalle että minkäänlaista kylttiä tai lappua ei koneessa ollut vaikka vika oli tiedossa. No, sellainen oli kuullemma sisällä huoltoasemalla, joka siis aukeaisi vasta kahden ja puolen tunnin kuluttua kello yhdeksän. Herättämälläni automaatin hoitajalla ei ollut aikomustakaan tulla korjaamaan tilannetta heti, mutta torin laidalla olisi kuullemma lähin huoltoasema. Eipä siinä sitten muuta kuin taittopyörä laiturille, 18 litran kanisteri mukaan ja vauhdilla polkemaan 1,2 kilometrin päähän. Kahteen kertaan, koska tankki oli tyhjempi kuin muistinkaan.

Aamulenkki ennen seitsemää

No, ehkä hyväkin ettei ehditty vesille...

Saimme veneen tankattua ja pyörän taiteltua sisälle kun taivas avautui, kirjaimellisesti. Koko ajan tuloillaan ollut ukonilma iski kerralla päälle, laitoimme avotilan teltan ylös ennätysvauhdilla ja siihen sitten loppuikin kiire. Vesillä ukkosrintaman kohtaaminen moottoriajossa ei olisi ollut kamala juttu, mutta laiturista irrottautuminen ja sokkeloisesta satamasta ulos navigointi ukkospuuskassa ja kaatosateessa ei ollut järkevää. Niinpä istuimme toista tuntia avotilassa teltan suojissa, lämmitin päällä syöden aamiaista ja kuunnellen ukkosta ja sateen ropinaa. Lähtö koitti viimein tasan yhdeksältä. Jälkiviisaana olisi aivan hyvin voinut nukkua pari tuntia pidempään, tankata heti aseman auettua ja päästä lähtemään lähes samaan aikaan. Ehkä purjehdusloman viehätys piileekin siinä että liian tarkkoja suunnitelmia ei ole mahdollista tehdä koska muuttujia on yksinkertaisesti liian paljon?

Sateen tauottua

Olimme ensimmäinen joka lähti satamasta sateen jälkeen, mutta hetken kuluttua takaa näkyi pitkä letka isoja moottoriveneitä matkalla seuraavaan satamaan. Itsekin olimme väistämissääntöjen osalta moottorivene koska moottoroimme 8 metrin vastatuuleen, vieläpä avotilan teltan suojasta. Kun on tottunut ohjaamaan venettä avotilasta niin "sisältä" ohjaaminen tuntui jotenkin turvattomalta. Teknisesti ottaen näkyvyys oli oikein hyvä joka suuntaan, mutta tuntui että jonkinmoinen kosketus ulkomaailmaan puuttui. Tällaistako se on aina moottoriveneillä, ehkä ei pitäisi luottaa niiden havaintokykyyn ja väistämismahdollisuuksiin niin paljon kuin tähän saakka?

Sillan alitus

Pitäisi sen mahtua...

Muutaman tunnin moottoriajon jälkeen teltta oli taatusti kuiva ja taittelimme sen pakettiinsa. Väylä kääntyi enemmän pohjoisen suuntaan ja pääsimme muutaman tunnin purjeillakin. Tuuli tosi oli yltynyt navakaksi ja isopurjeen ykkösreivin lisäksi myös genuaa täytyi rullata hyvän matkaa sisään ja silti vauhtia irtosi yli seitsemän solmua.

Vuori merestä

Saavuimme Nauvon edustalla vähän ennen kuutta. Huomasin meidän olevan jonon ensimmäisenä, takana oli kuusi muuta purjevenettä tulossa satamaan lähin alle minuutin marginaalilla meistä. Pieni paine löytää paikka ettei kukaan takana tulleista kurvaisi siihen viimeiseen vapaaseen paikkaan meidän vielä ihmetellessä. En aivan luottanut siihen herrasmiessopimukseen että kaikki odottaisivat vuoroaan kiltisti siinä järjestyksessä kuin satamaan oli saavuttu. Onneksi satamapoika tuli ribillä vastaan ja ohjasi pursiseuran laiturin päähän, perä ankkuriin edellisen kylkeen. Saimme ankkurin mukavan etäälle, pitäisi toivon mukaan pysyä. Keulan kanssa oli enemmänkin virittelemistä mutta lopulta vene saatiin niin että keula ei osu laituriin ja kuitenkin veneeseen on mahdollista kulkea.

Anni on porukan innokkain suppailija

Nauvo tosiaankin oli suojainen näillä tuulilla, ilta oli ihan epätodellisen kaunis ja tyyni verrattuna siihen keliin mikä merellä oli ollut. Ainoastaan sataman lipputankorivistössä liehuva Ruotsin lippu hiukan haittasi tunnelmia, se tarkoitti sitä että satamassa oli vähintään yksi ruotsalainen venekunta. Ottaen huomioon että Ruotsin tartuntaluvut ovat väestöön suhteutettuna tällä hetkellä koko läntisen maailman pahimmat (mukaanlukien mediassa parjattu USA), olisi ihan aiheellista että raja pysyisi aivan oikeasti kiinni tai että vähintäänkin karanteeni olisi pakollinen ja sitä myös valvottaisiin. Vähän epäuskottavalta tuntuu että rajan yli veneilevä porukka jaksaisi "pikku flunssan" (jona sitä heille on markkinoitu) takia käyttää puolet lomastaan karanteenissa...

Pieni sadekuuro mukavasti sprayhoodin alla istuskellen

Keskiviikon ennuste näytti aivan liian tuuliselta jotta matkaa olisi mukava jatkaa, ja torstai näytti aika pitkälle samanlaiselta. Siispä tiedossa rauhallista satamaelämää muutama päivä.

"Svanevit" oikealla laiturin päässä.

14. Päivä, Haapsalusta Suomenlahden yli Hankoon

Tässä vaiheessa reissua isotkin ylitykset alkavat yleensä tuntua ihan rutiinilta, varsinkin kun sääennuste oli tällä kerralla hyvinkin säyseä. Ainut ongelma oli tuulen suunta, mikä tällä kertaa olisi täysin myötäinen. Monesti kuulee toivotettavan myötäisiä tuulia, ja ehkä raakapurjelaivojen aikakaudella se olikin hyvä asia. Nykyajan purjeveneet osaavat hyödyntää tuulta niin hyvin että suora myötäinen on loppujen lopuksi se kaikkein heikoin suunta, täysvastaisen lisäksi tietysti. Varsinkin jos tuuli on heikko, niinkuin nyt.

Kalastusaluksia Haapsalussa

Ajoimme aluksi koneella Haapsalusta ulos Väinämerelle, ja siitä suoraan kohti pohjoista ja Suomenlahtea. Toivoin tuulen hiukan voimistuvan kun rannikko aukeni avomereksi mutta se oli näköjään vain toiveajattelua. Jumppasimme silti genaakkerin paikoilleen mutta se ei suostunut vetämään riittävän myötäiseen jotta olisimme päässet Hangon suuntaan. Kaiken lisäksi tuuli tuntui kääntyvän pikku hiljaa niin että lopuksi veneen kulkusuunta oli läntiselle saaristomerelle ja nopeus hädin tuskin neljää solmua. Kyseisellä suunnalla ja nopeudella ylitys olisi kestänyt vähintään seuraavaan aamuun saakka, selvästi oli aika keksiä jotain muuta. Kokeilimme välillä myös täysmyötäistä, isopurje preventterillä ja genaakkeri toisella puolella. Näin suunta oli selvästi parempi, mutta vauhtia vielä vähemmän, pahimmillaan alle kolme solmua. Lopuksi oli pakko nöyrtyä ja käynnistää moottori.

Uskollinen miehistö

Tyyni Suomenlahti

Uutiset Suomenlahden sinilevätilanteesta ovat jokakesäinen ilmiö, jopa siinä määrin että niihin turtuu vähän samaan tyyliin kuin "talvi yllätti autoilijat" -otsikoihin. Meillä on nyt kymmenes purjehduskesä menossa mutta ensimmäinen kerta Suomenlahdella. Ilmeisesti Suomenlahden levätilanne on yleisesti ottaen pahempi kuin länsirannikolla tai Ahvenanmaalla, en muista että koskaan aiemmin olisimme moottoroineet näin paksussa leväpuurossa eteenpäin. 

Leväpuuroa

Tyynellä, rannattomalle merellä moottoroidessa on hyvä hetki tehdä ruokaa. Tällä reissulla on käytetty uunia enemmän kuin viime kesänä, varsinkin kun se ei paljastunut niin kaasusyöpöksi kuin ensin pelkäsin. Veneessä on yksi 10 kg komposiittipullo ja vuoden käytön jälkeen siellä oli melkein kolmannes vielä jäljellä. Vaihdoin pullon silti ennen lomareissua, yhden pullollisen hinta per vuosi on kuitenkin niin mitätön verrattuna siihen harmiin että kaasu pääsisi loppumaan kesken kaiken.

Ruuan päälle kahvit ja vähän suklaata. Ai että kun tätä saisi Suomesta...

Olen lukenut ja kuulut ruuhkaisesta Suomenlahdesta, varsinkin siitä kuinka kauppamerenkulun laivoja saa yhtenään olla väistelemässä. Kieltämättä plotterin AIS -näytöltä tilanne näytti aika hektiseltä. Todellisuudessa rahtilaivoja joutui käytännössä etsimään kiikareilla horisontista, niin kaukana ne olivat, ja peräti kaksi saattoi olla yhtä aikaa näkyvissä. Helsingin kohdalla tilanne on varmasti ruuhkaisempi kun yhtälöön lisätään vielä Viron ja Suomen välillä edestakaisin sahaava lauttaliikenne.

Ei ruuhkaa kun ottaa mittakaavan huomioon.

Paukku-vaarilla on jo 10 vuoden kokemus purjehduksesta

Olin ennen syömistä ottanut keulalla olleen genaakkerirullan alas ja pakannut sen kassiin. Ruuan jälkeen tuuli rupesi kuitenkin näyttämään ihan purjehdittavalta, joten kassi taas auki ja rulla ylös. Harjoitus kieltämättä tekee mestarin ja kun tuulikin oli kääntynyt täysin ennusteiden vastaisesti juuri sopivaksi sivutuuleksi niin saimme useamman tunnin hyvän purjehduslegin vielä ennen Hankoa. Kaiken kaikkiaan taisimme päästä purjeilla enemmän kuin moottorilla, mikä on ihan hyvä saavutus ennusteiden etukäteen näyttäessä ihan tyystin purjehduskelvotonta keliä.

Hangon satamat näkyvissä

Hangossa on periaatteessa kaksi  eri vierasvenesatamaa; Hangon Itäsataman reilu 200 vierasvenepaikkaa sekä Itämeren Portin kotisatama jonka vapaita venepaikkoja vuokrataan myös vierasveneille. Näistä jälkimmäinen on varsin mielenkiintoinen konsepti, eikä vähiten siksi että koko satama on käytännössä rakennettu kahden paljaan luodon ympärille kelluville laitureille. Satamaan kulkee ympäri vuorokauden lauttakuljetus Itäsatamasta, matkaahan ei ole kuin kivenheiton verran.

Iltateellä Hangossa

Etukäteen tietysti jännitin että mahtaakohan koko Hanko olla täynnä. Onneksi aivan suoraan sisäänajon jälkeen näkyi Itäsataman laiturin päässä hyvällä paikalla yksi vapaa poijuväli, joku vene oli siitä juuri lähtenyt. Sen ihmeemmin en ruvennut muita paikkoja haeskelemaan, varsinkin kun tässä sai vielä nokan vastatuuleen, ja hetken päästä olimmekin taas Suomen kamaralla. Ylitys Haapsalusta Hankoon kesti yhteensä vajaa 11 tuntia ja matkaa tuli 57 merimailia.

Pitkän päivän jälkeen ei virta riittänyt enää kaupunkiin tutustumiseen, mutta hyppäsimme Itäsataman ja Itämeren portin välissä sukkuloivaan pieneen lauttaan ja kävimme vähän käveleskelemässä laitureilla ja luodolla. Koko paikka eri suuntiin haarautuvine laitureineen on varsinainen elämys, satamakonttori kelluu ponttoonilla mutta ravintola ja saunat ovat sentään kallioiselle luodolle rakennettu.

Seuraavalle päivälle on ennustettu navakkaa vastatuulta, mutta saariston poikki puikkelehtiessa saattaa tarjoutua mahdollisuuksia myös purjein etenemiseen. Aikani Navionicsin ohjelmalla reitti optimoidessa sain Hango - Nauvo -välin pituudeksi 49 mailia. Etukäteen ajatellen mitään suurta purjehduselämystä ei olisi tiedossa, mutta jos Nauvoon saakka pääsisimme ja sieltä vielä venepaikan onnistuisi saamaan niin sitten luoteen puoleinen 2-3 päivän kova tuuli ja sade saisi puolestani tulla. 

13. Päivä, Haapsalussa

Eilinen 15 tuntia tuntui vielä aamulla jäsenissä, vaikka päivä sinänsä oli ollut hyvin leppoinen ja rento. Aamulla totesimme tulleemme kolmesta satamasta "siihen ensimmäiseen", eli Westmeri Marinaan. Keskimmäinen satama oli hieman suurempi mutta suoraan ravintolan edessä. Kolmas näytti pieneltä ja siellä oli vähiten purjeveneitä. Taisimme pimeässä osua siis ihan oikeaan paikkaan.

Ruuhkaisin satama Viron puolella

Laiturilla kuulin tarinaa että nämä satamanpitäjät olivat olleet pahasti vihoissa toisilleen, jopa niin että ensimmäisen sataman pitäjä oli jossain välissä virittänyt vaijerin estääkseen pääsyn peremmällä oleviin satamiin. Tarinan todenperäisyyttä en tiedä, mutta nykyisin kuullemma sama taho omistaa kaikki satamat ja hommat toimivat sujuvasti.

Purjehtimaailma on suhteellisen pieni, melkein naapurissa oli Hallberg-Rassy 40 jonka hyväntuulisen eläkeläispariskuntaan tutustuin jo muutama viikko sitten Isokarilla, ja tämän reissun alussa Uudessakaupungissa. Kaiken lisäksi sekä vene että miehistö näyttivät niin tutuilta että mahdollisesti ei ollut edes ensimmäinen kerta kun tavattiin. Kiinnitin huomioni siihen että meillä oli identtiset keulatikas/ankannokka -yhdistelmät veneen keulassa. Olivat kuullemma saman miehen käsialaa, sanoivat nimenkin mutta ei jäänyt mieleen. Lisäksi mahdollisesti tunsivat meidän veneen entisen omistajan, lempinimellä "Svenkku". Siinä rupatellessa raumalainen oikein hieno HR43 lipui satamaan, raumalaisiin veneisiin tuntuu muutenkin törmäävän itämeren alueella milloin missäkin.

Pekka ja Anni lähtivät polkupyörillä tutustumaan kaupunkiin, minä kirjoitin edellisen päivän blogin loppuun ja kävin suihkussa. Kerrankin suihku missä ei saanut olla koko ajan painamassa nappia. Kuresaaressa yhdellä napin painamisella sai miesten puolella 12 sekuntia vettä, naisten puolella hädin tuskin 5 sekuntia. Yritä siinä sitten peseytyä...

Iltapäivän puolella lähdimme ajelemaan kaupungille Marian kanssa. Päädyimme istuskelemaan pieneen kahvilaan vähäksi aikaa. Keskustaa hallitsi massiivinen Piispanlinna (juu, Kuressaaressa oli myös Piispanlinna) jonku muurien vieressä kiersi pieniä puoteja ja ruokapaikkoja. Linnan ympäristö oli vaikuttava, ulompien muurien rajaama alue oli suuri ja keskellä vielä erikseen itse linna torneineen. Linnaa oli remontoitu pitkään ja se on ilmeisesti vasta vähän aikaa sitten avautunut yleisölle. Ostimme perhelipun (20 euroa) linnaan, Anni halusi myös tulla mutta Pekka jätti tällä kertaa väliin. Linna oli sisältä aikamoinen pettymys, varsinkin verrattuna Kuressaaren upeaan näyttelyyn. Linnaa oli ehostettu ehkä vähän liikaakin, alkuperäistä seinää tai kattoa oli todella vähän näkyvissä, ihan muutamaa portaikkoa lukuunottamatta. Näyttely koostui muutamasta piirroskuvasta ja tekstistä per huone, eli huoneet olivat pääosin tyhjiä. Linnan yhteydessä oleva kirkko oli jotenkin erityisen kalsea, tuli sellainen olo että onkohan täällä milloinkaan mahdettu palvelejja Jumalaa, vai onko se alusta saakka ollut vain rakennus, kuolleita menoja ja vallan pönkittämistä varten rakennettu? Joka tapauksessa tunnelman ero moniin muihin kirkkoihin oli selvä.

Taittopyörien hankintaa ei voi tarpeeksi kehua. Muutaman kilometrin päässä olevassa marketissa käyminen oli niin sujuvaa ja vaivatonta, samojen kassien raahaaminen kävellen siinä helteessä olisi ollut aika tappavaa hommaa. Illan hiukan viilennyttyä kävimme vielä pyöräretkellä ilman sen kummempaa päämäärää. Pitkulaisella niemellä oleva entinen neuvostoaikainen kalatehdas houkutteli rappioromantiikallaan. Alueelle menevän tien katkaisi massiivinen rautaportti, mutta portin portin molemmin puolin pusikkoon katoavat polut kavalsivat sen että emme todellakaan olleet ainoita kielletylle alueelle pyrkijöitä.

Loppujen lopuksi niemen nokassa oli nuorisoa isompikin joukko, ja pari hyväntuulista nuorempaa poikaa huristivat polkupyörilläänkin meidän ohitse. Yksi aikuisempi nainen oli tyttärensä houkuttelemana paikalla kuvaamassa tehdasta ja tornia, vaikka myönsikin olevansa hiukan huolissaan poliisista. Kuullemma poliisit aina silloin tällöin tulivat tyhjentämään alueen nuorisosta jos meno yltyi liian kovaksi. Päätimme vain pikaisesti ottaa muutaman valokuvan ja poistua hyvän sään aikana.

Viimeinkin oli tarkoitus ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ajoissa nukkumaan, olisihan huomenna edessä iso ylitys. Näin kuitenkin suustani kiinni vieresessä veneessä istuvaan virolaismieheen joka oli neljän vuoden aikana rakennushommissa Suomessa oppinut kielenkin oikein hyvin. Ehdimme jutella niin purjehtimisesta kuin ilmailustakin ennenkuin huomasin että vuorokausi on juuri vaihtumassa. Se siitä aikaisesta aamusta...

12. Päivä, pitkä matka Haapsaluun

Kuressaari jäi taakse

Nukuin yön vähän pätkissä, näin aina samaa unta missä vene meni autopilotilla ja kaikki nukkuivat kannen alla. Heräsin huolestuneena että ollaankohan purjehdittu käännepisteen ohitse ja mahtaako kohta rytistä, kesti muutaman hetken että tajusin veneen olevan ihan tukevasti satamassa ja kaikki hyvin.

Useita maileja merelle ulottuva kanava

Satama-allas oli tyyni, lähdimme vähän ennen yhdeksää jättimäisen Hanse 531:n vierestä. Kotivesillä olen tottunut siihen että meidän vene on ihan hyvän kokoinen, mutta mitä etelämmäksi mennään niin sitä enemmän veneet suurenevat. Oma veneemme näytti ihan leluveneeltä kun vieressä oli koko reissun suurin purjevene. There is always a bigger fish... No, en silti vaihtaisi.

Moottoroimme puoli tuntia kapeaa kanavaa ulos merelle. Kanavan sivuille nostetuissa ruoppausläjissä kasvoi kaislaa ja tuntuivat olevan lintujen suosiossa. Valitettavasti ornitologiset taitoni eivät riittäneet kuin joutsenen ja jonkin sortin lokin tunnistamiseen, lisäksi oli muutamia erilaisia lintuja joiden nimiä ei osannut edes arvailla.

Pekka purjeen varjossa. Oli kuuma.

Heti avoimelle vedelle päästyämme nostimme purjeet ja purjehduspäivä reilun kolmen solmun vaatimattomalla nopeudella pääsi alkamaan. Takanamme lähtenyt Dehler 34 (se vanhempi sellainen) rupesi saavuttamaan kevyessä kelissä uhkaavasti. Meillä vene on niin tukeva ja painaa siihen malliin että marginaalisissa tuulissa tuntui olevan aivan sama kuinka purjeet trimmaa, nopeus oli aina sen kolme solmua ja takaa tuleva tuli viimein puhe-etäisyydelle vierelle. Vaikka tiedän veneiden erot ja vahvuudet eri alueilla niin kyllähän se syö miestä kun toisilla kulkee ja itsellä ei. Kaikeksi onneksi väylän suunta muuttui erittäin jyrkkään vastaiseen ja tuulikin ehkä vähän virisi. Voi sitä tunnetta kun huomasin täysin yllättäen että jo edelle päässyt Dehler ei näyttänyt pystyvän nousemaan riittävän ylös tuuleen ja aloimme saavuttaa sitä, purjeet edelleen kohtalaisen hyvässä vedossa. Olisimme päässeet takaisin ohitse ellei viimeinen etelämerkin kierto olisi armahtanut ja sallinut kurssin laskun takaisin.

Peililasit kavaltavat kuvaajan

Jo edellisenä iltana olimme keskustelleet genaakkerin tarpeellisuudesta. Olisi ollut aika paljon helpompi ottaa se jo silloin kannelle valmiiksi, nyt jouduimme tyhjentämään keulapiikin tavarasta jotta pääsimme nostamaan genaakkeripussin säilytyspaikastaan keulapiikin vuoteen alta. Kaiken kaikkiaan aikaa vierähti varmaan puolisen tuntia ennen kuin kaikki narut olivat oikein ja genaakkeri auki. Tasainen suoraan sivusta tuleva tuuli ja komeasti vedossa oleva pallopurje oli hyvä yhdistelmä. Saimme ihan säälliset 4,5 - 5,5 solmua nopeutta, ja seuraavat 6 tuntia mentiinkin sitten yhdellä halssilla sen kummemmin purjeisiin koskematta. Ehdinpä ottaa pienet torkutkin jossain välissä, meno oli niin tasaista ja rauhallista.

Veneuunin iloja

Purjehduspäivä oli mennyt niin tasaisesti ja mukavasti että Kuivastun lähestyessä päätimme saman tien mennä toisenkin "päivän" kun hyvään alkuun oltiin päästy. Kuivastun satamassa kun ei ollut oikein muuta kuin se satama, ja joka tapauksessa se olisi vain yöpymispaikka matkalla Haapsaluun. Matka siis piteni 36 maililla vielä eri reilulla kuudella tunnilla. Ennen Kuivastua oli tuuli tyyntynyt joten ajoimme moottorilla siitä eteenpäin.

Valpas tähystäjä

Moottorin äänimaailman kuunteleminen tunnista toiseen aiheuttaa päällikössä mielenkiintoisia psykologisia ilmiöitä. Sitä saattaa kuulla yhtäkkiä aivan kuin äänen sävy olisi muuttunut hieman. Mahdollisesti kierrokset laskeneet? Lukemattomat ajatukset ehtivät risteillä päässä, onkohan polttoainesuodatin tukossa, tankissa leväkasvustoa... vai onko ehkä impellerin siivekkeet murtuneet ja moottori ylikuumenemassa? Entä öljyn kierto, olihan siellä öljyä toissapäivänä ja koskaan se ei ole sitä kuluttanut, mutta tänään aamulla en katsonut? Voihan sitäpaitsi vaihteistossakin olla ongelmaa, sen öljyt on vielä edellisen omistajan vastuulla. Kävin kokeilemassa että moottori ottaa kierroksia normaalisti sekä käy myös tyhjäkäyntiä niinkuin kuuluu. Ilmeisesti kaikki oli vain tapahtunut omassa päässäni, vaikka myös Pekka oli kuullut muutoksen äänessä. Ehkä kaasuvipu oli vain tärinästä pikku hiljaa valunut pienemmälle?

Oikaisu väärältä puolelta, JA entinen miinakenttä. Mikä voisi mennä vikaan?

Äskeinen vain pieni esimerkki siitä mitä kaikkea joutuu vastuussa olevana päällikkönä miettimään, siihen päälle vielä päätökset reittien ja säiden suhteen, välillä tuntuu aika ihmeeltä että ylipäätään onnistuu silti rentoutumaan lomaillessa.

Piirtäjätyttö

Vene-elämän eläimellisempi puoli

Loppu kuusi tuntia oli tosiaan aika rauhallista. Aurinko laski vartin yli kymmenen, mutta valitettavasti horisontissa olevien pilvien takana. Pikku hiljaa meri rupesi hämärtymään ja taakse, poispäin auringon värjäämästä horisontista katsoen myös pimentymään. Puoli kahdentoista maissa valaustus oli jo sitä luokkaa että sai ihan oikeasti kertailla valaistujen merimerkkien vilkkumistaajuutta, pohjoismerkki 1/s ja länsimerkki 9 väläystä ja 6 taukoa. Oli totisesti jännempää silloin kun ei ollut edes karttaplotteria navigointia helpottamassa. Maria oli onneksi pakannut mukaan taskulampun ja sillä sitten yritettiin löytää loppuja, valaisemattomia merkkejä.

Auringonlaskun kuvaaja

Tyyni Väinämeri

Haapsalussa on vierekkäin kolme vierassatamaa, satamakirjasta emme oikein saaneet selvää että mikä laituri on kenenkäkin. Taskulampun valossa veneitä näytti olevan yllättävän paljon, satama oli täysinäisin tähän astisista Viron puolella. Otimme lähestulkoon ensimmäisen hyvännäköisen poijupaikan missä luki vielä laiturilla kilpi "guest". Köydet kiinni ja nukkumaan, viimeisin muistikuva on kellotaulun 1:00 -numeroista. Viisitoista tuntia, mutta tulipahan tehtyä.

Kello 0:30 viimein Haapsalussa