Heinäkuu on siitä mukavaa aikaa että silloin melkein kaikilla muillakin on lomaa. Vielä parempaa on se kun löytyy ystäviä jotka ovat valmiita spontaanisti lähtemään reissuun ilman kauheaa sopimista ja kalenterien yhteensovittamista. Keskiviikkona rupesi tuntumaan siltä että voisihan siellä veneellä taas käydä, mutta jospa tällä kertaa saisi myös ystäviä mukaan reissuun. Soitto Markukselle ja Elinalle kymmenen jälkeen illalla ja tiedustelu onko kiinnostusta seuraavana aamuna lähteä koko päiväksi merelle poiki välittömän myöntävän vastauksen. Mahtavaa että näin sponttaaneja ihmisiä on vielä olemassa! Treffit sovittiin seuraavaksi päiväksi Luvian keskustan K-marketin pihaan, mukaan vapaavalintainen määrä lapsia. Yhteensähän meillä olisi niitä kymmenen...
Päivä oli pitkästä aikaa pääosin pilvinen, mutta tällä kertaa se tuntui vain helpottavalta ainaisen auringonpaisteen jälkeen. Tuuli oli valitettavasti sellaisesta suunnasta että pääosa Raumalle suuntautuvasta matkasta jouduttiin ajamaan koneella. Suunnan niin salliessa rullasin muutaman kerran genuan auki, tuttavapariskunnan jollalla purjehtinut Meri-tytär haki tuntumaan ohjaukseen mutta herkkään pinnaan tottuneelle iso vene ja "väärään suuntaan" toimiva ruori taisi lähinnä herättää hilpeyttä.
Nuoriso-osastoa
Ensimäinen pysähdys suoritettiin Kuuskajaskarilla. Nuorisohan on aina nälkäinen ja ei matkan alussa nautitut kahvi ja voileipä määrättyä enempää pidä nälkää aikuisillakaan. Kuuskajaskarilla olimme saaneet edellisenä kesänä erittäin hyvät pitsat joten täytyihän sitä kokeilla. Yksi päivä ilman yöpymistä on muutenkin vähän lyhyt reissun mitta joten tällä kerralla oltiin jätetty varsinainen kokkaaminen suosiolla pois ohjelmasta.
Olin kuulevinani pieniä täydestä vatsasta johtuvia soraääni kun ehdotin Kuuskajaskarin luontopolkuun tutustumista eikä mikään ihme. Pitsat olivat todella täyttäviä, sekin ihme nähtiin että Lauri ei halunnut syödä oman pitsansa jälkeen yhtään enempää.
Kapteenilla täysi vatsa ja pönäkkä olo
Kylmäpihlaja on vain kahden mailin päässä joten se oli melkein pakko käydä katsomassa pikaisesti. Kelloa vilkuillen karhasin porukan takaisin kyytiin, tarkoitus oli kuitenkin ehtiä kuluvan vuorokauden puolella takaisin kotiin.
Kuuskajaskarin laituri lähes tyhjänä
Tilaa oli myös Kylmäpihlajalla
Mahtoiko pilvinen sää karkoittaa huviveneilijät, sillä sekä Kuuskajaskari että Kylmäpihlaja olivat todella autioita, vuodenajan huomioon ottaen.
Kylmäpihlajan majakan näköalatasanteella
Kylmäpihlaja oli äkkiä nähty ja päivästä jäljellä enää kotimatka. Sisäreitti Raumalta Luvialle on oikein mukavan näköinen varsinkin ensikertalaiselle. Kuudetta vuotta samaa väliä kesäisin sahanneelle ei semmoista wau-efektiä enää niin hirveästi ole, mutta hyvässä seurassa tylsäkin matka sujuu mukavasti. Kiitoksia vieraille mukavasta päivästä, otetaan joskus taas uusiksi.
Puuskainen tuuli tuntui vain voimistuvan yön mittaan, puhaltaen saarten välistä suoraan veneen kylkeen ja vene tempoili epämääräisesti kiinnitysköysissään. Sanalla sanoen yö oli levoton, heräilin useaan kertaan kuuntelemaan että onko vene vielä kiinni asiallisesti. Aamuyöllä mukaan oli tullut ihan uusi, säännöllisen epäsäännöllinen narina joka tuntui kuuluvan keulan suunnalta. Pakkohan sitä oli nousta tutkimaan, onneksi vain keulaköyden suojana oleva putkenpätkä oli liukunut pois paikaltaan ja kireä köysi narisi veneen laitaa vasten. Mitään vahinkoa ei tullut siinäkään että sain vielä unen päästä kiinni, kyllähän lomalla täytyy nukkua sentään.
Jostain kumman syystä ruoka maistuu veneessä aina tosi hyvältä. Kaurapuurokin aamulla tuntui ihan juhlahetkeltä, tosin osasyy voi olla siinäkin että saimme pitkästä aikaa syödä aamiaista ihan kahdestaan ilman lapsia...
Koska kiirettä ei ollut mihinkään niin otettiin aamu ihan rauhassa. Naapuriveneen porukka oli juuri aloittanut loman ja aikoivat suunnata Kylmäpihlajan suuntaan. Lähtö olisi merisään jälkeen eli selkeästi iltapäivän puolella mikä sopi meille hyvin. Omakin lähteminen olisi helpompaa kun ei tarvitsisi miettiä kuinka estää tuulta painamasta keulaa naapuriveneeseen kiinni heti keulaköysien irroittamisen jälkeen. Odotellessa oli hyvää aikaa vähän grillailla, tällä kertaa tosin ihan valmista kaupan juustotassuja.
Pääsimme lähtemään kahden maissa iltapäivällä, heti naapuriveneen jälkeen. Jostain syystä naapuri otti vain osan genuaansa ulos, tuntui pitkästä aikaa tosi hyvältä kun rupesimme heti saavuttamaan sitä ja vieläpä ohitimme lähietäisyydeltä ennenkuin reitin haaraantuessa me jatkoimme Laitakariin ja he suuntasivat avomerelle. Tuuli oli koko matkan sopivasti sivusta joten purjeilla mentiin ihan Laitakarin aallonmurtajan edustalle saakka. Kotona Pomarkussakin oli talo ehjänä ja isot lapset tallella joten reissu oli siis kaikin puolin onnistunut.
Lauri halusi juhlistaa 17-vuotissynttäreitä muutaman kaverin kanssa meillä kotona, siis ilman meitä vanhempia. Kuulostaa pahemmalta kuin onkaan, sillä ilta alkaa alkoi keittiön pöydän raahaamisella olohuoneeseen ja talon kaikkien jatkojohtojen etsinnällä. Jokainen juhliin osallistuja tuo mukanaan vähintään yhden tietokoneen sekä muutaman näytön ja ohjelmassa on ns. lanit eli pelaamista porukalla koko yö. Pikkuveli Olli hyväksyttiin talonmieheksi mutta selvää oli että vanhemmat olivat siinä yhtälössä ylimääräisiä. Talo oli muuten helppo "tyhjentää" kun nuorimmaiset oli viety edellisenä päivänä seurakunnan leirille ja Jaakko yöpyi kaverinsa luona. Olimme poikien kanssa olleet päivän Jämi flyinnissä josta kotiuduttiin n. kl 18.00. Jatkoimme Marian kanssa melkein suoraan Poriin "jatseille". Tai siis oikeastaan kävelimme jazz-kadulla, söimme kebabbia ja katselimme jokirannan veneitä. Suomalaiset ovat veneilykansaa ja aika hyvin oli laidasta laitaan kulkuneuvot esillä, ihan hirveät rämpätkin mukaan luettuna.
Lähtö satamasta klo 23:30
Illalla klo 22 alkoi Keski-Porin kirkossa Kuorojen Yö osana Kirkkopuistossa soi -tapahtumaa, missä siis oli ohjelmassa n. 10 minuutin välein vaihtuva kuoro. Pomarkkulainen Pro-kuoro sai mielestäni pisimmät aplodit (ehkä kuuntelin puolueellisesti?), mieleen jäi myös Nuorisokuoro Länsi-Porin seurakunnasta sekä Pisara -lauluyhtye Sastamalasta. Jouduimme valitettavasti lähtemään hiukan kesken pois koska ilta alkoi uhkaavasti hämärtyä. Ajatus oli mennä yöksi veneelle, joko ihan Laitakarin kotilaiturissa tai sitten reilun neljän mailin päähän seuran saaritukikohtaan Ryöväskeriin jonne saavuttaessa sitä mielellään edes näkisi laiturin poijusta puhumattakaan.
Navakassa tuulessa tätäkin purjetta täytyi hetken päästä pienentää
Kello oli jo 23:30 ennenkuin pääsimme lähtemään. Tuuli oli etelä-lounaasta vaihdellen 8-10 metrin väliltä. Suunta olisi mahdollistanut pelkän purjehduksenkin mutta pimenevän yön ja kiireen vuoksi ajoimme sekä moottorilla että puolikkaalla genualla. Tuuli tuntui yltyvän koko ajan, jouduin rullaamaan purjetta sisään kahteenkin kertaan kun vauhti meinasi puuskissa karata yli 7 solmun mikä on siis meidän veneelle jo ihan liikaa.
Pimeä vene
Ryöväskeriä lähestyttäessä vastaan tuli täysin pimeä moottorivene. Onneksi selvästi reitin ulkopuolella, mutta jotenkin oudolta tuntuu että veneestä ei löydy yhtään toimivaa kulkuvaloa. Vai oliko niin että kuskillakaan ei ihan kaikki valot olleet päällä?
Ryöväskerissä valot päällä kl 00:10
Ryöväskerissä sen sijaan oli valot päällä. Oikeastaan yllätyin kun laiturissa oli kaksi purjevenettä ja iso matkamoottorivene, lisäksi pienemmän perämoottoriveneen miehistö yöpyi sisällä majassa. Laiturin suojanpuoli oli varattuna joten jouduimme menemään kylki suoraan tuulen armoille. Kävimme pikaisesti jaloittelemassa, saunakin olisi ollut melkein lämmin vielä mutta päivä Jämi-Flyinnissä sekä ilta jazz-kadulla ja Kirkkopuistossa vaativat veronsa. Suoraan nukkumaan vaan, tuulen ujellus ja veneen tempoilu kehtolauluna.
Perinteinen Jämi Fly-in suurtapahtuma tarvitsee kaiken saatavilla olevan tilan lekohallista joten olemme yleensä siirtäneet oman kaluston hallista muualle. Falke -moottoripurjehtija on pienoinen ongelmatapaus pitkine siipineen, se vie helposti kahdenkin koneen verran tilaa. Lisäksi kangasverhoilu ja puurakenteiset siivet estävät ulkosäilytyksen, ainakin vesisateen sattuessa. Tämän vuoksi kone on lennetty muualle tapahtuman ajaksi, joskus Hämeenkyröön mutta useimmin Kauhajoelle Suupohjan lentokerhon halliin (Kiitos Sami!).
Matalahkoa mutta ihan lennettävissä
Meillä Pohjois-Satakunnan ilmailukerhossa on aktiiviset toimijat aika vähissä niinkuin monessa muussakin pienessä ilmailukerhossa joten koneen vieminen Kauhajoelle lankesi minulle. Mikäs sen hienompaa, 12 vuorokautta merellä ja heti seuraavana päivänä lentämään, aika totaalinen ympäristönvaihdos siis.
Alkumatkalla oli vielä kuivaa
Torstain sääennuste näytti aamupäivästä sadekuurorintamaa mutta illaksi kirkastuvaa. Paluukyydin järjestelyistä johtuen oli paineita päästä ajoissa lähtemään, niinpä starttasin Jämi 27:lta matalahkoon keliin kello 12:15 tietäen että Kauhajoella vielä satoi aivan kaatamalla. Polttoainetta oli 35 litraa joten 15 litran tuntikulutuksella olisi varaa odotella sadetutkan ennustaman rintaman ohimenoa tai pahimmillaan etsiytyä vaihtoehtoiselle kentälle tai peräti palata takaisin Jämille.
Idän suunnassa sataa
Heti nousussa huomasin aika turbulenttisen ja levottoman kelin. Osasyy selvisi vasemmalle vilkaistessa, yläkenttää oli lähestymässä lounaan suunnalta sadekuuro melko lähellä. Pääsin sentään ennen sitä matkaan. Alkumatka oli ihan kuivan näköistä ja ajattelin Kauhajoen saderintaman menneen jo menojaan tuulen mukana koillisen suuntaan mutta lähempää katsoen siellä oli vielä täysin läpäisemätöntä rankkasadetta ihan riittävästi. Kiersin lännen puolelta kuivaa reunaa seuraillen, näkymä oikealle oli ehkä dramaattisempikin tuossa kuvassa mitä se oikeasti oli. Pienen kiertämisen jälkeen sain kentän näkyviin ja pääsin ihan normaalisti laskuun 41 minuutin lennon jälkeen. Sadealue oli jättänyt kentän vajaa 10 minuuttia aikaisemmin joten sain pidettyä koneenkin pääosin kuivana.
Lähtö Pakkahuoneelta venyi taas kerran lähelle puoltapäivää, mutta mihinkäs sitä lomalla on kiire. Muuta suunnitelmaa ei ollut kuin että tämän vuorokauden puolella jos oltaisiin kotona Pomarkussa. Pysähdyimme taas pikaisesti Salmerin telakalle, viikko sitten lepuuttajien köysiä ostaessa oli tullut pikkuisen laskuvirhe pituudessa ja yksi lepuuttaja oli jäänyt ilman. Koska ei ollut varmaa tietoa mistä muualta juuri samaa köyttä saa niin tehtiin vartin pysähdys ja otettiin vielä muutama metri samaa laatua.
Tuuli näytti ihan parahultaiselta länsi-lounaasta joten vajaan tunnin koneajon jälkeen nostettiin molemmat purjeet ja sammutettiin moottori. Pohjoiseen vievä väylä oli välillä kapeahko ja tuulen voimakkuus vaihteli mutta välillä mentiin aika hyvinkin. Ajatus oli mennä ulkokautta jos vain mahdollista, saariston loppuessa arvoin pitkään mennäänkö sisempää vai ulompaa reittiä. Pahin skenaario olisi se että ulkokautta mentäessä tuuli tyyntyisi ja jäisimme ison mainingin armoille vellomaan, pahimmillaan sisäreitille oikaisu ja pääsy saariston suojaan voisi vaatia toista tuntia koneajoa heiluvassa veneessä. Lähdettiin kuitenkin ulkokautta menemään, onhan se aina komeaa olla ulkona, kaukana lähimmästä rannasta.
Pikkuhiljaa tuuli alkoi kuitenkin tyyntyä ja päätettiin mennä Kylmäpihlajan kohdalta sisäreitille. Maininki velloi sillä lailla että vaikka yritettiin välillä mennä virsikirjalla ja välillä purjeet samalla puolella niin mikään ei tuntunut toimivan. Hiipuva tuuli ei vaan jaksanut enää pullistaa purjeita joten viimeinen puoli tuntia Kylmäpihlajalle ajettiin koneella. Miehistölle oli tullut nälkä siihen malliin että pysähdyttiin majakalle vähäsen grillaamaan ja uimaan koska aikataulu salli sen.
Kylmäpihlaja etelän puolelta
Pysähdys katkaisi mukavasti muuten tylsää, lähes siirtopurjehdus -tyylistä viimeisen päivän etappia. Aurinkokin alkoi sopivasti paistaa.
Syttyykö vai ei syty?
Syttyi!
Satama-altaan vesi oli vielä ihan kirkasta toisin kuin monesti loppukesästä. Anni ja Pekka kävivät uimassa Jaakon pitäessä vahtia.
Reissun viimeiset jätskit Kylmäpihlajalta ja sitten 16 mailia sisäreittiä Laitakariin.
Pekka ohjaamassa
Kaikki kiva loppuu aikanaan, mutta ehkä tänä kesänä ehditään vielä lyhyemmille reissuille. Luvian Laitakari ja kotiseuran laituri, viimeinen rantautuminen ja kolmas poiju oikealta.
Kansimiehistö valmiina
Valmiina uusiin seikkailuihin
Valitettavasti reissu ei (kaikkien osalta) ole ihan vielä lopussa sillä hetkellä kun autot ovat taas kotipihassa. Allaoleva kuva antaa osittaisia viitteitä tarvittavan logistiikan ja tavaran määrästä, puhumattakaan siitä kuinka monta koneellista pyykkiä pyörii parina seuraavana päivänä...
Yritän päivitellä tänne kaikki tämän kesän reissut, joten jos mielenkiintoa riittää niin pysykää kuulolla!
Heräsimme aurinkoiseen ja jonkin verran tuuliseen Lootholman aamupäivään. Aamupuuron jälkeen Jaakko ja Olli laskivat kumiveneen keulakannelta vesille ja lähtivät ajamaan kaislikon halki vievää pientä väylää Kustavin keskustaan ruokakauppaan. Marian kirjoittama kauppalista oli vain muutaman rivin mittainen mutta muilta sisaruksilta tuli yksityiskohtaiset toiveet siitä millaista karkkia kenellekin piti tuoda.
Lootholmasta lähtö
Karkkirahat olivatkin pikkujuttu kun paljastui että satamatoimiston/ravintolan yhteydessä olevassa vaatemyymälässä olivat Helly-Hansenin tuotteet alennuksessa. Kävin kaksi kertaa sovittamassa tiettyä purjehdustakkia, takki tuntui hyvältä päällä ja näyttikin hyvältä ja oli juuri sellainen minkä tiesin tarvitsevani. Silti teki pahaa maksaa sellaisia summia yhdestä vaatekappaleesta... Naapuriveneen mukava eläkeläissetä kuuli tuskailuni ja rohkaisi että kerran se vain kirpaisee, mutta että kunnon takki lämmittää vuosikausia veneillessä. Se oikeastaan ratkaisi asian ja niin käytiin hakemassa takki omaksi.
Lootholmassa tankattiin ensimäistä kertaa koko reissulla, 55 litraa dieseliä meni tankkiin mikä ei ole ihan hirveä määrä siihen nähden että aika paljon on jouduttu puskemaan koneella vastatuuleen ja -aallokkoon.
Joskus plotterissa näkyy merimerkki vaikka oikeasti sitä ei ole.
Kiire ei ollut mihinkään joten mennä hissuteltiin heikkenevässä tuulessa ensin Ströömi läpi ja vielä seuraava iso selkäkin ennenkuin viimein oli 3 solmun nopeudessa myönnyttävä ja laitettava moottori käymään. Kuinkahan ne ennenvanhaan pärjäsivät kun kaikissa veneissä ei ollut moottoria? Ainakin piti olla sekä hyvät hermot että paljon evästä kun matkan kestosta ei aina niin tiennyt.
Pizzareissu
Lauri ajoi mallikkaasti Pakkahuoneelle, kapeaan juuri veneen mentävään rakoon purjeveneen ja moottoriveneen väliin. Toki tuulikin oli aika tyyni mutta täytyy silti myöntää että tällä reissulla nähdyn perusteella taidan uskaltaa päästää pojat keskenäänkin veneilemään.
Muuta varsinaista ohjelmaa Uudessakaupungissa ei ollut kuin juhlia vielä kertaalleen Laurin 17-vuotissynttäreitä menemällä Kotipizzaan koko porukka. Halpaahan se ei kyllä ollut kun jokainen tietysti halusi omansa mutta eipä näitä reissujakaan nyt niin usein ole. Huomenna sitten olisi tarkoitus päästä Luvialle saakka jos ei mitään ihmeempää satu.
Yön aikana olin havahtunut muutamaan kertaan siihen että joku köysi hakkasi mastoon mutta en jaksanut nousta laittamaan sitä kunnolla. Aamuun mennessä tuuli oli vaihtanut suuntaa lähes täysin ja laituri melkein tyhjentynyt veneistä. Sadetutka näytti laajan saderintaman lähestyvän lounaasta noin klo 11 maissa, ja jälkiviisaana totesin että olisi pitänyt laittaa kello herättämään viideltä tai vastaavaa että oltaisiin ehditty sen alta seuraavaan satamaan. Ehdin juuri käydä hotellilla maksamassa edellisen yön satamamaksun ennenkuin sade alkoi, katselin ennustetta että vähintään neljä tuntia kestäisi ennenkuin olisi toivoakaan sateen loppumisesta.
Köydet irti ja kotimatka alkaa
Veneessä oli sisällä lämmintä ja kuivaa, lapset katselivat Late Lampaan kolmannen tuotantokauden loppuun ja itse aloitteilin Pertsan ja Kilun kakkosnidettä. Kesken pahinta sadetta vierestä kuului moottorin ääntä ja kolinaa, kaksi purjevenettä rantautui miehistö läpimärkänä. Yllättävän nopeasti aika kului ja sade taukosi. Ehdittiin Marian kanssa käymään kylällä roskia viemässä ja kaupassa ostoksilla ennenkuin seuraava pienempi rintama tuli päälle. Viimein sade taukosi uudestaan ja sadetutka nöytti rintaman jatkavan koiliseen. Kello oli kuitenkin jo viisi iltapäivällä, kävi mielessä että oliko järkevä lähteä enää tähän aikaan, ja jos oli niin mihin satamaan? Lähdimme silti, eiköhän se määränpää matkalla selviäisi.
Oikealla etualalla hotellin laituri missä yövyimme
Aallonmurtajan jälkeen meitä tervehti edellisien päivien aikaansaama maininkin sekä pikkuhiljaa heikkenevä tuuli. Onneksi kurssin sai hetken päästä kääntää suoraan pohjoiseen ja maininki tuli suurinpiirtein perän takaa nostaen ja laskien vain venettä, ilman epämiellyttävää puolelta toiselle keinumista. Jatkoimme siis moottorilla eteenpäin lasten ohjatessa vuorollaan, minä mittailin kartasta erilaisia reittiskenaarioita. Olikin yllättävän vaikea kulkea saariston läpi "vastakarvaan", siis poikkipäin jääkauden aikaansaamia pinnanmuotoja. Varsinaista sopivaa väylää ei oikein löytynyt joten suunnistimme väylien ulkopuolella valkoisilla eli yli kymmenen metrin syvyyksillä pysyen.
Syy veneen pieneen mutkitteluun löytyi...
Jossain vaiheessa kävin ottamassa keulapunkassa vajaan tunnin torkut Marian ottaessa vastuun lasten ohjaamisen vahtimisesta. Torkkujen jälkeen ulkosaaristo alkoikin jäädä taakse ja lähestyttiin ensimäistä satamaehdokasta, Korppoon Verkania. Koska reitti meni ihan Verkanin vierassataman ohitse kävimme tekemässä pienen u-käännöksen satamassa joka oli periaatteessa täynnä. Olisi sinne johonkin väliin varmaan saanut keulansa tungettua mutta ilma oli leppeä ja hento tuulenvire ja aallokko myötäinen niin jatkettiin matkaa kellon ollessa yhdeksän illalla. Tässä vaiheessa haarukoin viimeisiä vaihtoehtoja ja Kustavin Lootholma alkoi tuntua realistiselta. Tosin ennakoitu saapumisaika olisi vasta yhden jälkeen yöllä mutta toisaalta sitten matka joutuisi aika kivasti jos sinne saakka päästäisiin.
Verkan oli lähes täynnä ja meillä into jatkaa matkaa
Kello 22 sovittiin poikien kanssa että jokainen ohjaa puoli tuntia vuorollaan ja se riittää siltä päivältä. Vuorot menivätkin hyvin ja Maria ohjasi vielä puoliltaöin hiukan aikaa niin minulle ei jäänyt kuin viimeinen reilu tunti. Olin ajatellut heinäkuun kesäyön olevan melko valoisaa mutta mustat matalalla olevat pilvet imivät kaiken valon, tulipa sieltä pieni ripaus vettäkin ennen puoltayötä. Iniönaukon halki pohjoiseen menevä väylä oli onneksi hyvin viitoitettu valoilla, nyt oli kerrankin aikaa perehtyä ja harjoitella pimeässä suunnistamista vilkkuvien majakoiden ja linjataulujen kanssa. Valaisemattomat merimerkit ilmestyivät näkyviin alle sadan metrin päästä vasta joten niihin ei voinut paljon luottaa.
Edessä satamaan johtavan kapean väylän viitat...
Olin luottanut siihen että Kustavin Lootholmassa on tilaa ja olihan siellä monta poijua vapaana. Laiturilla oli hyvä yövalaistus ja ajoimme kahden purjeveneen väliin vapaaseen poijuun kl 1:20, takana noin kahdeksan tunnin ja 50 mailin moottoriajo.
Aamu valkeni Jurmossa harmaana ja yhtä tuulisena kuin edellisenä päivänä. Muutama vene oli jo lähtenyt jatkamaan matkaa, myös vasemmalla puolella ollut samanlainen Targa 96 kuin meilläkin. Saareen tutustuminen oli eilen rajoittunut satama-alueeseen joten aamupuuron jälkeen lähdimme kävelemään sisemmälle saareen vievää tietä.
Hetken kuluttua aurinkokin alkoi paistamaan ja 1,5 kilometrin kävely alkoi tuntua ihan työltä. Veltostuttaako vene-elämä tosiaan näin, vai ovatko jalat valmiiksi väsyksissä veneen keinunnan vuoksi? Maisemat olivat kuitenkin aika mukavat eikä varsinaisesti kiire mihinkään joten mikäpä siinä kävellessä.
Kuten edelliset blogimerkinnät lukeneet jo arvaavatkin niin jälleen olisi kirkko vuorossa. Tosin tällä kertaa oli lähellä ettei päästy itse kirkonmenoihin osallistumaan, jumalanpalvelus oli juuri loppunut ja kirkkokansaa käveli vastaan kun saavuimme Jurmon kappelille.
Jurmon kappeli
Jurmon kappeli oli sisältä sen näköinen että se on "enemmän käytössä" kuin muut tällä reissulla bongatut kirkkorakennukset, ja ehkä vähän vähemmän on sitten pyritty säilyttämään perinnetunnelmaa ja taiteellista elämystä. Rakennuksen varsinaisen käyttötarkoituksen muistaen ehkä parempi näinpäin kuitenkin. Pääsin itsekin kokeilemaan saksalaista Mannborg-harmonia, sointi tuntui jotenkin tukevammalta kuin Kangasalan urkutehtaan tuotteet. Olin tuskin saanut Amazing gracen loppuun ja kannen kiinni kun kirkkoon saapasteli pari menevämpää miespuolista seiloria aurinkolasit otsalla. Toinen istahti muitta mutkitta soittimen taakse (lakki päässä) ja rupesi sujuvasti laulamaan Beatles:n Let it be:tä säestäen itseään samalla. Ulkoinen habitus sopi kevyen musiikin ammattilaiselle ja siltä tulkinta myös kuullosti.
Kappelilta matkaa jatkaessa oli läheisen talon pihalla näppärän näköisiä ruohonleikkureita eli alpakoita. Noin vain irrallaan, ilman mitään aitoja tai muuta vastaavaa. Mietittiin siinä lasten kanssa että minkä ruohonleikkuussa säästää niin sen papanoiden haravoimisessa sitten taatusti menettää.
Veneelle päästyä ruvettiin saman tien tekemään lähtöä. Suoraan sivusta tullut tuulikaan ei haitannut peruuttamista tai peräpoijun irroittamista koska lähes tulkoon koko rivi oli jo tyhjänä veneistä. Toisaalta aamulla oli jo ollutkin pari mielenkiintoiseksi luokiteltavaa satamasta lähtöä, varsinkin muutama ruotsalainen vene ja vanhemman polven seilorit joiden jalka ei oikein enää nouse kiinnittivät huomion. Toisaalta en yhtään kokenut sääliä näitä säheltäjiä kohtaan, en enää sen jälkeen kun puolenyön maissa illalla olin kannella seisoskellessa kuullut vessanpöntön ääntä ja haistanut kevyen tuulahduksen sitä itseään kesäyössä. Ruotsissa ei nimittäin septitankki ole laisinkaan pakollinen veneissä niinkuin se käytännössä Suomessa on. Tämän vuoksi esim. samassa satama-altaassa uiminen ruotsalaisten kanssa ei ole välttämättä niin loppuun saakka mietitty juttu, härskeimmät veneilijät kun vetävät vessan suoraan altaaseen.
Matka Jurmosta Utöhön ei ole kuin alle 9 mailia, varsinkin jos oikaisee väylien ulkopuolelta valkoista vettä (yli 10 metriä) seuraten. Tosin silloin täytyy olla hyvin hereillä, merenpohjan muoto on sellainen että 45 metriä vettä saattaa hyvin nopeasti vaihtua juuri vedenpinnan alla lymyilevään kariin. Oman mausteensa asiaan toi 8-10 metrin nopeudella puhaltava täysin vastainen tuuli mitä vastaan lähdettiin moottorilla puskemaan.
Utön pohjoispuoleisella luodolla
Utön "vanha laituri" oli täynnä, pari veneenmittaa ennen meitä satamaan kurvannut Bavaria vei sieltä viimeisen paikan. Kivenheiton päässä olevassa uudemmassa hotellin laiturissa oli onneksi hyvin tilaa ja palvelutkin paremmat, mm. vesi laiturilla sekä suihkut käytössä. Lisäksi suoraan veneeltä avautuu aika mukava näköala vanhan laiturin suuntaan.
Syötiin veneessä hyvin ja lähdettiin sitten tutustumaan saareen. Kovin pitkällehän täällä ei edes pääse ja asutus on aika keskittynyt majakan ympärille. Kioski oli vielä auki ja lapset saivat pallojätskit valintansa mukaan. Itse leikin turistia kulkien kamera kaulassa ja kuvaten kaikkea. Kuvattavaa oli oikeasti melkein missä suunnalla tahansa, tuollainen tyyni kesäilta ja saaristolainen satamamiljöö venevajoineen on joka kerta yhtä hienon näköinen.
Utön kirkko oli modernein tähänastisista eikä sykähdyttänyt sen kummemmin. Tulipahan kuitenkin katsottua sekin.
Kirkon jälkeen jatkoimme matkaa Utön eteläkärkeä kohden yhdessä aikaisemmin mainittuun meidät "kiilanneen" Bavaria -pariskunnan ja heidän Verneri -poikansa kanssa. Saaren eteläkärki muuttui aika kallioiseksi kiipeilijän paratiisiksi ja välillä täytyikin yrittää suitsia lapsia että eivät ihan mihin tahansa olisi kiivenneet. Alueella oli myöskin armeijan vanhojen bunkkereiden jäänteitä.
Utön saaren eteläisimmässä kärjessä seisoessa ollaan niin lähellä Suomen eteläisintä kohtaa kuin mihin kohtuudella pystyy pääsemään. Muutamia luotoja ja kalliorykelmiä löytyy etelämpää mutta ei mitään asuttuja paikkoja. Myös tämän reissun kaukaisin piste on nyt saavutettu ja huomenna maanantaina aloitetaan kotimatka.
