18. Päivä, Kylmäpihlaja

Ilmeisesti loman loppuminen alkaa hiipiä alitajuntaan pikkuhiljaa, heräsin kahdeksan jälkeen enkä saanut enää unta. Edessä oli koko reissun pisin yksittäinen matkapäivä, jos siis etukäteiskaavailut tulisivat pitämään. Sitä ennen kuitenkin pikaiset pallon potkimiset kentällä ja kaupassa käynti. Jotenkin hienoa kuinka lapset alkavat hoidella venettä aina vain enemmän, maasähkökin vain kelattiin pois ilman eri komentoa.

Lähdimme Jurmon satamasta suoraan itään Kihdille, suoraan suuntaan missä ei ole minkäänlaista väylää tai merimerkkejä. Kuulemma vain Raumalaiset ja Uusikaupunkilaiset oikaisevat siitä, kaikki muut kiertävän mailikaupalla etelän suunnasta virallista väylää. No tämä taisi olla jo neljäs kerta meille eikä vieläkään kopissut, ilmeisesti siitä voi huoletta ajella vastakin?

Tuolta tultiin, vasen ranta Turun saaristoa, oikea Ahvenanmaata

Valitettavasti joko Kihti tai sitten tuuli olivat väärästä suunnasta, muuta ei ollut tehtävissä kuin käynnistää kone uudelleen ja alkaa puskemaan vasta-aallokkoon suoraan kohti pohjoista. Kihti (Skiftet) on siis Turun saariston ja Ahvenanmaan välinen "railo", pitkä ja alapäästään aika leveäkin selkä minkä länsipuolella on Ahvenanmaa ja itäpuolella Turun saaristo.

Isokarin laiturissa

Nyt ei ollut tarkoitus poiketa Uudessakaupungissa joten valitsin ulomman reitin vaikka aaltoa oli jonkinverran. Isokarin majakka oli lähestulkoon matkan varrella joten poikettiin siihen hetkiseksi jaloittelemaan. Kivenheiton päässä laitureilta on kioski mistä käytiin ostamassa kahvit. Tosin 2 euroa / kuppi -hintaisten kahvien lisäksi tyttö nyhti meiltä 5 euron päiväkäynti -satamamaksun. Siis tyhjästä, sillä eihän Isokarilla ole laiturin lisäksi minkäänlaisia palveluja. Ei sähköä, ei vettä, ei jätesäiliöitä, ei muuta kuin itse laiturit. Ei sillä että se enää tässä konkurssissa miltään tuntuisi.

Näitä oli paljon, siis todella paljon.

Isokarilta löytyy sen sijaan käärmeitä. Paljon käärmeitä. Pojat bongasivat niitä minuutissa n. kymmenen kappaletta siinä laiturin vieressä kivikossa lämmitelemässä. Aivan sama juttu oli kaksi vuotta sitten viimeksi käydessä. Suurin osa oli ihan selviä rantakäärmeitä, parista en ollut aivan varma. Joka tapauksessa ei tehnyt mieli lähteä oikaisemaan louhikossa tai polulta pois.

Jotain tämän tyylistä täytyisi meillekin saada

Viereisessä laiturissa oli Targa 101, eli meidän veneen puoli metriä pidempi isoveli. Kävin juttelemassa ja kyselemässä kokemuksia sekä valokuvaamassa ruoripylväässä kiinni olevan avotilan pikku pöydän. Sellaisen nikkaroimisesta on ollut puhetta ja suunnittelu-urakka helpottui huomattavasti kun on jotain mistä ottaa mallia.

Vajaan tunnin pysähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa, olihan vielä noin kuusi tuntia jäljellä. Nyt täytyy antaa pojille tunnustusta, ohjausvuorot toimivat hienosti ja itse nuokuin sisällä piilossa auringolta useammankin tunnin. Varsinkin Lauri otti hienosti vastuuta ja opasti ja katsoi perään kun pienemmät ohjasivat. Pitkäkin päivä loppui aikanaan, ja puoli yhdeksän maissa ajettiin Kylmäpihlajan aallonmurtajasta sisään. Tai tarkemmin sanoen Lauri ajoi. Ensimäistä kertaa joku muu kuin minä ajoi satamaan, ja hienosti sujui! Nyt vain odotellaan että koska joudun täysin matkustajaksi...

Kylmäpihlaja, viimeinkin.

Keittokatoksessa oli vielä tuli jotenkin päästiin suoraan grillailupuuhiin. Niiden jälkeen Pekka otti ja ilmestyi veneen kannelle pelkissä uimahousuissa! Vaikka ilma oli kaunis niin jouduin silti pitämään takkia vielä hupparin päällä. Pekkaa tämä ei haitannut vaan satama-altaassa uitiin ja sukelleltiin vähintään viiden minuutin ajan.

Huomenna on ennustettu suhteellisen tyyntä, eli koneajo jatkunee. Luvialle eli kotisatamaan on vain 16 mailia, parhaimmillaan reilu kolme tuntia moottorilla. Sitten on tämän vuoden pitkä reissu pulkassa, toki viikonlopun pituisia retkiä olisi tarkoitus tehdä syyskuulle saakka aina kun kelit ja muut kiireet sen mahdollistavat.