9. päivä, Finnhamn Djupfladen (Paradisviken)

Heräilin yöllä muutamaan otteeseen katsomaan ikkunoista viereisiä veneitä ja rantaa. Jälkeenpäin ajateltuna yö oli kyllä niin tyyni että moiseen ei ollut mitään tarvetta. Vene olisi pysynyt paikoillaan varmaan pelkän ankkuriketjun painolla ilman ankkuriakin, mutta tuntui silti huojentavalta nähdä omin silmin että kaikki oli niinkuin piti.

Laitureista pystyi aamuyön tunteina varmistamaan että ei oltu liikuttu

Aamu valkeni puolipilvisenä, pohjoisen puoleinen tuuli heräili puiden latvoissa mutta lahdella oli suojaisaa. Söimme kaikessa rauhassa aamiaisen ja seurailin naapuriveneen lähtötouhuja ja ankkurinnostoa. Tuntui kovin rauhoittavalta huomata että myös elämää nähnyt venenaapuri tuhrasi ankkurinsa kanssa melkoisen tovin, ja rouva antoi ruorin takaa huutamalla keulaan runsaasti ohjeita ja kysymyksiä mitkä herra mitä ilmeisimmin jätti täysin huomioimatta. Ehkä meilläkin on siis vielä toivoa?

Tarkistin moottorin öljyt sekä laturinhihnan kireyden. Konehuone on hyvin eristetty sekä katseilta että ääniltä ja ihan senkin vuoksi konetilan yleistä ilmettä ja olotilaa on hyvä seurata vähintäänkin aamuisin aina ennen lähtöä. Veneen hakureissulla meillä oli asiaan liittyen pieni "insidentti", raakavesipumpun letkun klemmari oli unohtunut talven jäljeltä kiristämättä ja vasta ensimmäisen päivän koneajon jälkeen huomasin ämpärillisen ylimääräistä vettä moottorin pilssissä. Onneksi syykin selvisi saman tien ja matkaa päästiin jatkamaan ruuvimeisselin etsimisen jälkeen.

Iso Swan ohitti meidän Kapellskärin jälkeen

Ankkurin nostamisessa sähköinen ankkuripeli näytti kyntensä, hikoilla ei tarvinnut. Kelasin napista painamalla aina muutaman metrin kerrallaan ankkuria sisään, välillä odottaen että vene ehtii liukumaan saman verran eteenpäin ja sitten sama uudestaan. Lopuksi ankkurin ketju osoitti suoraan alaspäin ja ankkurivinssin äänestä kuulin että nyt vedettiin sekunnin verran vähän lujempaa ennen kuin ankkuri irtosi pohjan savesta. Jätin ankkurin veden pinnan tuntumaan huuhtoutumaan puhtaaksi harmaasta savesta samalla kun Maria moottoroi minimivauhtia kohti lahden suuta. Kyseisen tempun olin juuri oppinut katsellessani viereisen veneen lähtöä, kohta ankkuri olikin puhdas ja nostin sekä lukitsin sen paikoilleen. Vielä ketjun irroitus ankkurista ja ylimääräiset keulan köydet järjestykseen ja kaikki olikin valmista. Tämähän olikin aika helppoa, ehkäpä sitä uskaltaisi jatkossakin ankkuroitua kunhan vain sopiva paikka löytyy?

Yksi reissun kylmimmistä päivistä. Purjehduksen glamour...?

Tuuli tuli lähes suoraan takaa, suhteellisen navakkana. Päivän reitti veisi kohti etelää, kiemurrellen Tukholman saariston halki. Ihan hirveää kiirettä ei ollut, päätin että aukaistaan vain keulapurje. Isopurjeen kanssa olisimme saaneet vajaan solmun lisää vauhtia, mutta myötäkäännökset puomin viuhuessa pään ylitse ja purjeen paukahtaessa toiselle puolelle eivät oikein houkutelleet, varsinkin kun niitä olisi odotettavissa melkoisen paljon. Vene kulki pelkällä genualla pääosin 5-6 solmua mikä oli oikein riittävästi.

 Kapellskärin sataman ohitettuamme reitti vei jonkin matkaa Tukholmaan kulkevaa laivaväylää pitkin ennen haarautumistaan etelän suuntaan. Yksi matkustajalaiva lähestyi takaa avomereltä mutta sen AIS -tiedoissakin luki että määräsatama on Kapellskär ja sinnehän se perän takaa kurvasi. Muutenkin AIS on yllättävän hyödyllinen kapine. Sen lisäksi että sillä voi ennakoida isojen laivojen liikkeitä ja mahdollisia törmäyskursseja niin purjeveneissäkin yleistynyt kapine auttaa ihan yllättävissä asioissa. Sillä voi esimerkiksi "vakoilla" samaan suuntaan menevän veneen nopeutta ja miettiä että miksi toinen samankokoinen menee niin paljon lujempaa kuin mitä itse pääsee. Olisiko ehkä purjeiden trimmauksesta apua? Myöskin sellaisissa rajatapauksissa kun itse ajelee moottorilla mutta ei ole ihan varma riittääkö tuuli purjehdukseen muiden purjehtivien alusten AIS-tiedoista voi saada vinkkiä kannattaako purjehtimista edes kokeilla. Lähettävä AIS menee ilman muuta hankintalistalle ensi kesää ajatellen, siihen saakka käytän kännykässä olevaa OnCourse -appia mikä lähettää "AIS-tiedot" netin kautta Marinetrafficin sivuille. Eli löydätte meidän reaaliaikaisen sijainnin sieltä hakemalla venettä nimeltä "Svanevit".

Saattoi aistia että Tukholman saaristo on varmasti aurinkoisena päivänä hieno kokemus, tämänhetkinen umpiharmaa päivä vain hiukan latisti tunnelmaa. Selailimme satamaoppaita ja tutkailimme reittiä, näytti siltä että voisimme kokeilla "Paradisviken" tai "Paradiset" -lempinimellä kulkevaa Finnhamn Djupfladen -lahtea. Lahdella olisi mahdollisuus sekä vapaaseen ankkurointiin, keula kallioon -luonnonsatamameininkiin taikka sitten ihan perinteiseen perä poijuun -vaihtoehtoon.

Pohjoisesta lähestyttäessä ajo lahteen oli hämäävän kapea ja mutkainen, tosin syvyyttä silti piisasi hyvin vaikka välillä ajettiin ihan muutamien metrien päästä kalliosta. Kapellskärin jälkeen meidät ohittanut iso Swan oli myös ankkurissa keskellä lahtea, samoin muutamia muita veneitä. Pohjoisen puoleinen ranta oli kansoitettu veneillä mutta yllättäen poijuissa oli vielä tilaa. Totesin että edellinen yö ankkurissa oli ollut ihan tarpeeksi suuri loikkaus pois mukavuusalueelta, en kaivannut lisää jännitystä tähän kohtaan joten äkkiä kiinni lähimpään poijuun ja keula kalliota reunustavaan laituriin.

Maasähkö kytketty

Satamamaksuja keräävä nuorehko mies vaihtoi sujuvasti kielen englantiin ruotsinkielisen avausvirkkeen jälkeen. Puhelimeen integroidulla kortinlukijalla satamamaksu vaihtoi näppärästi omistajaa mutta kaikkein moderneinta oli se että käyttämämme sähköpistoke aktivoitiin suoraan henkilökunnan käytössä olevasta sovelluksesta klikkaamalla. Eli sesongin ulkopuolella taikka myöhään yöllä saapuvien on turha yrittää saada sähköä omatoimisesti rasioista.

Kävimme kävellen ja pyörällä tutkimassa saarta. Toiselta puolelta löytyi toinen vähän pienempi satama, ravintola sekä aika paljon erilaista kesäasutusta ympäri saarta. Kivenheiton päässä veneeltä oli uimaranta (vaikka sää ei tosiaan houkutellut uimaan) sekä nuotiopaikka. Paistettiin makkaroita sekä maisseja, lapset soutelivat kumiveneellä ja kävin itsekin veneellä toisella puolella lahtea.

Lahden pohjoisreuna oli lähes täynnä veneitä. Puusto suojasi tuulelta ja kallioilla näkyi runsaasti pieniä grillejä. Juttelin iltasella jonkin aikaa yhden saksalaisen purjehtijan kanssa, olen tällä reissulla todennut että englannin puhuminen on helppoa silloin kun kumpikaan ei osaa sitä kovin hyvin. Varsinkin tämän saksalaisen kanssa homma tuntui toimivan, molemmilta puuttui yhtäläisesti sanavarastoa ja ääntämisessä oli puutteita, niinpä kommunikointi eteni varsinaisella rallienglannilla mutta asiat tulivat oikeinkin hyvin selviksi.

Huomenissa matkan on tarkoitus jatkua kohti etelää. Lopullinen määränpää tänä kesänä on Visby, mutta ennen isoa ylitystä täytyy purjehtia vielä jonkin verran alaspäin samalla ylitykseen sopivaa sääikkunaa katsellen.