11. päivä, Nynäshamn

Aamulla söimme aamupalan rauhassa veneellä. Illalla hotellin ympäri kävellessä olin huomannut viitan "Mylly" osoittavan ylöspäin hotellin ohi mutkittelevalla tiellä. Otin pikaisesti taittopyörän ja lähdin polkemaan, mutta jo 10 minuutin kuluttua ymmärsin miksi Maria oli ollut niin poikki eilisen yli kymmenen kilometrin kauppareissun jälkeen. Maaston korkeuserot olivat aivan järjettömiä, ihmettelen vain kuinka täällä voi olla ylipäätään mahdollista ajaa autolla talvisin? Loppujen lopuksi mylly jäi löytämättä mutta lämmin tuli ja jalat olivat ihan hyytelöä.

Suojaisesta satamasta kuten tästä on aina helppo ja rauhallinen lähteä. Ensin otettiin maasähkö irti, sitten moottori käyntiin ja plotterit ja mittarit päälle. Olli ja Pekka hoitelivat keulan ja Maria peräpoijun. Olli otti toisen keulaköyden jo irti ja odotti valmiina irroittamaan toisenkin. Ruori keskelle, vilkaisu taakse ja varmistus ettei kukaan ole perän takana juuri saapumassa satamaan, ilmoitus Ollille että "Voit irroittaa" ja sitten ollaankin jo irti. Yritän ohjata niin että perä ei mene suoraan minkään poijun päältä ja että Maria saa poijuhaan irti. Samalla täytyy seurata keulaa, yllättävän kevytkin sivulta tuleva tuuli saa keulan kääntymään. Tässä veneessä on keulapotkuri joka helpottaa todella paljon keulan pitämistä irti naapureista.

Miksihän kapteeni on kuvissa aina huolestuneen näköinen?

Olin saanut yhdeltä ruotsalaiselta purjehtijalta vinkin ajaa kapeassa ulosmenossa aavistuksen verran lännenpuoleista reunaa, ja siellä todellakin oli puoli metriä syvempää kuin ihan keskellä. Olisiko mahdollinen virtaus kuljettanut pohjan mutaa hitaammin virtaavaan kohtaan tms?

Kieli keskellä suuta

Kapean kohdan jälkeen oli muutama kalliin näköinen huvila, tai lähinnä palatsi. Kyllä joillakin täytyy sitä oikeaakin rahaa olla, en usko että kaikkea ympärillä näkyvää on ihan pelkällä velkarahalla voitu rakentaa. Toisaalta ruotsalaisista ei ikinä tiedä, niiden suhde lainaan ja velkaantumiseen tuntuu olevan kovasti erilainen kuin koto-suomessa, esimerkkinä vaikkapa 120 vuoden asuntolainat mitä ei ole edes tarkoitus maksaa koskaan takaisin.

Uustuotannolta näyttänyt klassisen kaunis pursi ökyhuvilan satamassa

Lapset jäävät monesti avotilaan lähdön jälkeen istuskelemaan, niin nytkin. Vene menee onneksi niin vakaasti että sisälläkään ei tule pahemmin huonoa oloa, ainakaan kevyemmällä kelillä niin kuin nyt. Tyypillisenä päivänä meillä on vielä livemusiikkiakin veneessä, Olli soittelee sisällä kitaraa katsoen tabulatuureja iPadin ruudulta.

Kaikki veneessä

Ilma oli silti totuttuun tapaan harmaa ja tuultakin olisi luvassa. Uutisia lukiessa tuli vastaan Iltalehden artikkeli missä meteorologi ennakoi kylmän sään jatkuvan edelleen. Ainut lohtu oli ripustautua ajatukseen että emmehän me enää ole Suomessa, jospa se lämmin löytäisi tiensä edes Ruotsiin? Toisaalta edellisen kesän epämiellyttävän pakahduttavat helteet olivat tuoreessa muistissa, ei sekään herkkua ollut. Kunhan vain laittaa aamulla pitkät kalsarit jalkaan ja kunnon pipon päähän niin hyvinhän ulkona tarkeni. Varsinkin veneessä nukkuminen on viileään aikaan paljon miellyttävämpää kuin pitkään jatkuneilla helteillä.

Valitsimme sisemmä reitin mikä vei aivan Dalarön keskustan ohitse. Pilvinen päivä harmitti kovasti, koko merelle aukeava kaupunki oli vieri vieressä upean värisiä puutaloja. Voin vain kuvitella kuinka valokuvauksellinen näky ohi purjehtivaa venettä tervehtii aurinkoisena päivänä.

Näkymä merelle ohitse purjehtiessa

Auringon pieni pilkahdus jo taakse jäävään näkymään

Jatkoimme lounaan suuntaan johtavaa väylää kohti Nynäshamnia. Tuuli oli reipasta sivutuulta, vene kulki hienosti. Muutaman tunnin purjehduksen jälkeen huomasin jotain outoa lepattavan keulassa. Genuan alaosaa rullalaitteessa kiinni pitävä lyyrasakkeli oli auennut itsekseen ja purjeen alimmainen metri lepatti iloisesti. Syöksyin keulaan ja huusin samalla Marian kannelle. Sakkeli oli vielä kiinni purjeen kulmassa, samoin irti kiertynyt tappi oli tipahtanut nätisti keulaan. Aikani tappelin lepattavan purjeen kanssa mutta voimat eivät riittäneet sakkelin uudelleen kiinnittämiseen. Onneksi purje ei ollut "karannut" uraa pitkin ylös joten normaali purjeen sisään rullaus onnistui ja sen jälkeen sain sakkelinkin taas paikoilleen. Kävin hakemassa pihdit millä varmistin että sakkeli oli taatusti ruuvattu tiukasti kiinni, sen jälkeen kaikki oli taas kunnossa ja purjehtiminen sai jatkua.

Dalarö Skans -linnoitus

Tukholman saaristolle näyttää olevan tunnusomaista pitkät ja leveät väylät joita pitkin suurikin määrä veneitä mahtuu hyvin liikkumaan, kartaa katsoessa tuli assosiaatio jääkauden "kampaamaan" maisemaan. Poikkisuuntaan liikkuminen on huomattavasti hankalampaa, vain tietyistä kohdista pääsee väylältä avomerellä tai sitten sisemmälle saaristoon. Tukholman saaristosta Nynäshamnin suuntaan menevä väylä oli juuri tämmöinen, pituudeltaan ja leveydeltään melkeinpä "sisämeri".

Nynäshamnin satamaa vastapäätä

Tuuli reipastui samalla kun lähestyimme Nynäshamnia. Tuntui että kaikki sekä edellämme että takana olevat veneet olivat menossa samaan paikkaan. Satama oli kyllä Hamnguiden mukaan suuri, silti aina vähäsen jännittää uuteen paikkaan meno. Saavuimme Nynäshamnin sataman edustalle yhtä aikaa suuren, lähes ns. ruotsinlaivatasoa olevan "Destination Gotland" -autolautan kanssa. Viimeiset mailit ennen satamaa mentiin aika jyrkkään sivuvastaiseen, välillä tuntui että purjeita oli vähän liikaakin ylhäällä. Osa edellä olevista veneistä jatkoi täysillä purjeilla lähemmäs satamaan mutta päätin ottaa rätit ajoissa pois ja jatkaa moottorilla, varsinkin kun autolautta olisi kartan ja AIS:n perusteella aika lailla samaan aikaan satamassa.

Poissa laivan tieltä, toivottavasti?

Ajoimme edellä moottoroivan purjeveneen perässä "oikoreittiä" parin isomman karin välistä satamaan samalla kun autolautta kääntyi kauempana kohti. Moottoroin tiukasti rantaa seuraten, pysytellen selvästi poissa laivan sektorista. Joskus aloittelevana purjehtijana olin saanut ison rahtialuksen päälliköltä muistutuksen eli torven töräyksen ja olin päättänyt että en halua kuulla kyseistä ääntä omalla kohdallani enää koskaan. Tähän saakka olen osannut vältellä ammattiliikennettä mallikelpoisesti, ja niin nytkin.

Aika monta mastoa... mahtuukohan sinne

Aallonmurtajan sisäpuolelle ajaessa huomasin satamapojan rib-veneellä jututtavan meitä ennen tullutta venettä, jäin suosiolla tyhjäkäynnillä kellumaan paikoilleen ja odottamaan opastusvuoroani. Kohta poika tulikin ja pienen ruotsi-englanti-viittomakieli -tyyppisen, tuulessa huudetun session jälkeen ymmärsin saaneeni ohjeet ajaa suoraan paraatipaikalle ravintolan eteen, missä oli vielä muutama sininen poiju tyhjänä. Maria ja pojat (joiden korva toimii paremmin englannissa kuin minun mutta joiden rohkeus ei riitä puhumiseen) olivat samaa mieltä, ja hetken kuluttua olimmekin onnellisesti kiinni laiturissa.

Sataman yhteyteen oli rakennettu pieni "satamakortteli", siis pieniä liikkeitä, kahviloita ja vastaavia. Kylmästä, suorastaan hyisestä säästä huolimatta ostimme jäätelöt yhdestä pienestä jäätelöbaarista ja siirryimme sisäpihalle niitä syömään.

Naapuriveneen yksinpurjehtijan matkakumppani

Venenaapuriksi tuli ruotsalainen yksinpurjehtija persoonallisen vaaleansinisellä Hanse 320:llä. Autoin häntä rantautumisessa, ja rupesimme saman tien juttelemaan niin että puolen tunnin kuluttua keulaköydet olivat vieläkin kiinnittämättä kun ei jutusta meinannut tulla loppua. Tuntui tosi hienolta osata englantia niin että välillä puhe soljui ihan itsestään ja koin tulevani ymmärretyksi. No, sanavarasto ja lauserakenteet kieltämättä melkoisen kankeita, mutta se ei kauheasti tuntunut hidastavan.

Kaupungin ylimmällä paikalla suuri kirkko

Nynäshamnista näkyi komeasti merelle kaupungin yllä korkeimmalla kukkulalla suuri punainen kirkko. Valitettavasti kirkko oli jo suljettu siltä päivältä yleisöltä, mutta opastekylteistä luettuna kirkon historia vaikutti mielenkiintoiselta. Kirkon oli aikanaan rahoittanut ja rakentanut "Nynäshamnin kirkon ystävät" -yhdistys, ilmeisesti osana alueen suurempaa hengellistä (?) liikehdintää. Vasta muutamia vuosikymmeniä kirkon valmistumisen jälkeen sen omistus ja käyttö siirrettin Ruotsin luterilaiselle kirkolle. Kirkon juurelta avautui komeat näkymät alas kaupunkiin ja satamaan saakka, vaikka itse kirkko oli niin suuri ettei se kunnolla lähietäisyydeltä kameraan mahtunutkaan.

Nynäshamnin taajamassa asuu yli 13000 asukasta joten palvelut ja kaupat olivat riittävät. Meidän tapauksessa se tosin tarkoitti vain sitä että saimme valita menemmekö ICA- vai COOP -ketjun ruokakauppaan. Nostimme myös kadunvarren pankkiautomaatista ensimmäiset (ja reissun ainoat) Ruotsin kruunut. Muovirahalla tuntui pärjäävän jopa vielä paremmin kuin suomessa, myöskin mobiili- ja mikromaksaminen oli ehkä pidemmällä, moni pienempi asia tai jopa retkisataman maksu olisi hoitunut kännykän "Swish" -sovelluksella, mikä on siis Ruotsin pankkien yhteinen mobiilimaksamisen alusta.

Paraatipaikalla

Seuraavaksi aamuksi oli luvattu lähestulkoon täysin myötäistä 8 m/s tuulta suoraan Visbyhyn. Edessä olisi siis koko purjehdusuramme pisin ylitys, lähes 80 mailia. Täysmyötäinen ei ehkä yllättäen ole purjehtijan kannalta se paras tuulen suunta, ja siihen yhdistetty ennuste päivän mittaan tyyntyvästä tuulesta ei kuullostanut kovin houkuttelevalta. Järkevintä olisi lähteä hyvin aikaisin ja toivoa ettei tuuli ehdi tyyntyä ennen perillepääsyä. Ylitys tulisi joka tapauksessa kestämään luokkaa 14-16 tuntia, joten laitoimme kellon herättämään 5:30 ja toivoimme parasta.

Valaistu kirkko kaupungin yllä

Satamakonttori ja huoltorakennukset

10. päivä, Smådalarö

Harmaata ja tuulista myös aamulla

Aamu valkeni eilisen toisintona, siis harmaata, pilvistä ja koleaa. Tuuli sen sijaan oli huomattavasti rauhallisempaa, saattaisi tulla kuitenkin ihan hyvä purjehduspäivä. Purjehduksen kannalta reissun sää oli osunut tähän mennessä aika hyvin kohdalleen, rusketuksen hankkimisen kannalta ei niinkään.

Ääneen lukeminen saa ajan kulumaan nopeasti, menossa Paul White:n "Viidakkotohtori"

Ennen liikkeelle lähtöä nauhoitimme Laurille "Paljon onnea vaan" -laulun videoviestinä, eihän sitä nyt kovin usein kahtakymmentä vuotta täytetä. Lisäksi armeija Niinisalossa alkaisi tänään, vähän tuntui orvolta mutta eiköhän armeija omistaan huolen pidä. Häveliäisyyssyistä pidättäydyn ko. videon julkaisemisesta tässä, sen verran unisen näköisiä päitä videolla aukoo suutansa...

Paljon veneitä liikkeellä

Jatkoimme matkaa etelän suuntaan. Alustavasti oli ollut mielessä että Nynäshamnista voisimme katsella ylitystä Gotlantiin. Arholmasta Nynäshamniin olin ajatellut kahta pysähdystä, kiirettähän ei ollut, Ruotsin puolella tuntui satamista ja ankkurilahdista olevan ihan ylitarjontaa. Oli mukava katsella Tukholman saaristoa, sinänsä tutun näköistä eli vettä, saaria ja veneitä. Silti kaikessa oli vähän jännittävällä tavalla vieras tuntu. Vesi oli... no, vettä. Mutta se oli syvempää, ja merimerkkien logiikkakin oli jollain lailla ihan pikkuisen erilaista kuin Suomessa. Täällä tuntui olevan normaalitila että saaren tai luodon reunasta tipahtaa heti kymmeniä metrejä syvyyttä, ja melkein mistä tahansa voi turvallisesti oikaista. Vain tästä "normaalitilasta" selvästi poikkeavat kohdat oli merkattu viitoilla, ja niitäkin oli käytetty jotekin eri tavalla kuin kotimaassa. Ehkä säästeliäämmin?

Uuni veneessä on luksusta mihin emme vielä ole tottuneet

Tukholman ohi etelään menevällä saariston "pääväylällä" huomasin yhtäkkiä pitäväni saaristopurjehduksesta. Aallokko loisti poissaolollaan, vene meni vakaasti kuin juna ja tilaa tuntui silti olevan melko avarasti joka suuntaan. Oli tosin veneitäkin, yhdessä kohdassa laskin yli 80 purjevenettä näkyvissä yhtä aikaa! Silti mitään ahdistaavaa ruuhkan tuntua ei ollut. Kaikesta huomasi että purjehtimisen ja vesillä liikkumisen kulttuuri on täällä paljon vanhempaa perua kuin meillä. Väistämiset ja kurssimuutokset hoidettiin rauhallisesti ja loogisesti, kertaakaan en joutunut arpomaan että mitä tehdä risteävällä kurssilla olevan toisen veneen kanssa. Toisaalta rauhallisia hermoja kyllä vaaditaan, sillä kohtausetäisyydet ovat jotain ihan toista mihin Suomessa on tottunut. Pääasiahan lienee kuitenkin se ettei varsinaisesti osu toiseen, eikös?

Lämmin ruoka tarjoiltuna kapteenille avotilaan

Uuni veneessä on lämpimän paineveden lisäksi asia mikä edelleen tuntuu hiukan luksukselta. Varsinkin näin vähän viileämpänä päivänä tuntui hyvältä saada lämmintä ruokaa, kanafileitä riisissä juustoraasteella kuorrutettuna. Etukäteen pelättu uunin kaasunkulutuskin on yllättänyt positiivisesti, kymmenen kilon täyden komposiittipullo kanssa ei näemmä ole hätää pidemmälläkään reissulla.


Tukholmaan vievältä pääväylältä haarautuu etelään kaunis, viitisen mailia pitkä kahden ison saaren välinen kapeahko salmi. Molemmat rannat ovat ruotsalaiseen tapaan rakennettu vesirajaan saakka kauniin värisillä taloilla, kesämökeillä, rantahuoneilla jne.. Olisi mielenkiintoista tietää että ovatko ne ne kaikki ns. vanhaa perua vai onko Ruotsin viranomainen huomattavasti sallivampi kuin Suomen ELY-keskus rantarakentamisen suhteen?

Yllättävä vastaantulija

Ruotsin puolella olimme tottuneet jos jonkinlaisiin vastaantulijoihin, myös niihin vähän suurempiin veneisiin. Silti 131-jalkaisen uudehkon kaksimaston vastaantulo hiukan säväytti, varsinkin kun veneen kyljessä loisti suurella nimen (Elida) lisäksi motto "Sailing for Jesus". Pikaisen nettihaun perusteella kyseessä näytti olevan 1963 -perustettu yhteiskristillinen organisaatio joka vaikuttaa kesäisin lähinnä Ruotsin länsirannikolla. Vasta jälkeenpäin valokuvia selatessa kiinnitin huomiota jahdin purjenumeroon, "3:16". Kyseessä on tietysti viittaus Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun kuudenteentoista jakeeseen mikä myös pienoisevankeliumina tunnetaan:

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh 3:16

Ruotsin mainio satamaopas "Hamnguiden" jätti meidät lähinnä runsaudenpulaan. Erilaisia palvelusatamia ja varsinkin luonnonsatamia tuntui olevan jokaisen niemen takana useita kappaleita, kaikki hyvin dokumentoituina lähestymisohjeineen ja ilmakuvineen. Pelkän satamakirjan tietojen perusteella tuntui yllättävän vaikealta valita joukosta sopiva, niinpä teimme nettihakuja matkan varrella olevista satamista ja yritimme niistä haarukoida jotain käyttökelpoista. Muutamasta blogista löytyi maininta kauniista ja suojaisasta satamasta nimeltään "Smådalarö", ja sen erittäin kapeasta sisäänmenosta. Tämmöinen luonnollisesti herätti kiinnostuksen, ja varsinkin se että merikortin mukaan sinne ei edes pitäisi olla purjeveneellä mitään asiaa. Pakkohan se oli käydä katsomassa.

Sisäänajossa ei minkäänlaisia syvyystietoja...

Sisäänajo lahteen todellakin oli kapea. Yksi netistä luettu juttu mainitsi että he eivät olisi ikimaailmassa uskaltaneet edes yrittää ellei olisi ollut etukäteistietoa siitä että purjeveneellä se on ajettavissa. Ajelin koneella aivan hissukseen ja yritin tähdätä hyvin tarkasti aukon keskeltä. Kaiun näytössä vilahti 1,8 metrin syvyys mutta onneksi minkäänlaista pohjakosketusta ei tuntunut. Veneen syväys pitäisi olla karvan yli 1,9 metriä mutta oletin pohjan joka tapauksessa olevan pehmeää mutaan tms.. Myöhemmin illalla kuulin vinkin ajaa hitusen enemmän lännenpuoleista reunaa, ja takaisin tullessa matalin syvyys olikin sitten enää 2,4 metriä.

Jaa että tuostako pitäisi mennä..?

Olin kuullut jo etukäteen että täällä jossain oli Skype:n perustajan oma saari ja siellä riittävällä rahalla tehty kartano. Asia oli helppo uskoa, sillä koko seutu henki rahaa ja vaurautta. Edelleen harmaana jatkuva päivä ei vain houkutellut valokuvamaan silmien ohitse lipuvaa kaunista maisemaa.Nyt siitä kirjoittaessa tietysti harmittaa, olisihan harmaatkin kuvat olleet parempia kuin ei mitään.

Mahtuu, kun tarkasti ajaa

Lahden perältä löytyi täyden näköinen rivi purje- ja moottoriveneitä keula rannan puurankenteisessa laiturissa sekä perä poijussa. Rannasta nousi jyrkkä rinne kohti ylempänä olevaa Smådalarö Gård -hotellia, laiturin kummallakin sivuilla oli sauna- ja huoltorakennuksia. Niinkuin monesti ennenkin, satama näytti huolestuttavan täydeltä. Meitä ennen tullut moottorivene tunki juuri "väkipakolla" johonkin rakoon, itse vielä haravoin katseella sopivaa kohtaa. Satama ja miljöö tuntui niin hienolta että tänne olisi mahduttava vaikka puoliväkisin. En meinannut uskoa silmiäni kun heti laiturin päässä oli reilu purjeveneen mentävä paikka, ilmeisesti joku oli juuri lähtenyt siitä. Menimme kolmanneksi samaan poijuu vanhan Targa 101:n viereen, paljon tämän paremmin ei olisi voinut käydä!

"Svanevit" heti rivin alussa

Hotellin respaan maksetun satamamaksun jälkeen ehdin vähän hengähtää ja ihan vain käveleskellä laiturilla. Olimme saapuneet kirjaimellisesti viimeisellä hetkellä, muutama meidän jälkeen lahdessa käynyt vene joutui suosiolla kääntymään takaisin. Yksi suomalainen moottorivene ei silti niin helpolla luovuttanut, satamahan oli silminnähden löysästi pakattu. Kippari valitsi silmämääräisesti löysimmän kohdan venerivistä ja alkoi hitaasti hivuttaa keulaa veneiden väliin, itse muistan harrastaneeni joskus samaa. Täysi peilityyni helpotti hommaa, kiire ei ollut ja lepuuttajia sekä miehistöä oli riittävästi. Toinen naapuriveneistä oli tyhjänä, mutta toisen avotilassa istuskeli kolme ruotsalaista. Saapuvan suomalaisveneen miehistö oli kaksikielistä ja kauniisti pyysivät naapurivenettä hiukan löysentämään peräköyttänsä, yllättäen vastaanotto oli jääkylmää. Ruotsalaisveneen kolme miestä istuivat kuin patsaat paikoillaan eivätkä vastanneet sanallakaan vaikka saapuvan veneen kapteeni heitä kahden metrin päästä puhutteli, edes pää ei kääntynyt! Vastaavaa töykeyttä en ole vajaan kymmenen vuoden aikana nähnyt, suomalaisvene joutui hivuttamaan sentti sentiltä itsensä kapeaan rakoon vaikka naapuriveneen peräköyden löysäys olisi helpottanut hommaa samantien. Itse seisoin laiturilla ja yritin parhaani mukaan ohjeistaa mihin kohtaan tarvitaan lepuuttajaa ja kuinka sujuu. Loppujen lopuksi naapurivene jäi alkuperäiselle paikalleen köydet kireällä kuin viulunkielet ja tyhjää tilaa toisella puolella metrin verran, kolmen miehen edelleen istuen samassa asennossa avotilassa kuin vahapatsaat. Vasta tunteja myöhemmin ohi kävellessä huomioin että olivat viimeinkin löysänneet köysiä vähäsen.

Pieni pyrähdys kauppaan?

Dalarössä näytti olevan ICA:n ruokakauppa, reilun 5 kilometrin päässä. No mikäpä matka se on hyvällä pyörällä, ja sellainenhan meillä oli mukana. Maria laittoi repun selkäänsä ja lähti kauppaan, Olli oli jo aikaisemmin kadonnut omille teilleen.
Kävi ilmi että reilu 5 km kyllä piti paikkansa, mutta sitä ei kartta näyttäny että millaisesta tiestä oli kysymys! Suoraa ja tasaista tietä oli tuskin olemassa, vaan koko ajan oli joko erittäin jyrkkä ylämäki (siis niin jyrkkä ettei 1. vaihde meinannut olla tarpeeksi pieni) tai sitten erittäin jyrkkä alamäki, niin että oli pakko jarruttaa ettei aja ulos. Kaiken lisäksi päällystetty tie oli niin kapea että autoja täytyi ihan oikeasti varoa.

Olli kauppareissulla

Maria törmäsi kauppareissulla "tuttuihin" ja samalla selvisi mihin Olli oli kadonnut. Loppujen siinä maastossa ei pyöräilijä saanut paljoakaan eroa kävelijään, varsinkaan kun Maria ei malttanut kuitenkaan jättää ostoksia muutamaan maitopurkkiin vaan tuli täyden repun ja ohjaustangossa heiluvien kahden kassin kanssa takaisin.

Dronekuvaa iltasella

Sataman laiturin päästä löytyi siistit ja uudehkot pesutilat miehille ja naisille sekä yhteinen sauna minkä suurista ikkunoista näkyi suoraan lahdelle. Uskaltauduin saunasta päin itsekin muutaman kerran mereen, vaikka edellisen kesän meriveden lämpö olikin muisto vain.

Saunan jälkeen kaivoin dronen esille vasta toista kertaa tässä reissussa. Ilta alkoi hämärtyä mutta lähestulkoon yllättäen ilma ei ollutkaan niin kylmä kuin mihin viime päivinä oli ehtinyt tottua. Ehkä säätila oli viimeinkin kääntymässä?

Satama ja hotellin puutarha olivat tunnelmallisesti valaistu

Ravintola oli jo suljettu, mutta tyhjällä terassilla oli vielä infrapunalämmittimet päällä

Juttelin naapuriveneen vanhemman pariskunnan kanssa ja tiedustelin heidän lähtöaikeitaan, olivathan he nyt vuorostaan jumissa koska tulimme kolmanneksi samaan poijuun. Rouva kertoi että eivät he tänne ole purjehtimaan tulleet vaan pelaamaan golfia, vene on nykyisin heille vain väline päästä mielenkiintoisille golfkentille pelaamaan. Entiset pitkät purjehdusreissut aina Tanskaan saakka ovat muisto vain. Päätin entistäkin päättäväisemmin pysyä kaukana golfista, niin vaarallisesta ja totaalisesta harrastuksesta siinä tuntuu olevan kyse.

Golf-kenttää hotellin vieressä myöhäisellä iltakävelyllä

Kävimme vielä myöhäisellä iltakävelyllä odotellessamme pyykkikoneen ja kuivausrummun valmistumista. Pyykkituvassa oleva varauslista loppui jostain syystä jo iltayhdeksään, sen jälkeen alkoi ilmeisesti viidakon laki. Onnistuimme saamaan omat pyykkimme johonkin väliin mutta kello alkoi olla jo puolen yön maissa ennenkuin pyykit olivat noutokunnossa.

Pyykkituvan kautta veneelle nukkumaan

9. päivä, Finnhamn Djupfladen (Paradisviken)

Heräilin yöllä muutamaan otteeseen katsomaan ikkunoista viereisiä veneitä ja rantaa. Jälkeenpäin ajateltuna yö oli kyllä niin tyyni että moiseen ei ollut mitään tarvetta. Vene olisi pysynyt paikoillaan varmaan pelkän ankkuriketjun painolla ilman ankkuriakin, mutta tuntui silti huojentavalta nähdä omin silmin että kaikki oli niinkuin piti.

Laitureista pystyi aamuyön tunteina varmistamaan että ei oltu liikuttu

Aamu valkeni puolipilvisenä, pohjoisen puoleinen tuuli heräili puiden latvoissa mutta lahdella oli suojaisaa. Söimme kaikessa rauhassa aamiaisen ja seurailin naapuriveneen lähtötouhuja ja ankkurinnostoa. Tuntui kovin rauhoittavalta huomata että myös elämää nähnyt venenaapuri tuhrasi ankkurinsa kanssa melkoisen tovin, ja rouva antoi ruorin takaa huutamalla keulaan runsaasti ohjeita ja kysymyksiä mitkä herra mitä ilmeisimmin jätti täysin huomioimatta. Ehkä meilläkin on siis vielä toivoa?

Tarkistin moottorin öljyt sekä laturinhihnan kireyden. Konehuone on hyvin eristetty sekä katseilta että ääniltä ja ihan senkin vuoksi konetilan yleistä ilmettä ja olotilaa on hyvä seurata vähintäänkin aamuisin aina ennen lähtöä. Veneen hakureissulla meillä oli asiaan liittyen pieni "insidentti", raakavesipumpun letkun klemmari oli unohtunut talven jäljeltä kiristämättä ja vasta ensimmäisen päivän koneajon jälkeen huomasin ämpärillisen ylimääräistä vettä moottorin pilssissä. Onneksi syykin selvisi saman tien ja matkaa päästiin jatkamaan ruuvimeisselin etsimisen jälkeen.

Iso Swan ohitti meidän Kapellskärin jälkeen

Ankkurin nostamisessa sähköinen ankkuripeli näytti kyntensä, hikoilla ei tarvinnut. Kelasin napista painamalla aina muutaman metrin kerrallaan ankkuria sisään, välillä odottaen että vene ehtii liukumaan saman verran eteenpäin ja sitten sama uudestaan. Lopuksi ankkurin ketju osoitti suoraan alaspäin ja ankkurivinssin äänestä kuulin että nyt vedettiin sekunnin verran vähän lujempaa ennen kuin ankkuri irtosi pohjan savesta. Jätin ankkurin veden pinnan tuntumaan huuhtoutumaan puhtaaksi harmaasta savesta samalla kun Maria moottoroi minimivauhtia kohti lahden suuta. Kyseisen tempun olin juuri oppinut katsellessani viereisen veneen lähtöä, kohta ankkuri olikin puhdas ja nostin sekä lukitsin sen paikoilleen. Vielä ketjun irroitus ankkurista ja ylimääräiset keulan köydet järjestykseen ja kaikki olikin valmista. Tämähän olikin aika helppoa, ehkäpä sitä uskaltaisi jatkossakin ankkuroitua kunhan vain sopiva paikka löytyy?

Yksi reissun kylmimmistä päivistä. Purjehduksen glamour...?

Tuuli tuli lähes suoraan takaa, suhteellisen navakkana. Päivän reitti veisi kohti etelää, kiemurrellen Tukholman saariston halki. Ihan hirveää kiirettä ei ollut, päätin että aukaistaan vain keulapurje. Isopurjeen kanssa olisimme saaneet vajaan solmun lisää vauhtia, mutta myötäkäännökset puomin viuhuessa pään ylitse ja purjeen paukahtaessa toiselle puolelle eivät oikein houkutelleet, varsinkin kun niitä olisi odotettavissa melkoisen paljon. Vene kulki pelkällä genualla pääosin 5-6 solmua mikä oli oikein riittävästi.

 Kapellskärin sataman ohitettuamme reitti vei jonkin matkaa Tukholmaan kulkevaa laivaväylää pitkin ennen haarautumistaan etelän suuntaan. Yksi matkustajalaiva lähestyi takaa avomereltä mutta sen AIS -tiedoissakin luki että määräsatama on Kapellskär ja sinnehän se perän takaa kurvasi. Muutenkin AIS on yllättävän hyödyllinen kapine. Sen lisäksi että sillä voi ennakoida isojen laivojen liikkeitä ja mahdollisia törmäyskursseja niin purjeveneissäkin yleistynyt kapine auttaa ihan yllättävissä asioissa. Sillä voi esimerkiksi "vakoilla" samaan suuntaan menevän veneen nopeutta ja miettiä että miksi toinen samankokoinen menee niin paljon lujempaa kuin mitä itse pääsee. Olisiko ehkä purjeiden trimmauksesta apua? Myöskin sellaisissa rajatapauksissa kun itse ajelee moottorilla mutta ei ole ihan varma riittääkö tuuli purjehdukseen muiden purjehtivien alusten AIS-tiedoista voi saada vinkkiä kannattaako purjehtimista edes kokeilla. Lähettävä AIS menee ilman muuta hankintalistalle ensi kesää ajatellen, siihen saakka käytän kännykässä olevaa OnCourse -appia mikä lähettää "AIS-tiedot" netin kautta Marinetrafficin sivuille. Eli löydätte meidän reaaliaikaisen sijainnin sieltä hakemalla venettä nimeltä "Svanevit".

Saattoi aistia että Tukholman saaristo on varmasti aurinkoisena päivänä hieno kokemus, tämänhetkinen umpiharmaa päivä vain hiukan latisti tunnelmaa. Selailimme satamaoppaita ja tutkailimme reittiä, näytti siltä että voisimme kokeilla "Paradisviken" tai "Paradiset" -lempinimellä kulkevaa Finnhamn Djupfladen -lahtea. Lahdella olisi mahdollisuus sekä vapaaseen ankkurointiin, keula kallioon -luonnonsatamameininkiin taikka sitten ihan perinteiseen perä poijuun -vaihtoehtoon.

Pohjoisesta lähestyttäessä ajo lahteen oli hämäävän kapea ja mutkainen, tosin syvyyttä silti piisasi hyvin vaikka välillä ajettiin ihan muutamien metrien päästä kalliosta. Kapellskärin jälkeen meidät ohittanut iso Swan oli myös ankkurissa keskellä lahtea, samoin muutamia muita veneitä. Pohjoisen puoleinen ranta oli kansoitettu veneillä mutta yllättäen poijuissa oli vielä tilaa. Totesin että edellinen yö ankkurissa oli ollut ihan tarpeeksi suuri loikkaus pois mukavuusalueelta, en kaivannut lisää jännitystä tähän kohtaan joten äkkiä kiinni lähimpään poijuun ja keula kalliota reunustavaan laituriin.

Maasähkö kytketty

Satamamaksuja keräävä nuorehko mies vaihtoi sujuvasti kielen englantiin ruotsinkielisen avausvirkkeen jälkeen. Puhelimeen integroidulla kortinlukijalla satamamaksu vaihtoi näppärästi omistajaa mutta kaikkein moderneinta oli se että käyttämämme sähköpistoke aktivoitiin suoraan henkilökunnan käytössä olevasta sovelluksesta klikkaamalla. Eli sesongin ulkopuolella taikka myöhään yöllä saapuvien on turha yrittää saada sähköä omatoimisesti rasioista.

Kävimme kävellen ja pyörällä tutkimassa saarta. Toiselta puolelta löytyi toinen vähän pienempi satama, ravintola sekä aika paljon erilaista kesäasutusta ympäri saarta. Kivenheiton päässä veneeltä oli uimaranta (vaikka sää ei tosiaan houkutellut uimaan) sekä nuotiopaikka. Paistettiin makkaroita sekä maisseja, lapset soutelivat kumiveneellä ja kävin itsekin veneellä toisella puolella lahtea.

Lahden pohjoisreuna oli lähes täynnä veneitä. Puusto suojasi tuulelta ja kallioilla näkyi runsaasti pieniä grillejä. Juttelin iltasella jonkin aikaa yhden saksalaisen purjehtijan kanssa, olen tällä reissulla todennut että englannin puhuminen on helppoa silloin kun kumpikaan ei osaa sitä kovin hyvin. Varsinkin tämän saksalaisen kanssa homma tuntui toimivan, molemmilta puuttui yhtäläisesti sanavarastoa ja ääntämisessä oli puutteita, niinpä kommunikointi eteni varsinaisella rallienglannilla mutta asiat tulivat oikeinkin hyvin selviksi.

Huomenissa matkan on tarkoitus jatkua kohti etelää. Lopullinen määränpää tänä kesänä on Visby, mutta ennen isoa ylitystä täytyy purjehtia vielä jonkin verran alaspäin samalla ylitykseen sopivaa sääikkunaa katsellen.

8.päivä, yli Ruotsin Arholmaan

Lähtö Länsisatamasta aurinkon paistaessa

Eilisen myrskylukemien tuulesta ja sateesta johtuen lähes kaikilla veneillä oli ollut pakollinen satamapäivä. Jo aikaisin aamulla kuulin unen läpi kuinka moottoreita käynnisteltiin ja keulapotkureita päräytettiin kun malttamattomimmat veneilijät olivat jo jatkamassa matkaa. Sää näytti oikein sopivalta Ahvenanmeren ylitykseen ja meilläkin oli ollut puhetta lähteä "aamulla". Käytännössä köydet päästiin irroittamaan vasta tasan kello kymmenen, olimme samassa peräpoijussa kahden muun veneen kanssa keskimmäisenä ja lähtö vaati hieman koordinointia ja myötävaikutusta venenaapureilta. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja kymmenen jälkeen moottoroimme suoraan etelään ohitse ruotsinlaivojen matkustajaterminaalin. Ajoitus oli hyvä ja matkustajalaivoja ei näkynyt plotterissa edes AIS:n kaukaisimmalla zoomaustasolla.

Sekä edellä että takana näkyi veneitä menossa samaan suuntaan. Osa otti jo malttamattomasti purjeet esille, itse halusin nähdä ensin että millaiseksi tuuli ja aallokko moudostuisi avomerta lähestyttäessä. Lisäksi mielessä hiukan painoi huoli siitä että ehtisimme ajoissa Ruotsin puolen satamaan, olin kuullut huhuja siitä että suosituimmat ylityksen etappisatamat saattoivat olla heinäkuussa melko täynnä.

Hieman jäi puuttumaan optimaalisesta
suunnasta (musta viiva)

Väylän leventyessä ja pienten saarten ja luotojen harventuessa nostimme purjeet, iso suoraan ykkösreiviin ja täysi genua keulalle. Aika nopeasti kävi selväksi että olisi noustava mahdollisimman ylös tuuleen, silti kurssi ei ihan vienyt tarpeeksi pohjoiseen. Onneksi tuulen oli ennustettu kääntyvän enemmän pohjoiseen päivän mittaan joten kurssin nostolle jäisi varaa myöhemmässä kohdassa ja tuskin joutuisimme luovimaan.

Vene kryssi komeasti kallellaan seitsemää solmua, välillä aallot kastelivat keulapurjeen alaosaa mutta koko ajan tuntui siltä että meno on vakaata ja tasapainoista. Takana ranta alkoi pikkuhiljaa pienentyä kadotakseen viimein kokonaan. Varsinainen aukko on linnuntietä lyhimmillään vain vajaa 25 mailia joten kirkkaalla säällä keskeltä on juuri ja juuri mahdollista nähdä molemmat rannat epämääräisinä viiruina taivaanrannassa, nyt vaati hiukan mielikuvitusta niin kykeni näkemään radiomaston lännessä samaan aikaan kun takana vielä horisontin viiru oli aavistuksen verran paksumpi siinä kohdassa missä Ahvenanmaan pitäisi sijaita.

Tuuli heikkeni pikkuisen ja kääntyi aavistuksen pohjoiseen aivan ennusteen mukaisesti. Selailimme juuri ennen reissua tilattua mainiota satamaopasta "Hamnguiden 8" (kiitos vain Petri vinkistä!), näytti siltä että lähes kaikkien mainitsema ja suosittelema Arholma olisi sekä lähin että muutenkin käymisen arvoinen paikka. Hieman jännitti kyllä se että kyseessä ei ole varsinainen satama vaan ns. ankkurilahti. Meillä taas ei oltu edes kokeiltu uuden veneen sähköistä ankkurivinssiä, enkä ollut koskaan vielä ollut ankkurin varassa yötä. Turhan paljon uusia asioita kerralla!

Saapuminen Arholmaan

Itse Arholma oli jotenkin karttoihin ja ilmakuviin verrattuna yllättävänkin pieni mutta suojaisa lahdenpoukama. Yhdellä reunalla näytti olevan kalliota kiertävä laituri missä oli vieri vieressä ruotsalaisia veneitä, perä ankkurissa. Nyt jo huomattavasti tyyntynyt tuuli olisi kuitenkin tullut siihen suoraan sivusta, ja myöskään peräankkuroinnista ei niin kauhean paljon ollut kokemusta joten päätimme rohkeasti vain ankkuroitua keulasta alkuperäisen ajatuksen mukaan. Lahden pohjoisessa ulokkeessa näytti olevan pari venettä valmiiksi ankkurissa. Näin lähestulkoon ensikertalaiselle olikin yllättävän haastavaa haarukoida oikea paikka mihin ankkurin laskea. Proseduurihan menee niin (olin siis lähinnä kirjoista ja blogeista lukenut sekä kavereilta varovasti kysellyt, yrittäen olla samalla liikaa paljastamatta tietämättömyyttäni) että vene ajetaan nokka tuuleen hiljaisella vauhdilla ja annetaan vauhdin pysähtyä/pysäytetään vene halutulle paikalle. Sen jälkeen keulasta lasketaan ankkuri ja ketjua sen verran että ankkuri osuu pohjaan (sen huomaa kyllä ainakin käsin laskiessa). Sitten annetaan tuulen valuttaa venettä taaksepäin ja syötetään samaan tahtiin lisää ketjua kunnes sitä on tarpeeksi, odotettavissa olevista tuulista ja pohjan laadusta riippuen 2,5 - 4 kertaa syvyyden verran. Näin saadaan ankkuriin tuleva veto kohdistumaan pohjan suuntaisesti ja ankkurin "koura" tai "kuokka" kaivautuu vain entistä syvemmälle pohjaan mitä enemmän vene ankkurissa ollessaan sitä kiskoo.

Eka kertaa pipo pois päästä tänään, ankkurilahti oli suojainen ja tyyni.

Ilmeisesti minua jännitti enemmän kuin halusin itselleni edes myöntää, ensimmäinen yritys jouduttiin keskeyttämään kapteenin ja perämiehen välisen pienen kommunikaatio-ongelman vuoksi. Samalla tuli käytettä sellaista kieltä ja ilmaisuja mitkä jäivät itseänikin harmittamaan ja mitä jouduin iltasella vielä pyytämään anteeksi. No, toinen yritys onnistui paremmin ja ankkuria saatiin pohjaan. Lopuksi peruutettiin pakki päällä ja varmistettiin että ankkuri piti ja vene pysyi paikoillaan. Ankkurointi oli siis suoritettu kunnialla mutta vielä jäi vähän kaivertamaan että tuliko silti mentyä liian lähelle. Toisaalta myös ranta tuntui olevan ihan vieressä... kuinkas pitkästi sitä ketjua olikaan ulkona? Entäs jos tuuli kääntyy, osuisiko perä rantaan? Entäs tuo viereinen vene? Onneksi viereisen veneen jo ikääntynyt kippari ei tuntunut olevan millänsäkkään, mutta olisiko huolestunut jos olisi tiennyt kuinka pienellä kokemuksella hänen naapurikseen tulimme? Myöhemmin päivällä huolet hiukan haihtuivat kun pieni norjalainen purjevene "änkesi" vielä syvemmälle lahteen saman matkan päähän venenaapurista. Ehkäpä siis olin ihan vahingossa päätynyt sopivalle etäisyydelle?

Vasta nyt oli aikaa hengähtää ja paremmin katsoa että mihinkä oikein olimme saapuneet. Aurinko paistoi ja lahdella oli lähestulkoon tyyntä. Rantoja kehystivät idyllisen kauniit venevajat, laiturit ja mökit, kaikki viimeisen päälle nätin näköiseksi laitettuna. Pojat halusivat jäädä veneelle vahtiin mikä sopi minulle ihan hyvin, lähdin Marian ja Annin kanssa soutaen kumiveneellä rantautumaan Ruotsin kamaralle. Purjehduspäivän päätteeksi oli mukavan vähän jaloitella, samalla tuli tutkailtua että eroaako tämä nyt sitten mitenkään Suomesta. Voi olla että ylitulkitsen, mutta jollain lailla talot ja mökit olivat "vauraampia" kuin meillä Suomessa. Mietin että meillä monet saariston talot ovat olleet ihan oikeassa asumiskäytössä vielä vähän aikaa sitten, näistä tuli semmoinen olo että niitä oli viritelty kesäasunnoiksi jo useamman sukupolven ajan. Eipä siis ihme että paikat olivat viimeisen päälle laitettu. Mäen päältä löysimme myös Arholman valkoisen puukirkon.

Kirkko oli auki joten pitihän siellä käydä katsomassa. Tuli mieleen parin vuoden takainen lomapurjehdus Turun saaristossa missä pieniä ja idyllisiä kirkkoja tuntui olevan jokaisella saarella. Jostain syystä Ahvenanmaalla en ole kirkkoihin siinä mittakaavassa törmännyt mitä Saaristomerellä.

Iltasella sain mukaan otetun Phantom -dronen ilmaan. Liikkuvasta veneestä kuvaamiseen ei vielä hermot riitä, mutta sekä nousu että lasku onnistuu kannelta kun on tarpeeksi tyyntä.

Olin saanut veneen täpötäyteen peräkaiteeseen mahtumaan vielä perämoottorin säilytystelineen, ja oli mukava huomata että moottori ei tullut turhan vuoksi mukaan. Sekä Olli että Pekka kävivät hiukan tutustumassa ympäristöön kumiveneen kanssa ja varsinkin Pekka ihastui hommaan niin paljon että vei myös Annia useampaan kertaan.

Sisarukset lähdössä

Sisaruks.. eikun siis äiti ja poika :-)

Pekka toimikin koko illan meidän "virallisena" jollakuskina, eli soitto rannasta Pekalle ja kumivene tuli hakemaan.

Vielä iltalenkki ennen nukkumaanmenoa

Näkymä lahdelle.

Nukkumaan mennessä taivas meni yhtäkkiä pilveen ja puunlatvojen takaa alkoi vyöryä harmaata, kylmää ja märkää sumua. Samalla tuulikin hiukan havahtui. Muutos oli jotenkin ihan epätodellinen, aivan kuin koko lämmin ja kaunis kesäilta olisi kaukainen muisto. Jouduimme pitämään jopa webastoa päällä pikkuisen ennen nukahtamista. Epäilin unen olevan kevyttä ja katkonaista, mielessä kummitteli herääminen kölin tai peräsimen raappimiseen pohjaan, tai vielä pahempaa pamaus törmäämisestä viereiseen veneeseen. Niin paljon mikä voi mennä pieleen, kuinka ihmiset yleensä edes uskaltavat nukkua veneessä yhden ainoan ankkurin varassa? Ehkä ne ovat vain kovempia purjehtijoita kuin minä? Tällaisten ajatusten kanssa sain viimein unen päästä kiinni.

On se hieno. Jospa vielä yhden kuvaan ottaisi...