perjantai 21. heinäkuuta 2017

Lomareissun 13. päivä, Uuteenkaupunkiin

Hamnsundet jää taakse
 Kun myöhään aamupäivällä heräilimme niin viereinen, myynnissä ollut HR 352 oli poissa. Ehkä hyvä näin, muuten kiusaus kysyä yhteystietoja olisi voinut kasvaa liian suureksi. Toisinaan unelmilla on tapana toteutua, ja tässä tapauksessa unelman hinta olisi voinut kirjaimellisesti olla liikaa. Laiturin päähän oli yöllä yhden aikaan saapunut Meripartiolaisten purjevene suoraan lahden yli Ruotsista, siellä heräiltiin samoihin aikoihin kuin meillä.


Ahvenanmaa jää taakse, viimeinen merimerkki ennen rannatonta merta
Pääsimme lähtemään vasta 11:30, ensin reittiä pitkin Boxön ohitse luoteeseen ja siitä sitten merikartan ja plotterin kanssa valkoista yli kymmenen metrin syvyisiä alueita seuraten pohjoisen ja koillisen suuntaan. Ahvenanmaan pohjoispuoli on aika rikkonaista ja harvakulkuista aluetta, varsinaisia väyliäkään ei ole kovin montaa. Merisään ennuste oli yöllä hiukan piristynyt, nostimme purjeet ja sammutettiin moottori puolenpäivän jälkeen. Edellisten päivien maininki ja aallokko tuli etuvasemmalta ja purjeet juuri ja juuri jaksoivat vetää neljää solmua eteenpäin.

Ainut päivä koko reissulla jolloin täytyi laittaa oikein pipo päähän
Tuuli piristyi sitä mukaan kun maa alkoi jäädä taakse. Oli metka tunne kun edessä ei näy yhtään mitään, vain rannaton meri ja taivas. Sivuillakaan ei näkynyt mitään, takana muutama pienenevä luoto. Purjeet vetivät aika mukavasti 5-6 solmua eikä aallokko keikuttanut liikaa. Jossain vaiheessa huomasin että puhelimen kenttä loppui. Myöskään takana ei näkynyt enää mitään, vain rannaton meri joka suunnassa. Plotteri ja merikartta olivat sitä mieltä että Isokarin majakka pitäisi olla edessä mutta edes kiikareilla ei mitään näkynyt.

Pekka hoito ohjausvuoronsa ilman napinoita. Huomaa 1-pyöräinen polkupyörä taustalla...
Koska ohjaajia oli yhteensä kuusi kappaletta niin sovittiin aika lyhyet ohjausvuorot, vain 20 minuuttia. Näin toimien suurin osa miehistöstä sai maata tai lukea tai muuten vaan olla ja ohjausvuorossa olija ei myöskään ehtinyt tympääntyä liikaa. Sivulta tuleva aallokko "muljuttu" vähän ikävästi niin että venettä täytyi aktiivisesti kuitenkin ohjata koko ajan. Tulevia kesiä ajatellen autopilotti voisi olla hyvä investointi...

Isokarin majakka meren puolelta
Välillä aaltoa lasketellessa vajaata seitsemää solmua nopeutta
 Aikanaan Isokarin majakka ilmaantui näkyviin ihan siinä missä pitikin. Kello oli jo yli seitsemän kun pääsimme kiertämään saaren suojanpuolelle ja laskemaan purjeita. Satamaa lähestyessä yllätys oli suuri kun laskin yhteensä kymmenen mastoa ja siihen päälle vielä useita moottoriveneitä! En tiedä oliko kyseessä yhteensattuma vai mikä mutta en ole koskaan nähnyt Isokaria läheskään niin täynnä. molemmat lyhyet laiturit olivat kylkikiinittyjien peitossa ja melkein joka kohdassa vielä kahdessa kerroksessa. Meillä ei ollut mitään hinkua yrittää väkisin kolmanneksi kenenkään kylkeen, varsinkin aamua olisi ollut hankala kun olisimme joutuneet heräämään aikaisin päästämään meidän ja laiturin välissä olevat lähtemään. Kello näytti olevan 19:30 ja Uudenkaupungin pakkahuone oli auki kl 22:00 saakka. Välimatkaa 12 mailia joten moottoripurjehtimalla 6,5 solmun nopeudella päästiin alle kahdessa tunnissa kunnon palveluiden ääreen. Saunat ja suihkut + maasähkö, seuraavana päivänä keskustan ruokakaupat. Ehkä ihan hyväkin juttu verrattuna Isokarin askeettisiin oloihin.

Toinen laituri oli vähintään yhtä täynnä... U-käännös ja takaisin merelle.
Pakkahuone, tasan kymmenen tunnin matkan jälkeen
 Niin, ja tulihan se 50 mailin päivämatka juuri ja juuri täyteen, vieläpä lähestulkoon kokonaan purjehtien. Nyt uskaltaisi lähteä vaikka suoraan lahden yli Ruotsiin...



Lomareissun 12. päivä, Hamnsundet

Bomarsundin linnoituksen rauniot mereltä nähtynä
 Kahden kastelholmassa vietetyn yön jälkeen oli ajatus päästä aikaisin lähtemään. No eihän siitä taaskaan mitään tullut, kello taisi olla puolipäivän verran kun pääsimme lähtemään. Edellinen päivä olisi ollut tuulien puolesta ihan täydellinen purjehtimisiin, mutta niinkuin monesti tässä hommassa niin ei aikataulut mene luonnonvoimien mukaan aina yksiin. Jopa Kastelholman suojaisessa satamassa huomio kiinnittyi kovin puuskaiseen tuuleen ja viimeistään Lumparnin selälle päästessä selvisi että purjehtiminen ei tällä kelillä ole mikään nautinto. Sivumyötäiseen ei tuntunut pelkällä genualla pääsevän tarpeeksi mutta kokonainen isopurje olisi ehdottomasti ollut liikaa. Siispä reivaamaan... loppujen lopuksi osittain sisään rullattu genua sekä isopurje kakkosreivissä oli jollain tavalla toimiva kombinaatio, vaikka pahimmissa puuskissa sekin tuntui olevan liikaa.

Purjehduksen glamour himmenee kun on niin kylmä tuuli
Moottorilla vastatuuleen, onneksi veneessä on kiinteä tuulilasi
Reitti vei suoraan länteen Lumparnin poikki, ja sieltä ylös pohjoiseen. Bomarsund ohitettiin näköetäisyydeltä mutta aikataulusyistä siellä ei tällä kertaa käyty vaan suunnattiin ylös Ahvenanmaan pohjoispuolelle. Siellä emme ole koskaan käyneet, johtuen siitäkin että siellä on satamia kovin vähän ja harvassa. Viimeiset kaksi tuntia reitti kääntyi suoraan luoteeseen vastatuuleen ja moottorilla puskien jurnutettiin reilua viittä solmua eteenpäin.

Sataman kioski


Hamnsundet oli onneksi sopivasti tuulelta ja aaloilta suojassa. Vieraslaituri, tilapäinen sähkö jatkoroikilla ja rannassa kioski minne sai maksaa satamamaksun. Sauna, suihku ja vessat oli yhdessä sataman hallissa, vieressä oli kyläläisten veneitä ja muutama talo tai mökki. Siinä koko Hamnsundet. No muuta täältä ei toisaalta tultu hakemaankaan, ja nyt tiedetään että paikka on ihan asiallinen pysähdys- ja yöpymispaikka.

Anni ja Pekka uhmaamassa kylmää

Samassa rivissä meidän kanssa oli kaksi Hallberg-Rassy 352:sta, joista toisen omistaja kertoi sen olevan myynnissä. Hmm... puuttuu sekä aikaa että rahaa, mutta jos edes jompaa kumpaa ilmaantuisi niin tietäisin hyvin nopeasti millaisen veneen haluaisin.

Viereisestä veneestä haaveillessa...


Sääennustetta katselin sillä silmällä että jos seuraavana päivänä uskaltaisi oikaista suoraan avomeren poikki Uudenkaupungin Isokarille. Ennuste vain oli tuulien osalta vähän turhankin vaisu, pelkona on että jäisimme keinumaan edellisten päivien tuulen nostattamaan maininkiin tyhjät purjeet lepattaen. Toisaalta ei täältä "korvesta" oikein mitään muuta järkevää tietä pitkin edes pääse pois, jos siis pohjoisen suuntaan mielii.



keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Lomareissun 11. päivä, toinen päivä Kastelholmassa

Aamupäivän aikana satama tyhjeni melkoisesti, täyttyäkseen taas illalla
 Aamulla laiskotti niin mukavasti että oli helppo tehdä päätös viettää toinenkin päivä Kastelholmassa. Ei vähiten sen vuoksi kun Anni ja Pekka viihtyivät niin hyvin uimassa ja satama on muutenkin kaunis ja rauhallinen.


Aikataulun muutoksen mahdollisti Bomarsundin pudottaminen pois tämän kesän osalta. Tietä pitkin sinne on kuitenkin matkaa alle kymmenen kilometria. Vuokrasimme kaksi polkupyörää koko päiväksi ja Olli ja Jaakko lähtivät puolen päivän maissa tutustumaan Venäjän vallan aikaisiin raunioihin.



Lähdimme Annin ja Pekan kanssa tutustumaan sataman viereisellä mäellä sijaitsevaan Jan Karlsgården ulkoilmamuseoon. Samaan pihapiiriin on siirretty 1800-luvun rakennuksia ympäri Ahvenanmaata, niin päärakennuksesta sepän pajaan ja tuulimyllyihin saakka. Olkikattoiset navetat olivat jo itsessään hienon näköisiä, vastaavaa kattomateriaalia en ole koskaan ennen nähnyt (paitsi Rasmus Nallessa). Kaiken lisäksi alueelle on vapaa pääsy ja myös lapsille oli järjestetty askartelutyyppistä ohjelmaa.


Aamupuuro ei kovin kauan aikaa pitänyt nälkää loitolla joten käytiin syömässä alueella olevassa pienessä ravintolassa. Viipale savustettua lohta, epäilyttävästi Atrialta vaikuttanut perunasalaatti ja vihreä salaatti muutamalla tomaatinviipalella kustansi 14,50 euroa. Toisaalta en edes uskalla arvailla mitä se olisi maksanut kivenheiton päässä sijaitsevassa "oikeassa" ravintolassa minne kuulemma pitää oikein pöytä varata etukäteen..



Kastelholman linna kustansi perhelipulla (2 aikuista ja 2 lasta) 16 euroa. Kolmen vuoden takainen kierros oli aikalailla vielä muistissa mutta Anni ja Pekka saivat varmaan enemmän irti kierroksesta. Linnanpihalla oli vielä lopuksi mahdollisuus kokeilla ohjatusti ampumista jousipyssyllä. Täytyy tunnustaa että Maria sai osuman lähemmäksi kymppiä kuin minä...




Isommat pojat olivat sillä välin saapuneet Bomarsundin reissulta. Paluumatkan kymmenen kilometrin kova vastatuuli oli imenyt mehut niin että Kastelholman kierros ei enää kiinnostanut.


Ollin ja Jaakon polkupyöräreissu Bomarsundiin
 Saunat aukesivat taas kello 17.00 jolloin Anni ja Pekka aloittivat päivän uimisen. Tällä kertaa yhtäjaksoista uimista kertyi "vain" kolmisen tuntia. Melkoisia ikiliikkujia, näin aikuisen näkökulmasta.

Pyöräretkellä
Sataman ilmoitustaululla mainostettiin lähistön kesätoria tiistai-iltaisin. Kävimme siellä polkupyörillä ostamassa kauralimppua ja seljankukkamehua (tai jotain sen makuista...) Samalla kiersimme pienen ylimääräisen lenkin ja tulimme linnan luo toisesta suunnasta kuin mitä kävelleen tullaan.

Näkymä veneen takakannelta iltapäivän auringossa

 Huomenna olisi ajatus lähteä suhteellisen ripeästi, mahdollisesti pohjoisen Ahvenanmaan suuntaan.


tiistai 18. heinäkuuta 2017

Lomareissun 10. päivä, Kastelholmaan

Maarianhaminan itäsatama jää taakse

 Aamu valkeni edelleen suhteellisen tuulisena ja pilvisenä. Jälkimmäinen sopi oikein hyvin itselleni sillä jo vartin oleskelu suorassa auringonpaisteessa saa edelleen naaman "kiristämään". Matkaa oli tarkoitus jatkaa kauemmas siviilisaation parista joten kävin ravistelemassa kaasupulloa siltä varalta että se olisi pitänyt vaihtaa Maarianhaminassa. On meillä toinenkin pullo ja paikka sille veneessä mutta se jäi kotiin... Pullossa tuntui olevan vielä kaasua jäljellä joten jätin sen vielä vaihtamatta. Maria kävi pikaisesti ostoksilla keskustan kaupoissa ja sitten oltiinkin valmiita lähtemään.

Vastaantulijoita edellisestä sillan aukaisusta

Satama oli aamun aikana tyhjentynyt ihan reilusti, ilmeisesti moni oli meidän lailla tullut viettämään vain viikonloppua Maarianhaminassa ja nyt oli aika jatkaa matkaa. Lähtö meni ihan nätisti sivutuulesta ja ahtaasta satamasta huolimatta. Reilun viikon harjoituksella veneen käsittelyyn on kieltämättä tullut lisää varmuutta ja toki miehistöönkin voi luottaa aika lailla.

Sillan aukaisun odottajia

Odotuskuviota purjeilla edeten. Huomaa nopeus...

Reilun kahden mailin päässä odotti Lemströmin kanava jonka yli menevä maantiesilta avataan veneille kymmeneksi minuutiksi aina tasatunnein. Olimme aika hyvin etuajassa joten kiirettä ei ollut, purjehdimme pelkällä genualla semmoista 2-4 solmun nopeutta kohti kanavaa. Sen edustalla olikin jo muutama vene odottamassa ja lisää tuli meidän vanavedessä koko ajan. Jostain syystä kaikilla oli purjeet alhaalla ja ajelivat moottorilla ympyrää tai siksakkia aikaa tappaessaan. Minä rullasin genuan mahdollisimman pieneksi ja pidin nopeuden reilussa solmussa jolloin ohjattavuus juuri ja juuri säilyä. Näin oli paljon mielenkiintoisempaa tappaa aikaa se ylimääräinen 20 minuuttia ja vielä sekin hyvä puoli että kaikki muut joutuivat väistämään meitä, ainutta purjein kulkevaa alusta sillan odotuksessa!

Silta on auki ja jonossa puksutellaan kanavasta läpi

Tasalta silta alkoi avautua ja veneet hakeutuivat suhteellisen sopuisasti jonomuodostelmaan. Maria ohjasi että pääsin keulakannelta ottamaan muutaman valokuvan, jättäydyimme suosista jonon loppupäähän.

Tuulta ja kallistusta riittävästi


Kanavan läpäisyn jälkeen olimme Lumparnilla. Kyseessähän on ilmeisesti meteoriittikraateri, merenselkä keskellä manner-ahvenanmaata. Muut veneet rupesivat ottamaan purjeita esiin ja me muiden mukana. Edessä oli Lumparnin ylitys lähestulkoon suoraan pohjoiseen, mistä lähti pitkä ja kapea merenlahti jonka perällä Kastelholma sijaitsee. Tuuli oli yltynyt jonkin verran, katsoin jälkeenpäin että se olisi ollut puuskissa 12 m/s. Tiukkaan sivuvastaiseen noustessa huomasimme aika pian että täydet purjeet olivat liikaa ja rullasin genuaa hiukan sisään. Silti välillä tuli semmoinen "kokemattoman purjehtijan" tunne että apua tämä kaatuu... vaikka eihän kölivenettä voi nurin saada. Isommalla selällä alkoivat veneet erottua toisistaan, ja valitettavasti meidän vene alkoi hitaasti mutta varmasti jäädä muista jälkeen. Niin nopeus kuin nousukulmakin jättivät toivomisen varaa. Varmaan osavaampi kippari olisi jotain pystynyt tekemään mutta toki meidän venekään ei ole mikään kisarassi. Tuntui silti hyvältä päästä purjehtimaan pitkästä aikaa lähestulkoon koko matka, ja loppujen lopuksi emme ihan hirveästi jääneet viimeisistä veneistä. Tästä lähinnä kiitos uskaliaan reittivalinnan väylän ulkopuolelta kryssien...


Kastelholmaan vievän merenlahden suu
Kastelholman satama oli yhtä idyllisen kaunis kuin kolme vuotta sittenkin. Satamassa oli pari kesätyöpoikaa näyttämässä paikkoja saapuville veneille, laitureita on kolme kappaletta ja käytössä sekä poiju, aisa että tolppakiinnitys. Jouduimme veneen leveyden mukaiseen "kolmen metrin tolppapaikkaan", valitettavasti vain tolppien väli oli hiukan alle sen kolme metriä eli pientä kontaktia oli pakko ottaa että päästiin omalle paikalle.


Taustalla Kastelholman linna

Sataman saunat ovat auki iltaviidestä yhdeksään, ja Anni ja Pekka uivat ja saunoivat todistettavasti sen koko neljä tuntia! Aika tukevan iltapalan jälkeen molemmat olivat suhteellisen kypsiä nukahtamaan, eikä mikään ihme.

Taustalla sauna mistä pääsee suoraan uimaan


Kastelholman linna aukeaa yleisölle huomenna kl 10, oli hiukan ajatusta että jos käytäisiin siellä tutustumassa vaikka jo kolme vuotta sitten se kierrettiinkin. Muuten huominen on vielä vähän auki, että ollaanko toinenkin yö vai lähdetäänkö jatkamaan esimerkiksi Bomarsundiin.


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Lomareissun 9. päivä, edelleen Maarianhaminassa

Lauri lähti yölaivalla Långnäsistä Turkuun ja sieltä Onnibussilla Pomarkkuun. Vene on nyt vähän tilavampi ja ruokahuolto helpompaa kun miehistön vahvin ja suurin jäsen ei ole paikalla. Vähän tyhjältä tuntuu silti, tulee vain mieleen että miltähän se sitten mahtaa tuntua kun joskus saadaan tai pikemminkin joudutaan purjehtimaan kahdestaan? No onneksi siihen lienee vielä aikaa.

Lauri lähdössä kl 1:30
Aamulla totesin merisään ennusteen toteutuneen ihan niinkuin pitikin, eli 10 m/s tuuli ei houkutellut lähtemään. Pitkin aamupäivää tuuli vain yltyi ja sataman huiput taisivat olla 12 m/s ja puuskissa 16 m/s. Ihan purjehdittava keli meidän veneelle, mutta koska ei kiire ole mihinkään niin jäätiin suosiolla satamaan. Yllättävän moni Maarianhaminan kaupoista ja kahviloista oli auki sunnuntainakin ja kaupungilla tuli käveltyä useammankin kerran. Lisäksi kl 15:00 starttasi Silverstonen F1 -osakilpailu minkä seuraamiseen hukkaantui pari tuntia elämästä.

Annin yhdessä uuden kaverin Isabellan kanssa tekemä linnoitus
Anni löysi jo eilisen päivän aikana uuden kaverin, Isabellan 8 v. Leikkipaikan hiekkalaatikon hiekka oli juuri sopivan laatuista ja syvältä kosteaa, tuloksena oli hieno linnoitus mitä kuvaamaan Maria haettiin veneestä saakka. Isabella tuli meillä veneeseen käymään jäätelölle, ja tullessa ihasteli ettei näin suuressa purjeveneessä ole ennen käynytkään. Niin.. heidän moottoriveneensä oli varovasti arvioiden semmoisen kymmenisen kertaa kalliimpi, mutta hyvä jos purjevene kelpasi :-)

Kyhmyjoutsenpariskunta seitsemän poikasen kanssa

Paahtava auringonpaiste muuttui iltapäivän kuluessa onneksi pilvipoutaiseksi, oma nahkani on sen verran herkällä vielä viikon auringonpaisteesta että kaupungilla kävellessä vaihdoin suosista aina kadun varjoisalle puolelle. Ehkä sitä aurinkorasvaa tosiaan voisi joskus käyttää.. ja varmaan se auttaisi ennen ihon palamista paremmin kuin jälkikäteen?

Albanus Maarianhaminan merikorttelin rannassa

Itäsataman vieressä sijaitsee Maarianhaminan Sjökvarteret eli merikortteli. Kyseessä on yhdistelmä museota, puulaivatelakkaa ja käsityöläiskorttelia. Siellä kävellessä tuli tutunnäköinen kaljaasi vastaan, kaljaasi Albanus muistutti erehdyttävän paljon Luvialla rakennettua kaljaasi Ihanaa.

Sumppuvene "Jehu"

Merikorttelista löytyi kaikenlaista mielenkiintoista, niin maalta kuin vedestä. Ylläolevan kuvan venettä katsellessa luulin alunperin sen olevan puolillaan vettä ja kölistään pohjassa. Lähempi tarkastelu osoitte sen olevan sumppuvene. Koko veneen takaosa on jättimäinen akvaario tai katiska, siis täynnä vettä, sen vuoksi se näyttää uivan niin syvällä. Aikoinaan kalat saatiin näin vietyä elävinä Tukholmaan saakka, siis taatusti tuoreena. Paikalle sattui vanhempi mies jonka puheesta sain käsityksen että tuossa kunnossa säilyneitä tuon kokoluokan sumppuveneitä ei montaa ole olemassa, liekö ainut lajissaan?
 
Tuollaisen kun saisi itselle...
Osa Merikorttelin veneistä oli ihan hirveässä kunnossa ja enemmänkin reliikkinä menneestä, osa taas lähestulkoon herätti omistamisen halua. Esimerkki jälkimmäisestä voisi olla vaikka tuo ylläoleva talonpoikaisvene. Mikä ettei myös sen takana näkyvä suurempi versiokin? Ajatus purjehtimisesta veneellä missä ei edes olisi apumoottoria on mukavan kutkuttava, siinä ollaan luonnon armoilla ihan eri tavalla kuin nykyisillä laitteilla.

Vuosimalli 1999 on sähköautoilussa esihistoriaa, mutta jostainhan sen kehityksen on täytynyt alkaa
Merikorttelissa törmäsin kappaleeseen suomalaista sähköautohistoriaa. Erään rakennuksen nurkalla oli timanttikuntoinen Elcat Cityvan 202 latauksessa. Näitähän valmisti suomalainen Elcat -yhtiö Subarun pikkuauton pohjalta n. 160 kpl lähinnä viime vuosituhannen loppupuolella. Postilla noita on ollut käytössä muutamia kymmeniä. Sanomatta selvää että tekniikka on noista ajoista harpannut aika tavalla, mutta näin täyssähköisen e-Golfin omistajana tuo oli hauska sattuma.

Tuntuu siltä että oikein mitään en ole tänään tehnyt ja että suurin osa päivää olisi mennyt ihan vain lonkkaa vetäessä. Hiukan siis hämmästyin kun katsoi että puhelin oli kuitenkin rekisteröinyt peräti 13000 askelta. Lisää tällaisia päiviä niin alkaisi kuntokin nousta.
Huomenna on sitten suunnitelmana lähteä koti Kastelholmaa mahdollisimman ripeästi heräämisen ja aamupalan jälkeen. Mitä se sitten tarkoittanee kellonajassa jää nähtäväksi...