22.7 Raumalla, kesän 20. veneilypäivä

Lomareissun jälkeen ei kulunut kuin muutama päivä niin huomasin muistelevani kaiholla veneellä vietettyä aikaa. Onneksi lomaa oli vielä yksi viikko jäljellä ja kalenterin ja sääennusteiden yhteensovittaminen ei tuottanut suurempia ongelmia. Vain viikko pitkän reissun loppumisen jälkeen olimme taas satamassa pakkaamassa venettä! Tosin täytyi myöntää että vaikka purjehdus kuinka olisi ns. koko perheen harrastus niin liika on liikaa, ainakin teini-ikäisille. Kolme vanhinta poikaa saivat luvan jäädä kotiin keskenään pitämään taloa pystyssä, Pekan protestit laimentuivat kun paras kaveri Niko saatiin mukaan reissulle.

Alle kaksi kierrosta jäljellä ennen katastrofia

Vene oli laiturissa juuri niinkuin sen olimme viikko aikaisemmin siihen jättäneet. Keulaköysiä irrottaessani kyllä nousivat niskakarvat hiukan pystyyn, toisen keulaköyden kiinnityssakkeli oli ilmeisesti veneen ja laiturin liikkeistä johtuen ruvennut pikkuhiljaa aukenemaan, parin kierroksen jälkeen olisi toinen keulaköysi lähtenyt irti! Se on joskus aika pienestä kiinni vaikka kuinka yrittäisi ottaa kaiken huomioon, onneksi tällä kertaa ei mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan.

Reitti Kaunissaareen ydinvoimalan vierestä jäi vielä toiseen kertaan.

Tarkoitus oli olla vain yhden yön reissu joten reittivaihtoehdot olivat aika vähissä. Luvialta etelään 1,5 metrin väylää kohti Raumaa, ajatuksena yöksi Kylmäpihlajalle. Mielessä oli jo pitkään käynyt että jotain "uusia" satamia pitäisi löytää lähialueilta viikonloppureissuja ajatellen, Olkiluodon pohjoispuolella oleva Kaunissaari hiukan houkutteli. Olin jo aikaisemmin lukenut saaren mielenkiintoisesta historiasta,  lisäksi pohjoisen laituriin pitäisi hyvin päästä myös purjeveneen kanssa. Päätettiin silti jättää Kaunissaari toiseen kertaan, melkein neljän mailin poikkeama reitiltä ei näin lyhyellä reissulla houkutellut. Sen sijaan sisäväylältä Kylmäpihlajalle mennessä Kuuskajaskarin entinen armeijan linnakesaari sopi tämänkertaisen miehistön profiiliin kuin nenä päähän.

Pysähdyimme poijuun Puuvallin kanaalin viereen. Molemmat poijut olivat varattu mutta tungimme itsemme samaan toisen veneen kanssa, ja hetken päästä toinen vene lähtikin jatkamaan matkaansa. Pekka, Niko ja Anni kävivät uimassa sillä aikaa kun nautimme kahvit. Pari palaa Fazerin sinistä veneessä keitetyn pannukahvin kanssa maistuu niin hyvältä että saa olla tarkkana ettei tule tavaksi...

Lähes koko matka jouduttiin ajamanaan koneella, vasta Rauman edustalla päästin pikkuisen kokeilemaan purjehdusta. Muutaman tunnin koneajon jälkeen se tuntuikin niin kivalta että loppujen lopuksi innostuttiin kryssimään Kuuskajaskaria kohti oikein useammankin käännöksen verran. Onhan siinä oma jännityksensä että kuinka lähelle rantaa uskaltaa venyttää ennen käännöstä, jo pelkästään virallisen väyläalueen ulkopuolelle meneminen vaatii jonkin verran luottoa plotterin karttoihin ja merikortin paikkaansapitämiseen.

Rantautumisessa Pekka joutui ensimäistä kertaa ottamaan vastuun laiturille hyppäämisestä ja keulan kiinnittämisestä. Marian hoitaessa peräpoijun en voinut kuin yrittää auttaa Pekkaa ajamalla mahdollisimman tarkasti ja rauhallisesti keulan laituriin. Onneksi laiturissa oli aivan ruhtinaallisesti tilaa ja olimme muutenkin saaren suojan puolella joten harjoitteluun oli aivan täydelliset puitteet. Hyvinhän se tietysti meni, ja hetken kuluttua pojilla olikin jo kiire saaren toisella puolella olevalle vanhalle ampumaradalla luoteja etsimään.

Miehistö onnistuneen rantautumisen jälkeen

Vanha armeijan ampumarata

Ampumaradan pengasta kaivettiin porukalla monenlaisia luodinjäämiä. Veneelle palatessa polku meni armeijan vanhan tähystystornin vierestä, sinnehän oli päästävä. Tornia ei luonnollisesti ollut tarkoitettu yleisöllä ja tikkaiden alimmat puolat olikin rälläköity pois kiipeämisen estämiseksi. Onneksi käsivoimien ja vyötärönympäryksen suhde ei ole vielä lopullisesti keikahtanut väärinpäin vaan sain itseni suhteellisen helposti hinattua ensimäiselle tasanteelle. Pekka oli luonnollisesti kärppänä perässä, mutta hetken kuluttua Anninkin pää ilmestyi reunan ylitse... se sentään oli jo liikaa ja Anni palautettiin maan pinnalle.

Tornin huipulla

Ottaako mahan pohjasta?

Kuuskajaskarista lähdössä

Kuuskajaskarista jatkettiin Kylmäpihlajalle, kun kiipeilemisen alkuun oli päästy niin kiivettiin porukalla majakan näköalatasanteelle. Nikoa vähän huimasi mutta urheasti hän silti tuli ylös saakka ja jäi meidän kanssa ihailemaan maisemia. Vesipedot kävivät vielä uimassa iltauinnit (toinen kerta samana päivänä!) ja sitten päivä alkoihin olla pulkassa.

19. Päivä, Luvian Laitakari

Se on ohi nyt.
Siltä se tuntui kun aamulla heräsin. Tosin heräsin veneestä niinkuin jo vajaan kolmen viikon aikana joka aamu, eikä vene edes ollut vielä kotisatamassa Luvialla. Kylmäpihlaja on kuitenkin niin tuttu paikka että reissun voi melkein laskea loppuneeksi. Illalla satamassa oli seitsemän purjevenettä ja yksi katamaraani, sama Lagoon 39 mikä oltiin nähty Eckerön Käringsundissa (ja Venemestari-lehden uusimmassa numerossa näemmä), mutta aamulla koko satama oli täysin tyhjä. Hmm... ehkä meidän "aamu" on eri asia kuin muiden purjehtijoiden aamua? Veneessä kuitenkin edelleen nukkuu niin hyvin että mitään en kuullut vaikka veneet olivat lähteneet aivan vierestä.

Syötiin puurot kaikessa rauhassa ja käytiin kioskista ostamassa jäätelöt. Karkkipussien ja jätskien hintoja katsellessa lapset totesivat että koko reissun kallein paikka taisi olla juurikin Kylmäpihlaja. No elämä on, kotona on sitten taas aikaa pihistellä ja säästää.

Tämä viimeinen, 16 mailin legi taisi olla ainut millä en koskenutkaan ruoriin. Tuuli oli lähes tyyntä joten ajelimme sisäkautta moottorilla reilut kolme tuntia Luvian Laitakariin. Maisemat sillä välillä ovat niin tutut että nuokuin sisällä lueskellen ja perillepääsyä odottaen. Jotenkin reissun loppuminen on semmoinen "antikliimaksi", täysin erilaiset tunnelmat kuin sama reitti 19 päivää sitten toiseen suuntaan. Silloin tuntui että seikkailu on alkamassa ja mikä tahansa on mahdollista. Nyt "kaikki on nähty" ja jäljellä on vain tylsää ja välttämätöntä kuten siivousta, järjestelyä, autojen pakkaamista, autojen purkamista, lisää siivousta ja järjestelyä kotona ja pyykkikoneen laulua. Itse pääsin näistä kaikista melkoisen helpolla Marian kantaessa suurimman vastuun logistiikasta.

Luvialaista merimaisemaa, kaukana Ahvenanmaan kallioista

Kuriositeettina mainittakoon (niille jotka muistavat Maarianhaminan Expert -reissun) että ajettiin Laurin kanssa suoraan satamasta suurin toivein Porin Experttiin, jospa sen kännykän nyt saisi. Ainakin Expertin nettisivut näyttivät hyvin varastosaldoa ja myymälän osoitekin pitäisi olla nyt oikein. Sisällä mobiilipuolen myyjä ilmoitti suoralta kädeltä että heillä ei ole koko ketjussa myynnissä Motorolan puhelimia (Moto G:n LTE -versiota siis kyseltiin), ketjun päätös. Mainitsin että kovasti niitä sivuiltanne löytyy, myyjä käänsi takkinsa niin nopeasti että edes minkäänlaista hölmistymistä en ehtinyt huomata ja totesi vain että kappas niin onkin. No myymälässä ei ole eikä tule, tilaustavaraa. Siirtyi sujuvasti myymään meille yli 600 euron puhelinta kun siinä on nahkainen takakansikin... ja siis alunperin oltaisiin 199,- hintaista oltu ostamassa. Ei pisteitä tälle myyjälle, tyhjin käsin poistuttiin taas.

Kotisatama häämöttää

Nyt ollaan jo yksi yö nukuttu kotona ja yllättävän nopeasti tottuu taas tähänkin. Reissu on lähestulkoon haalistuva muisto enää, onneksi sentään nämä tekstit ja 1832 valokuvaa(!) muistuttavat että jossain oltiin. Sekä kalenterista kadonneet vajaa kolme viikko plus komea rusketus tietenkin.

Viimeinen punainen kierrettävänä ja se oli siinä.

Tarkoitus olisi kirjoitella tänne blogiin jokainen veneellä vietetty päivä tältä vuodelta, lähinnä 1-2 yön viikonloppuja. Nyt tulee kuitenkin luultavasti 2-3 viikkoa taukoa ennenkuin veneily taas kiinnostaa. Tänään illalla lentämään Falke -moottoripurjehtija Jämiltä Kauhajoelle sekä viikonloppuna tietysti Jämi Flyin. Ensi viikon jälkeen työt taas alkavatkin, mutta se taas ei liity purjehdukseen tai tähän blogiin mitenkään. Kiitos seuraamisesta kaikille ja palaillaan taas kun vene liikahtaa laiturista.

18. Päivä, Kylmäpihlaja

Ilmeisesti loman loppuminen alkaa hiipiä alitajuntaan pikkuhiljaa, heräsin kahdeksan jälkeen enkä saanut enää unta. Edessä oli koko reissun pisin yksittäinen matkapäivä, jos siis etukäteiskaavailut tulisivat pitämään. Sitä ennen kuitenkin pikaiset pallon potkimiset kentällä ja kaupassa käynti. Jotenkin hienoa kuinka lapset alkavat hoidella venettä aina vain enemmän, maasähkökin vain kelattiin pois ilman eri komentoa.

Lähdimme Jurmon satamasta suoraan itään Kihdille, suoraan suuntaan missä ei ole minkäänlaista väylää tai merimerkkejä. Kuulemma vain Raumalaiset ja Uusikaupunkilaiset oikaisevat siitä, kaikki muut kiertävän mailikaupalla etelän suunnasta virallista väylää. No tämä taisi olla jo neljäs kerta meille eikä vieläkään kopissut, ilmeisesti siitä voi huoletta ajella vastakin?

Tuolta tultiin, vasen ranta Turun saaristoa, oikea Ahvenanmaata

Valitettavasti joko Kihti tai sitten tuuli olivat väärästä suunnasta, muuta ei ollut tehtävissä kuin käynnistää kone uudelleen ja alkaa puskemaan vasta-aallokkoon suoraan kohti pohjoista. Kihti (Skiftet) on siis Turun saariston ja Ahvenanmaan välinen "railo", pitkä ja alapäästään aika leveäkin selkä minkä länsipuolella on Ahvenanmaa ja itäpuolella Turun saaristo.

Isokarin laiturissa

Nyt ei ollut tarkoitus poiketa Uudessakaupungissa joten valitsin ulomman reitin vaikka aaltoa oli jonkinverran. Isokarin majakka oli lähestulkoon matkan varrella joten poikettiin siihen hetkiseksi jaloittelemaan. Kivenheiton päässä laitureilta on kioski mistä käytiin ostamassa kahvit. Tosin 2 euroa / kuppi -hintaisten kahvien lisäksi tyttö nyhti meiltä 5 euron päiväkäynti -satamamaksun. Siis tyhjästä, sillä eihän Isokarilla ole laiturin lisäksi minkäänlaisia palveluja. Ei sähköä, ei vettä, ei jätesäiliöitä, ei muuta kuin itse laiturit. Ei sillä että se enää tässä konkurssissa miltään tuntuisi.

Näitä oli paljon, siis todella paljon.

Isokarilta löytyy sen sijaan käärmeitä. Paljon käärmeitä. Pojat bongasivat niitä minuutissa n. kymmenen kappaletta siinä laiturin vieressä kivikossa lämmitelemässä. Aivan sama juttu oli kaksi vuotta sitten viimeksi käydessä. Suurin osa oli ihan selviä rantakäärmeitä, parista en ollut aivan varma. Joka tapauksessa ei tehnyt mieli lähteä oikaisemaan louhikossa tai polulta pois.

Jotain tämän tyylistä täytyisi meillekin saada

Viereisessä laiturissa oli Targa 101, eli meidän veneen puoli metriä pidempi isoveli. Kävin juttelemassa ja kyselemässä kokemuksia sekä valokuvaamassa ruoripylväässä kiinni olevan avotilan pikku pöydän. Sellaisen nikkaroimisesta on ollut puhetta ja suunnittelu-urakka helpottui huomattavasti kun on jotain mistä ottaa mallia.

Vajaan tunnin pysähdyksen jälkeen jatkettiin matkaa, olihan vielä noin kuusi tuntia jäljellä. Nyt täytyy antaa pojille tunnustusta, ohjausvuorot toimivat hienosti ja itse nuokuin sisällä piilossa auringolta useammankin tunnin. Varsinkin Lauri otti hienosti vastuuta ja opasti ja katsoi perään kun pienemmät ohjasivat. Pitkäkin päivä loppui aikanaan, ja puoli yhdeksän maissa ajettiin Kylmäpihlajan aallonmurtajasta sisään. Tai tarkemmin sanoen Lauri ajoi. Ensimäistä kertaa joku muu kuin minä ajoi satamaan, ja hienosti sujui! Nyt vain odotellaan että koska joudun täysin matkustajaksi...

Kylmäpihlaja, viimeinkin.

Keittokatoksessa oli vielä tuli jotenkin päästiin suoraan grillailupuuhiin. Niiden jälkeen Pekka otti ja ilmestyi veneen kannelle pelkissä uimahousuissa! Vaikka ilma oli kaunis niin jouduin silti pitämään takkia vielä hupparin päällä. Pekkaa tämä ei haitannut vaan satama-altaassa uitiin ja sukelleltiin vähintään viiden minuutin ajan.

Huomenna on ennustettu suhteellisen tyyntä, eli koneajo jatkunee. Luvialle eli kotisatamaan on vain 16 mailia, parhaimmillaan reilu kolme tuntia moottorilla. Sitten on tämän vuoden pitkä reissu pulkassa, toki viikonlopun pituisia retkiä olisi tarkoitus tehdä syyskuulle saakka aina kun kelit ja muut kiireet sen mahdollistavat.

17. Päivä, Brändön Jurmo

Eilinen pitkä päivä tuntui vielä jäsenissä, Degerbystä tehtiin lähtöä pitkän kaavan mukaan. Käytiin suihkussa kun illalla ei ollut jaksanut, tällä kertaa viemärit vetivät kunnolla toisin kuin menomatkan pysähdyksellä. Vessat ja suihkutilat on tällä reissulla pääosin olleet ihan kelvollista "leirintäalue" -tasoa, vaikka ihmetystä kyllä on herättänyt se että muutamassakin paikassa on ns. säästetty ja vedetty suihkuille vain yksi vesiputki. Elikkä siis kylmän ja lämpimän veden sekoitus tapahtuu jossain muualla ja suihkussa kävijä joutuu sitten tyytymään siihen lämpötilaan mitä putkesta sattuu tulemaan. Pojat kävivät vielä pariinkin otteeseen kaupassa ja kello olikin sitten lähempänä puoltapäivää ennenkuin päästiin taas matkaan.

Nätti saari heti Degerbyn vierassatamasta pohjoiseen

Päivän suunta sekä pohjoisesta tulevat tuulet käytännössä varmistivat sen että purjeisiin ei tarvinnut koskea laisinkaan, mentiin siis moottorilla. Aivan muutama lyhyt pätkä olisi ehkä ollut purjehdittavissa mutta kovaa intoa eilisen jälkeen ei semmoisen 15 minuutin takia ollut. Periaatteessa jos olisi ollut aikaa enemmän niin olisi kannattanut muutamia päiviä odotella että tuulet vähäsen kääntyvät ja lähteä pohjoisen suuntaan vasta silloin, mutta välillä joutuu vähäsen kalenteriinkin katsomaan.

Tällä reitillä tehtiin viimeistä kertaa tuttavuutta matkustajalaivojen kanssa. Periaatteessa saattaa Rauman ja Uudenkaupungin edustalla tulla rahtilaivoja vastaan, mutta varsinaisia matkustajalaivoja ei pitäisi enää joutua väistelemään.

Edellisten päivien aurinko alkoi tuntua kasvoissa niin että ihan mieluusti olin pahimman porotuksen kajuutassa lueskelemassa. Lapset hoitivat vuorollaan ohjauksen Marian katsoessa hiukan perään. Lauri on aika hyvin sisäistänyt homman joten sillä ohjausvuorolla ei tarvitse ihan niin tarkkana olla itse. Toki päällikön vastuu on jakamaton, ja aluksen päälliköitä voi olla vain yksi. Se siis tarkoittaa sitä että minä olen viime kädessä vastuussa jos Maria tai joku lapsista tekee virheen. Sisällä Aku Ankkaa lukiessa tuleekin siksi kuunneltua aika tarkasti toisella korvalla mitä ulkona puhutaan ja touhutaan.

Joskus ruorimies keskittyy aivan johonkin muuhun...

Ohitimme Seglingen lännen puolelta ja jatkoimme siitä suoraan pohjoiseen Kumlingen vierestä Enklingen vierassatamaan. Se oli siis "se paikka missä on ilmaiset polkupyörät". Yleensähän satamista löytyy vuokrattavia polkupyöriä muutaman euron tuntihinnalla, Enklingessä sataman pitäjällä on kauppa reilun kilometrin päässä joten ilmaiset polkupyörät tuovat aivan varmasti lisää asiakkaista ja maksavat itse itsensä. Enklingen laiturissa oli yllättävän paljon purjeveneitä, tungoksen syy oli samainen eskaaderi Tukholmasta mihinkä törmättiin jo Lappossa reissun alkupuolella. Itse laiturissa olisi ollut tilaa mutta poijuja oli surkean vähän, hiukan pyörittyämme päätin ajaa laiturin tyhjään kohtaan kyljittäin kiinni, tarkoitus kun oli olla vain alle tunti jaloittelemassa ennen matkan jatkamista. Lauria lukuunottamatta kaikki lapset ottivat pyörän allensa ja polkivat karkkiostoksille kauppaan.

Enklingen erikoisuus on itsepalveluperiaatteella toimiva kelluva sauna. Ilmoitustaululla lukee vain että sauna on 13 euroa / tunti, puut löytyvät vajasta ja maksun voi tiputtaa lippaaseen, että sopikaa vuorot keskenänne. Tehokasta ja toimivaa, eikä saunakaan ole hassumman näköinen.

Enklingen ohitse matka jatkui koillisen-pohjoisen suuntaan kaunista ja kapean mutkittelevaa väylää pitkin. Väylä kulki aivan Fiskön ohitse, viime vuonna jostain syystä oli niin kiire ettei ehditty käydä katsomassa mutta nyt poikettiin. Kyseessä on käytännössä kapea lahti jossa on kunnan vieraslaituri ja pari muuta yksityistä laituria. Ei satamamaksua, mutta ei myöskään palveluja, ei edes poijuja vaan vaihtoehtoina kylkikiinitys taikka ankkuri. Todella rauhallisen ja kauniin näköistä, joskus paremmalla ajalla voisi sielläkin yön viettää.

Fiskö olikin äkkiä nähty, joten päätettiin jatkaa matkaa Brandön Jurmoa kohti. Toki heinäkuussa ja näin myöhäiseen kellonaikaan oli vaara että Jurmo olisi aivan täynnä, mutta toisaalta siitä eteenpäin 8 mailia eli n. puolitoista tuntia olisi Katanpää mihinkä luulisi mahtuvan ainakin.

Fiskö nähty, matka jatkuu

Epäilin Jurmon olevan täynnä, ja siltä se kieltämättä vaikuttikin. Yhdestä purjeveneestä viisottiin että viimeisenä rivissä olisi tilaa, ja niinhän siellä yhdelle vielä olikin. Juuri kun oltiin saatu köyden kiinni ja vene hyvin niin samaan poijuun meidän väliin tuli vielä yksi vene ja köydet piti kiristää vielä uudemman kerran. Nyt olikin sitten oikeasti täyttä, ja puolenyön maissa saapunut ruotsalainen purjevene joutui hakeutumana kalasataman laituriin.

Pitkän päivän jälkeen pientä energian purkamista, eli pikainen jalkapalloturnaus sataman viereisellä ruohokentällä päästi pahimmat höyryt miehistöstä ulos. Muuten kello oli jo sen verran että kunnon iltapalan jälkeen saatiinkin ruveta miettimään nukkumaan menoa.

Satamamaksun maksamisen merkiksi punainen nauha kaiteeseen

Puolenyön kuva

16. Päivä, Degerby

Kolmen Käringsundissa vietetyn päivän jälkeen oli mukava jo päästä jatkamaan matkaa. Pikainen vesisäiliön täyttö Ollin avustuksella ja sitten oltiinkin jo valmiit lähtemään. Muut lapset olivat vielä unten mailla mutta koska viereiset venepaikat olivat tyhjiä niin lähtö onnistui Marian kanssa kahdestaankin. Tuli tosin taas todettua että Targa 96 ei peruutettaessa suostu kääntymään mihinkään, ei ainakaan vasemmalle. Jotkut ovat laminoineet peräsimeen lisää kokoa mutta mahtaneeko olla vaivan väärti?

Lähtö tapahtui kl 10:15 ja määränpääksi oli ajateltu Degerbyn satamaa 38 mailin päässä. Jääkaapin pohja näkyi jo joten Degerbyn K-kaupan sulkemisaika 19:00 oli takarajana saapumisessa. Tästä aiheutui se että ensimäinen 45 minuuttia ajeltiin moottorin voimalla kunnes reitti kääntyi kaakkoon ja saatiin tuuli edes hiukan sivusta. Purjehtiessa on oppinut monta ihmeellistä asiaa, ja yksi niistä on se että myötätuuli ei todellakaan ole nopein tapa edetä, pienen sivuvastaisen ollessa ehkä paras.

Päivä oli hieno ja yhdellä vilkaisulla saattoi nähdä kymmenenkin purjevenettä jossainpäin horisonttia. Oma lukunsa olivat laivaväylät miti piti ylitellä moneen kertaan. Kello 14 ja sen ympäristö on kriittistä aikaa, siinä main Maarianhaminassa käy kaikkiaan neljä matkustaja-alusta, osan jatkaessa Tukholmaan ja osan Turkuun tai Helsinkiin. Karttaplotteriin yhdistetty AIS-vastaanotin on hieno apuväline haarukoidessa väylän ylityksiä. Sanokoon väistämissäännöt mitä hyvänsä, mielestäni ihan terve järkikin jo sanoo että kokoeron ollessa noin valtava niin pienempi väistää ja pysyy mielellään jo etukäteen pois isompien jaloista.

Ruotsalainen purjevene halusi testata väistämissääntöjä...

 Päivän edetessä alkoi tuuli pikkuhiljaa yltyä. Yhdistettynä takavasemmalta tulevaan aallokkoon se teki ohjaamisen aika hankalaksi, siinä vaiheessa halusin lapsista vain Laurin enää ohjaamaan. Tuuli tuntui edelleen yltyvän ohjasimme Marian kanssa vuorotellen, nyt tuuli tuli tiukasti vasemmalta edestä ja välillä vene tuntui olevan ihan siinä ja siinä että peräsinteho riittää. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä ollut fiksua reivata ajoissa, nyt ajeltiin täysillä purjeilla parras vettä viistäen. Matka kuitenkin joutui mukavasti semmoista 6,5 solmua ja ehdittiin ennen kuutta Degerbyhyn ja kauppaan.

Targa 96:n istuinlaatikko on niin syvä että pelastusliivejä ei tarvitse aina pitää

Jotta ei lukija saisi liian ruusuista kuvaa purjehduksesta niin laitetaan tähän loppuun kuva mikä paljastaa mistä purjehduksessa oikein on kysymys... Äkkivilkaisu siis näyttää hienolta (eli purjehduskengät), mutta realiteetit täytyy silti ottaa huomioon (villasukat, joita normaalisti en joudu käyttämään edes talvella!)

15. Päivä, Käringsund jatkuu

Aamupäivän riistasafarilta palautui tyytyväisiä eläintenystäviä. Villisiat olivat kuulemma parhaita ja strutsit olivat syöneet suoraan kädestä.

 Tuulet olivat yltyneet kovemmiksi kuin illalla oli ennustettu ja iltapäivänkin osalta ennuste oli pahentunut. Haastattelin muutamaa satamaan saapunutta venettä, ja yksi suoraan sanoi ettei sinne kannata mennä jos ei ole pakko. No ei ollut pakko niin jäätiin vielä yhdeksi päiväksi.

Onkohan reissu ollut liian pitkä kun ei jäätelökään enää piristä?

Käytiin koko porukalla katsomassa Pietari Suuren vuonna 1828 rakennuttamaa posti- ja tullitaloa. Kyseessähän oli silloisen Venäjän läntisin piste ja sinne täytyi saada asiaan sopiva rakennus, vaikkakin sitten ihan keskelle korpea.

Sisällä oli taidenäyttely...

...ja ulkona leikkipaikka.

Puolenyön aikaan seurailin veneen kannelta mielenkiintoista näytelmää. Ravintolasta oli lähtenyt vanha keskimoottorivene kohti lahden toisella puolella olevaa hotelli- ja konfferenssikeskusta missä oli äänestä päätellen lauantai-ilta parhaimmillaan. Veneessä oli ihmisiä vajaat kymmenen eli syvällä uitiin, ja tietysti se oikaisi juuri siitä mistä minä en eilen päässyt edes kumiveneen ja perämoottorin kanssa. Kolinaahan siitä seurasi, ja minuutin verran olivat jumissakin ennenkuin matka pääsi jatkamaan. Mitäs ihmisistä, mutta toivottavasti veneeseen ei tullut kolhuja...

Pari sekuntia ennenkuin kolisee