7.8.2016 Nuorison reissu Ryöväskeriin

Jo edellisenä syksynä oli ollut puhetta siitä kuinka poikien pitäisi päästä joskus veneilemään ilman aikuisia. Silloin ei sopivaa tilaisuutta tullut mutta nyt kaikki näytti sääennustetta ja tuulen suuntaa myöten hyvältä, uskaltaisin päästää nuorison käymään päiväseltään Ryöväskerissä.

Suunnitelmissa oli että yläaste- ja lukioikäiset eli Lauri, Jaakko ja Olli kysyisivät muutamaa kaveriansa mukaan, perillä olisi ihan vain makkaran paistoa ja saunomista ja sitten hyvissä ajoin takaisin. Aluksi kavereilta oli tullut vähän epävarmoja vastauksia joten oli kysytty toisia kavereita, tai kolmansia. Lopulta kävikin niin että KAIKKI pyydetyt pääsivätkin tulemaan, yhteensä yhdeksän poikaa. No kyllähän veneeseen mahtuu ja liivitkin löytyivät kaikille. Vielä kun pojat ovat ihan fiksuja ja täyspäistä porukkaa, mutta vähän jäin miettimään että miltähän se näyttää ulkopuolisten silmään... tuollaisen porukan rantautuminen?

Kapteeni ja vastuun raskas taakka

Laurille lankesi kapteenin ja ruorimiehen osa ihan luonnostaan, Jaakko lupasi hoitaa peräköyden rantautumisissa ja Olli piti kuria keulassa. Kävin Laurin kanssa läpi muutaman teoreettisen uhkakuvan moottorin hajoamisesta ja ankkurin käyttämisestä lähtien. Vaikka todennäköisesti mitään tuollaista ei satu niin silti on hyvä henkisesti varautua erilaisiin skenaarioihin, joskus kuitenkin joku asia menee pieleen ja kapteeniin pitäisi sillä kohtaa tietää mitä tehdä.

Jätimme nuorison laiturille ja kävelimme Marian kanssa aallonmurtajan päähän seurailemaan mitä tuleman pitää. Kieltämättä oli vähän outo olo ja jouduin melkein puremaan kieleeni, mieli teki mennä viereen neuvomaan mutta sain annettua poikien hoitaa laiturista lähdön ihan itsenäisesti. Se hyvä puoli asiassa oli että sain kerrankin kuvia kulussa olevasta veneestä ulkoapäin. Tosin tuuli oli aivan vastainen luoteesta joten moottoriajoksihan se näytti menevän.

Nuorimmat lapset olivat edelleen mummolassa, tältä varmaan tuntuu sitten kun ollaan enää kahdestaan kotona? Jotain semmoista mietin samalla kun seurasimme veneen etääntymistä merelle. No haikeaa oloa ei kauan kestänyt, suunnattiin ihan ensiksi kahvila Ihanaan kahville ja sitten aikaa tappamaan Porin suuntaan. Päämäärätön vaeltelu Porin Puuvillassa liikkeestä toiseen ei oikein houkutellut joten päätimme lähteä käymään Jämillä jäätelöllä, tietysti lentäen! Länsilentäjien ultra OH-U492 oli varauskalenterin mukaan vapaana ja sää mitä parhain, nopea varaus kännykästä ja sitten hallille päivätarkastusta suorittamaan.

Suota ja metsää jossain Porin ja Jämin välillä

Jämillä oli hiljaista, viikonlopun lennokkitapahtuma oli loppunut ja muutama harrastaja enää siivosi paikkoja. Hotelli oli kuitenkin auki ja jäätelöt saatiin ostettua. Tässä vaiheessa oli jo ihan pakko soittaa Laurille että onko kaikki hyvin. Samalla haarukoitiin hiukan saapumisaikaa jotta kummatkaan eivät joutuisi liian kauan odottelemaan. Lensimme takaisin Poriin (25 minuuttia suuntaansa) ja suoraan laskuun ja kone halliin. Satamaan ehdimme mukavat 15 minuuttia ennen poikien rantautumista.

Reissu oli onnistunut oikein mukavasti ja ilmeisesti kaikilla oli ollut kivaa. Eniten ehkä lämmitti kuitenkin Laurin kommentti siitä kuinka hän nyt ymmärtää miksi minä kuulostan joskus vähän kireältä kun komentelen poikia kannelle sataman lähestyessä. Kun kapteeni lähestyy satamaa, valitsee mielessään oikeaa poijua, ottaa huomioon tuulen suuntaa ja muiden veneiden sijainti, tarkistaa että peräköysi ei ole solmussa ja lukemattomia muita asioita... ja samaan aikaan miehistö kuuntelee musiikkia ilman huolen häivää eikä meinaa vääntäytyä kannelle edes kolmannen kehoituksen jälkeen. Niin, se kapteenin vastuu täytyy kokea, ei sitä muuten oikein sivusta ymmärrä.