20.8. Ryöväskeristä Reposaaren kautta Ouraan - Ouran reissu osa 2

Kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta kello oli melkein yksitoista ennen kuin pääsimme lähtemään Ryöväskeristä pohjoisen suuntaan. Muutamia minuutteja ennen meitä laiturista lähti yksinpurjehtija samoin Reposaaren suuntaan. Jonkinmoinen tuulenvire kävi suoraan takaa ja edellä menevä vene nosti purjeet lähes heti päästyään väylälle. Itselläni ei oikein luonto antanut periksi ajaa moottorilla ohitse kun kerran selvästi purjeillakin pääsisi. Toki kiinnosti myös että pysyttäisiinkö perässä vai saataisiinko peräti kiinni?

Purjeille liikkuvan ohittaminen moottorilla vaan tuntuu niin nololta...

Aika nopeasti selvisi että edellä ajava vene rupesi pikkuhiljaa kiskomaan lisää kaulaa. Ei auttanut virsikirja, ei genuan levittäminen (bilteman teleskooppi-venehaalla!) eikä mikään muukaan temppu, edellä olevalla oli vain yksinkertaisesti enemmän purjepinta-alaa. Kaiken lisäksi tuuli tuntui entisestään vaan tyyntyvän. Siinä kohdassa kun huomasin edellä menevälläkin olevan ongelmia pitää purjeet pulleina päätin että nyt saa riittää, Kubotan 29 hevosvoimaan käyttöön ja ohitse. Puolen tunnin jälkeen kun katsoin taakse niin toiseltakin veneeltä oli purjeet kadonneet ja moottori käynnistynyt. Hyvä, enpähän ihan väärässä ollut kuitenkaan.

Vastaantulija

Säpin kohdalla tuli vastaan astetta suurempi ja uudempi purjevene, muuten matka oli yhtä tylsä kuin muistinkin. Kaksi vuotta sitten meillä oli vene kesän Reposaaressa ja Porin ja Luvian väli tuli turhankin tutuksi silloin.

Näyttäisi onkikisoilta?

Reposaaren aallonmurtajan sisäpuolella on vielä puolentoista mailin puksuttelu, tosin maisemat ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin ulkona. Vuoden 2008 loma-asuntomessujen jäljiltä ranta on täynnä messutaloja, toinen toistaan erilaisempia.

Aikataulut onnistuivat aika mukavasti, Maria ja Lauri olivatkin jo laiturilla vastassa.

Reposaaren vieraslaiturissa

Gasti Jaakko oli työnsä tehnyt, viimehetken opastukset mistä kääntyä ettei joudu Poriin saakka ja sitten mopon selkään.

Gastin kotimatka

Uusi ruorimies

Lauri ohjasi veneen näppärästi laiturista ja ulos satamasta johtavaa väylää, minä sain keskittyä lähinnä valokuvaamiseen. Pekan kaveri Niko oli jo alkukesästä "tehnyt tilauksen" eli pyytänyt päästä joskus mukaan, eli Jaakon paikan miehistössä otti sitten Niko 12 v.

Niko ja Pekka peräkannella

Aallonmurtajan ulkopuolella oli jonkin verran maininkia mutta Tahkoluodon jälkeen väylä sukelsi taas saarten suojaan. Pohjoiseen vievä väylä meni aivan Seliskerin saaressa olevan retkisataman ohitse, päätettiin pysähtyä siihen kahville ja jaloittelemaan. Saarella on kaksi laituria joista ensimäiseen pääsee väylältä hyvin myös purjeveneellä, toki epäviralliset linjataulut auttavat arvioimaan oikeaa kohtaa väylältä poikkeamiseen.

Pekka ja Niko ovat uineet aika ahkerasti toukokuusta lähtien joten heti kun vene oli saatu laituriin niin pojat vaihtoivat uikkarit päälle, samoin Anni. Lauri ja Olli lähtivät tutkailemaan saarta, minä kävin jututtamassa muita veneilijöitä. Aamupäivän pilvisyys oli tiessään ja vesillä tuntui olevan poikkeuksellisen paljon liikennettä. Seliskerin kauempi laituri (eli ns. "märkä pää") olikin aivan täynnä, nuotiopaikalla nuokkui isompi porukka makkaroiden ja pullojen kanssa.

Olli kameran takana

Matkaa Ouraluodolle oli vielä kymmenisen mailia jäljellä joten reilun tunnin tauon jälkeen jatkettiin matkaa.  Tuuli oli sen verran voimistunut aamusta että päästiin välillä harrastamaan moottoriavusteista purjehdustakin. Kokonaan moottoria ei voinut sammuttaa kun oli toiveissa että ehdittäisiin hyvissä ajoin perille.

Lähtö Seliskeristä

Joku on väittänyt Merikarvian olevan koko Suomen rannikon kivisintä aluetta. Kyseessä voi olla vain paikallisten liioittelu, mutta kieltämättä kiveä on ihan joka kohdassa, saarien ja rantojen yleisilme on ihan erilainen kuin vaikkapa Luvialla. Väyliltä ei tee mieli poistua eikä oikaista yhtään.

Anni kiikaroi

Isossa kiinteässä laiturissa oli tilaa, käänsin veneen varovasti ympäri niin että sain sen laiturin sisäpuolelle kylkikiinitykseen. Varovasti sen vuoksi että paikka oli aika ahdas ja peruuttaessa ei tarvitse kovinkaan kummoisesti ajaa kiville peräsin edellä niin matka voi katketa pahimmillaan siihen.

Ouraluodon vanha luotsiasema

Lapset hajaantuivat ympäri saarta joka tällä kertaa ei ollutkaan "asumaton" niinkuin vuosi sitten käydessämme. Merikarvian kunta on kaikesta päätellen onnistunut matkailumarkkinoinnissaan sillä pienehköllä saarella oli peräti kolme eri porukkaa meidän lisäksi. Sekä Luotsiasema että Ryssänkasarmi olivat vuokrattuina tilauskyydillä saapuneille "turisteille", lisäksi Venesuulissa yöpyi Kristiinankaupungista kotoisin olevat neljän hengen seurue mikä oli melonut mantereelta kajakeilla!

Pekka, Niko ja siirtolohkare

Saaren lännen puolella oleva uudehko keittotupa oli onneksi niin suuri että siellä mahtui useampi seurue syömään ja kokkailemaan yhtä aikaa. Taidan olla kyllä jonkin verran erakko sillä ne hienoimmat paikat mitkä jäävät mieleen on silti juuri niitä missä ei ole muita ihmisiä laisinkaan.

Pienemmä lapset halusivat (yllätys yllätys) taas uimaan... Keittotuvan viereinen ranta ei kivineen ja kallioineen ollut kovin houkuttelevan näköinen mutta se ei tuntunut niin kovin haittaavan.

Makkarapitoisen iltapalan jälkeen laitettiin vene nukkumiskuntoon ja lapset sänkyyn. Motonetista bongattu aito saksalainen Feuerhand -öljylamppu tosiaan paloi puhtaammin kuin kiinalaiset kopionsa, ja samalla lämmitti omalta osaltaan venettä. Varsinaista Eberiä en malttanut pitää kovinkaan kauaa päällä koska vene ei ollut maasähkössä ja hupiakun kunto alkaa olla vähän niin ja näin. Tärkeintä on kuitenkin että virtaa riittäisi pitämään jääkaappi käynnissä ja aamupalamurojen maidon kylmänä.

Läntisen taivaan viimeinen kajo