Tukholman saaristoa etelään päin

Yö oli todella rauhallinen korkean kallion suojassa, herätessä peilityyni lahti jo kylpi lämpimässä auringonpaisteessa. Anni nukkui vielä, mutta Maria sai houkuteltua minutkin aamu-uinnille suoraan veneen uimatasolta. Hirveän montaa sekuntia en kastautunut, mutta kieltämättä kristallinkirkkaaseen meriveteen (ainakin Kokemäenjoen suistoalueeseen verrattuna) pulahtaminen virkisti aika tavalla.

Aamun rauhallinen hetki

 

Avotilassa nautitun aamiaisen ja aamukahvin jälkeen seurasi jännitävä osuus, moottorin käynnistäminen ja iltamyöhään tehdyn kaasuvaijerikorjauksen testaaminen. Oli helpottavaa huomatta että silmämääräisesti tehty kaasuvaijerin säätö oli juurikin kohdallaan, joten ei muuta kuin köydet irti ja saariston väylää pitkin etelään.

Mutta mitä väylää? Tukholman saaristossa menee ainakin tässä kohtaa useampia rinnakkaisia väyliä alaspäin. Ennuste lupaili niin heikkoa ja epämääräistä tuulta että ulkokautta purjehduksen yrittäminen ei houkutellut. Sisemmällä väylällä olisi lisäksi enemmän katseltavaa, ruotsalaisten kesämökit/huvilat/palatsit olivat vain niin upean näköisiä että niiden katselemiseen ei yhdessä päivässä kyllästy. Kiikarit olivatkin ahkerassa käytössä kun ihailimme ns. vanhan rahan tuotoksia. Sitä hyödykettä on aivan selvästi länsinaapurissa enemmän kuin meillä, mutta ilmeisesti kansanluonteissakin on eroja. Siinä missä suomalainen haluaa mökkinsä olevan yhtä luonnon kanssa ja maastoutuvan ympäristön metsään, ruotsalainen maalaa kaiken iloisilla väreillä ja ylpeilee viimeisen päälle hoidetulla pihalla ja nurmikolla.

 

Ajelimme hiukan koneella pitkin Tukholman väylää sisemmälle saaristoon. Tuulen viritessä kokeiltiin purjehdusta, mutta puolen tunnin kuluttua oli pakko laske purjeet ja jatkaa Yanmarin voimalla. Noin kahdeksan mailin jälkeen käännyimme etelään vievälle reitille, Blidon ja Yxlanin saarten väliselle pitkälle salmelle, Blidösundille. Kotimainen vastine voisi olla vaikkapa ns. Kustavin ränni, sillä erotuksella että ruotsissa rannat on onnistuttu rakentamaan täyteen paljon ennen kuin ELY-keskuksesta oli kuultukaan, päät kääntyivät tiuhaan kun esiin tuli aina vain hienompia mökkejä. Osa salmesta päästiin purjeilla ja kokeilimme hiukan luoviakin, tietysti siinä kaikkein kapeimmassa kohdassa. Harmi että aina tuntuu olevan johonkin kiire, siihen hommaan voisi ihan jäädä koukkuun jos olisi enemmän aikaa.

 

Puolet päivästä jouduttiin tosiaan ajamaan moottorilla, mutta onneksi mukaan mahtui useamman tunnin "kilpapurjehdus" suomalaisen Maxi 999:n kanssa. Loppujen lopuksi oma tappio kulminoitui huonoon reittivalintaan, varsinaisessa purjehduksessa ei tarvinnut antaa onneksi yhtään tasoitusta. Noin 10 tunnin päivämatkan jälkeen rantauduttiin Dalarö:n ns. hotellilaituriin, eli Dalarö Hotellbryggan:iin. Suuren hollantilaisen purjeveneen omistaja antoi wc-koodit ja pari 10 kruunun kolikkoa suihkua varten koska satamatoimisto oli jo kiinni. Ruotsissa on monessa satamassa ja leirintäalueella ihmeellisen pihi meininki suihkuveden kanssa, vettä saa vain kolikolla tai poletilla automaatista, pahimmillaan vain muutamia minuutteja kerrallaan. Yritä siinä sitten nauttia kuumasta suihkusta pitkän ja hikisen purjehduspäivän jälkeen.

 

Kolme vuotta sitten purjehdimme vain Dalarön ohitse, nyt oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus tutustua paremmin paikkaan. Ensivaikutelma oli että tämähän on vähän kuin Visby, vain minikoossa. Vieri viereen rinteeseen rakennettuja toinen toistaan kauniimpia vanhoja puutaloja, kapeita mutkittelevia katuja ja siististi laitettuja rakennuksia ja pihapiirejä. Kello vain alkoi olla jo niin paljon että suurin osa paikoista oli kiinni, kävimme hakemassa ihan rehelliset kebabit ja menimme veneelle syömään.

Ruotsalainen kebab, kelpasi!

Takana oli nyt neljä enemmän tai vähemmän kymmenen tunnin purjehduspäivää, moinen urakointi alkoi kieltämättä hiukan tuntua olossa. Ajatus olisi ehtiä Göta Kanalin alkuun mahdollisimman nopeasti, mutta ehkäpä huomenna mentäisiin silti vähän lyhyemmästi?

Ylitys Ruotsin puolelle

Vain pienen pieni tuulenkare rikkoi tyynen veden pintaa kun vähän yhdeksän jälkeen (kyllä, ei olla lomalla aamuvirkkuja) kurkistin kajuutan luukusta ulos. Satama oli hiljainen ja rauhallinen, toiselta puolelta laituria oli yksi Najad kadonnut mutta muuten kaikki näytti samalta kuin illalla. Nukkuivatko kaikki muutkin?

Kökar jäi nukkumaan?

 

Maasähkö pois, moottori käyntiin ja keulakäydet irti. Näin vaivattomasti matka toiseen maahan yli rannattoman meren alkoi. Ulkosaariston sileät ja pyöreät kalliuluodot lipuivat ohitse kun lähes tyynessä moottoroimme suoraan länteen, avotilassa aamiaista ja kahvia nauttien. Ahvenanmaa kaakkoiskulmassa Kökarin ympärillä merikortti on monessa paikkaa kuin haulikolla ammuttu, niin paljon pieniä luotoja ja kareja pilkistää joka suunnasta. Ihme kyllä suoraan länteen kulkee hyvinkin suora reitti, lähestulkoon väylä, joten navigointi rajoittui aika pitkälle säännöllisiin plotterikartan vilkaisuihin ja autopilotin säätämiseen asteen pari johonkin suuntaan.

Leppoisaa purjehdusta

Puolentoista tunnin moottoriajon jälkeen tuuli osoitti jonkinmoisia heräämisen merkkejä, edelleen edellisten päivien tutusta suunnasta eli etelästä. Ajatus iltaan saakka jatkuvasta moottoriajosta tuntui niin puuduttavalta että tartuin epätoivoisesti heikkoihin tuulenrippeisiin. Ehkäpä se tästä voimistuisi? Ja... ehkä nyt viimein olisi se genaakkerikeli? Veneen mukana oli tullut vanha genaakkeri laitettuna uudelle Selden GX 15 rullalaitteelle, edellinen omistaja ei ollut koskaan ehtinyt edes kokeilla sen toimivuutta. Olen aika varovainen purjehtija joten genaakkeria on tullut ulkoilutettua melko harvoin, nyt näytti siltä että keli olisi siihen kohdillaan. Siispä keulapiikkiä tyhjäämään... Ainut järkevä paikka ylimääräisten purjeiden säilytykseen on keulapiikissä, siis keulan patjojen alla. Sinne pääsemiseksi koko keula on tilapäisesti tyhjättävä salongin sohville, tässä tapauksessa siis pari Brompton taittopyörää, dronereppu, läppärireppu, suppilauta, kitara, monta putkikassia tarpeellista tavaraa ja muuta pientä.

 

Heti aukirullauksen jälkeen, vielä ilman isoa.

Ehti varmaan kulua puoli tuntia alkuperäisestä ajatuksesta ennen kuin genaakkeri oli nostettu kireäksi genuan etupuolelle, auki- ja kiinnirullauksen päättymätön köysi lukkoinen ja pylpyröineen asennettu paikoilleen sekä genaakkerin jalusköysi vedetty avotilaan. Maria hoiti jalusköyttä ja minä rullasin etukannella, kohta genaakkeri olikin jo komeassa vedossa ja Yanmarin sai sammuttaa. Tässä kohtaa tuli mieleen että eikös yleensä myös isopurje ole ylhäällä samaan aikaan... tuuli oli onneksi niin kevyttä että puomi löysälle, pikainen koukkaus vastatuulen suuntaan ja iso nousi kuin tyhjää vain. Nopeus asettui heti 4,5 solmun tietämille ja hymy kasvoille.

 

Tuuli oli hyvin tasainen sekä suunnaltaan että voimakkuudeltaan koko päivän. Seuraavien kuuden tunnin aikana Maria kiristi kerran jalusta, ja muutamia tunteja myöhemmin minä toisen kerran. Veneen nopeus pysyi koko ajan 4-6 solmun välillä kunnes Ruotsin rannikkoa lähestyttäessä alkoi tuuli pikkuhiljaa voimistua. Menimme sisään samasta väylästä kuin kaikki Tukholmassa tai Kapelskärissä käyvät isot laivatkin joten sekä AIS että MarineTraffic olivat vilkkaasti käytössä. Loppujen lopuksi yhtään matkustajalauttaa ei tarvinnut kohdata, mutta 12 solmuun noussut tuuli yhdessä muun liikenteen kanssa stressasi sen verran että rullasimme genaakkerin sisään ja jatkoimme tutumman ja helpomman genuan kanssa sisään Ruotsin saaristoon.

 

Satamakirjoista oltiin katsottu heti väylän tuntumasta löytyvää Torparön luonnonsatamaa. AIS tosin näytti jo matkan päästä että siellä olisi ankkurissa yksi saksalainen ja yksi ruotsalainen purjene ja lahti ei ollut suuren suuri. Toisaalta kirjasta löytyi hyvin dokumentoidut paikat missä keulan saisi kiinni kallioon, siispä se olisi varasuunnitelma. Tuulen hiipuessa käynnistin moottorin, mutta jostain kumman syystä se ei reagoinut kaasuvipuun. Vaihde meni kyllä päälle mutta kierrokset eivät nousseet. Hmm... onneksi purjeet olivat vielä ylhäällä. Maria hyppäsi ruoriin ja minä sukelsin moottoritilaan. Selvä tapaus, kaasuvipu ei liiku. Pienen ihmettelyn jälkeen ruuvasin tyhjäkäyntiä kaasuvivun rajoittimesta hiukan suuremmalle ja päätettiin jatkaa luonnonsatamaan. Korkeaa kalliota lähestyttäessä tuuli oli täysin tyyntä joten tyhjäkäynnillä ja vaihteilla pelaten saatiin keula nätisti kallioon ja perä ankkuriin. Kallion kiinnityskiilat olivat jostain mystisestä syystä Pomarkussa mutta köydet eivät tästä veneestä lopu (terveiset vain edelliselle omistajalle) joten keula saatiin kiinni kallion laella oleviin puihin saakka.

Voiton puolella kun viallinen osa on jo kädessä.

 Kaasuvivun ongelmat selvisivät pienen perehtymisen jälkeen. Kaasukahvalta moottorille menee 165 senttiä pitkä teleflex -kaapeli jonka ydin ei ole säikeistä vaan ns. pianolankaa. Se oli siististi poikki kaasukahvan puoleisesta päästä, pianolangan ja paksunnoksen liitoksesta. Käänsin vaijerin toisin päin niin että sain kahvalle ehjän pään, lyhensin moottorin päästä suojakuorta ja käänsin pihdeillä pianolankaan koukun. Tästä koukusta rautalanka vetämään kaasuvipua ja koko komeus varmistettuna teipillä. Seuraava päivä oli maanantai ja olin jo nähnyt itseni soittelemassa surkealla englannillani lähistön venekorjaamoihin ja -tarvikeliikkeisiin. Helpotus oli melkoinen kun totesin että tällä kertaa korjauksesta tuli niin hyvä että mitään tarvetta uuden vaijerin etsimiseen kesken reissun ei ole.

 

Aikaa vierähti puoleenyöhön saakka paikallista aikaa, eli yhteen saakka Suomen aikaa. Illalla ei silti meinannut uni tulla helposti, varsinkin kun ruoripylvään sisään kurkistaessani olin nähnyt että ruorimekanismin ketjusta puuttui ketjulukon sokka kokonaan. Kyllä pitäisi kaikki mahdollinen itse katsoa eikä luottaa edellisiin mekaanikkoihin, ohjauksen menettäminen on melkein pahinta mitä voisi kuvitella tapahtuvan. Sokka lienee puuttunut koko sen kolme vuotta mitä vene on meillä ollut. Pienellä nippusiteellä siitä selvittiin, mutta entäs-jos -skenaariot silti hiukan kummittelivat mielessä vielä nukahtamisen hetkelläkin.

Tyyni ja rauhallinen yö Tukholman saariston reunalla.

Kökarin Sandvik

Kihdin pohjoispää

 

Havahduttiin taas yhdeksän maissa aamulla. Tuuli ei osunut satamalahteen koska oli aivan hiljaista, edes pientä liplatusta ei kuulunut. Eilisestä viisastuneena päätettiin lähteä heti, ehtiihän sitä heräillä vauhdissakin, aamiaisen nauttimisesta puhumattakaan. Avasin nopeasti moottoritilan ja tarkistin öljyt, kaikki näytti olevan kunnossa. Viereinen vene oli selvästi myös lähtöpuuhissa joten sen kummemmin aikailematta väänsin moottorin käyntiin ja köydet irti kellon näyttäessä 9:20.

Työpaikan huppari toimii myös purjehtiessa.

 

Edellisenä iltana oli isopurje jäänyt pakkaamatta lazy bagiinsä (purje on sen verran suuri ja jäykkä ettei voi suoraan vain vetää vetoketjua kiinni vaan sitä täytyy vähän asetella ensin) joten oli helppo nostaa iso heti satama-altaassa. Tuuli oli edelleen suoraan etelästä joten ajoimme täysillä purjeilla ulos satamasta (pohjoiseen), ja siitä edelleen lännen suuntaan Kihdin suulle. Iloa ei tosin kestänyt kuin parikymmentä minuuttia, mutta siitä sai jotenkin mukavan alun päivään. Kihdillä käännyttiin suoraan etelään, purjeet alas ja eilisen tapaan taas kone käyntiin. Edessä oli noin 38 mailia moottorilla suoraan etelään, eli käytännössä koko Kihti päästä päähän.

 

Kökarin Sandvik, onneksi tilaa oli hyvin

Tällä kertaa tuuli ei ollut aivan niin luja kuin eilen, ja ehkä moottorointiin oli jotenkin jo tottunutkin. Joka tapauksessa ihan samanlaista väsähtämistä ei tullut kuin eilen. Maria ja Anni hoitivat välillä omaa osuuttaan ja pääsin itse kirjoittelemaan blogia kajuuttaan läppärin kanssa. Muutenkin moottoriajosta oli hyötyä akkujen lataamisen muodossa, samoin läppäri oli kätevä ladata ajon aikana täyteen, veneessä on kiinteästi asennettu 900 watin invertteri joten verkkolaitteiden käyttö on helppoa.

Tästä ei kesä parane

 
Suoraan Kihdin eteläpäässä oli Jungfruskärin pieni saari(ryhmä), sen läpi näytti menevän väylä joten koukattiin sitä kautta. Kyseessä on siis pieni retkisatama asumattomalla ja suhteellisen eristäytyneellä saarella, sisempänä olevaan lahteen kiikaroidessa näkyi pari purjevenettä ja moottorivene, asianmukaisesti juhannusjuhlaliputettuina. Rantakallioilla näytti käveleskelevän myös muutamia lehmiä, liekö sitten jotain maatiaiskarjaa tms..? Aivan tarkkaa tietoa lahden ja kiinnittymislaitureiden syväyksistä en siihen hätään netistä löytänyt ja mielessä hiukan painoi Kökarin sataman paikkatilanne näin juhannuksen alla joten jatkettiin suoraan matkaa. Toisaalta olisi hirveän kiva joskus olla liikkeellä niin väljällä aikataululla että kaikenlaisten mielenjuolahduksien toteuttaminen olisi mahdollista, mutta tänään siihen ei ollut mahdollisuutta.

 

Satamatoimistosta saa myös elintarvikkeet.

Viitisen mailia ennen satamaa reitti kääntyi 90 astetta suoraan länteen ja pääsimme purjehtimaan viimeisen tunnin leppoisassa iltapäivän tuulenvireessä. Edellä näkyi yhteensä neljä purjevenettä ja näin jo sieluni silmin täyden sataman edessäni. Lopulta osa veneistä jatkoikin matkaansa ja Kökarin Sandvikin satamakin oli alle puolillaan. Erittäin mukavan oloinen satamaisäntä tuli laiturille vastaan ja satama oli muutenkin juuri niin kivan oloinen kuin neljän vuoden takaa muistelimmekin.

 

Kökarin muinaisesineistöä

 

Kökarilla on asunut munkkeja mahdollisesti jo 1300-luvulla, ensimmäiset maininnat Kökarin Fransiskaaniluostarista löytyvät 1400-luvun puolelta. Neljä vuotta sitten täällä käydessä sain punkin ruohikkoisella munkkipolulla kävellessä ja epäonnekseni huomasin sen vasta seuraavana päivänä. Selvisin sillä kertaa säikähdyksellä, mutta ymmärrettävästi korkeaa heinää kasvava polku ei houkutellut tällä kertaa. Sataman lähellä olevaa kirkkoa sen sijaan pyöräilimme katsomaan. Kirkon vierestä löytyy myös Fransiskaaniluostarin rauniot joita kattamaan on rakennettu rakennus päälle, alttarista päätellen kappeli lienee käytössä ainakin muutaman kerran kesässä.

 

Tähän saakka on tuullut joko liian lujaa tai täysin väärästä suunasta. Nyt yllättäen suunta olisi hyvä mutta ennusteiden mukaan tuuli olematon. Huomisen suunta olisi Ruotsiin, lähes suoraan Kökarista länteen. Matkaa kertynee yli 50 mailia joten sellainen moottorointi viivasuoraan peilityynellä merellä kysyy hermoja. Toivon mukaan aamun ennusteet hiukan tuosta piristyisivät.

Pitkä moottorointi Katanpäähän

Ryöväskeri jäi taakse.

 

Veneessä nukkuu hyvin, yleensä jopa paremmin kuin kotona. Niin tälläkin kertaa, sillä kello oli jo yli kymmenen kun havahduttiin aamuun. Haaveet aikaisesta lähdöstä sai unohtaa, mutta ehkä kunnon yöunet kiireisen ja stressaavan lähtövalmistelun jälkeen tulivat tarpeeseen. Tosin toiveikas mieliala karisi tuulitietoja ja -ennusteita vilkaistessa. Naapuriveneestä huomatettiin ihan aiheellisesti että kuudelta aamulla herätessä olisi ollut neljä tuntia purjehdustuulta tarjolla, nyt ohjelmassa olisi vain vastaista loppupäiväksi.

Ydinvoimalat horisontissa

 

Etukäteen olin leikitellyt ajatuksella suorasta legistä Luvialta Ahvenanmaan Getalle, tai jopa suoraan yöpurjehduksena Ruotsiin saakka. Näytti siltä että moiset haaveet sai haudata, ja kun viimein pääsimme 11:30 lähtemään niin siltä se tosiaan näyttikin. Olosuhteille ja säälle ei purjehtija paljoa voi, ainoastaan sopeutua siihen mitä annetaan. Juttelin kerran kolminkertaisen maailmanympäripurjehtijan kanssa, hän totesi että "Herrasmies ei kryssi", ja lisäksi piti moottoria vain purjehduksen apumoottorina. Hänellä toki eläkeläisenä oli sellainen mahdollisuus ettei kalenteria ollut pakko vilkuilla. Meillä sen sijaan on reissun paluupäivä ja töiden aloittaminen kiveen hakattuna joten ns. aivot narikkaan ja moottorointia vastatuuleen koko päivä.

Naisten kesämuotia? (lippis unohtui kotiin...)

Ruokaa vauhdissa

Yksi vajaan tunnin pätkä onnistui purjeilla, ykkösreivattu iso ja huomattavasti sisään rullattu genua vetivät jyrkkään sivuvastaiseen helposti kuusi ja puoli solmua vauhtia. Liekö alkukauden tottumattomuutta vaiko liian lujaa puuskaista tuulta, mutta purjehduspätkä tuntui jotenkin epämiellyttävältä. Siihen päälle yhdeksän tunnin moottoriajo läpeensä tuttuja maisemia sai jo melkein kyseenalaistamaan koko reissun järkevyyden. Aurinko porotti armotta ja tuuli sai kaipaamaan pipoa päähän, onneksi sprayhoodin taakse pääsi suojaan molemmilta. Aikaisemmilta vuosilta muistin onneksi että lähes joka reissulla oli ollut vähän käynnistysvaikeuksia ennen kuin loma alkaa tuntua lomalta, ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuisi.

Maria ajaa kun kapteeni lepää.

Katanpää ja vapaa laiturinpää

Katanpään linnakesaaren suojaisaan satamaan päästiin kl 21:45, reilu kymmenen tuntia Luvian Ryöväskeristä lähden jälkeen. Matkaa kertyi 56 merimailia. Etukäteen hiukan jännitti kuinka täynnä satama on, olihan kuitenkin juhannuksen aatonaatto. Huoli ei ollut täysin turha, juhlaliputettuja mastoja oli vastassa melkoinen meri. Isomman laiturin päädyssä oli kuitenkin kolme vapaata poijua ja pääsimme nätisti kiinni keula laituriin, vieläpä hiukan tuuleen päin. Satamatoimiston edessä trubaduuri viihdytti kitaran kanssa hillityllä juhlatuulella olevaa kansaa ja 26 euron satamamaksukin onnistuttiin juuri maksamaan ennen sulkemisaikaa.

"Castor", mahdollisesti maailman kaunein Scylla.

Koivunkehrääjätoukkia.

Seuraavan päivän tuuliennusta näytti hiukan rauhallisemmalta, mutta edelleen täysin etelästä eli vastatuuli. Mahdollinen seuraava etappi saattaisin olla Kökar, josta sitten sunnuntaina saattaisi päästä suoraan ylitse Ruotsiin.

Päivän reitti, 56 mailia Luvialta Katanpäähän.

Prologi sekä ensimmäiset purjehduspäivät

Veneen lasku toukokuun viimeisenä viikonloppuna

 

Monta vuotta olin haaveillut että joskus vielä haluaisin purjehtia Göta Kanalin, siis Ruotsin poikki itärannikolta länsirannikon Göteborgiin. Aikaisemmin tuntui työesteiden vuoksi aivan mahdottomalta että ennen eläkeikää kyseistä haavetta voisi toteuttaa, senverran pitkästä reissusta kuitenkin olisi kyse. Vene pitäisi nimittäin saada sieltä myös takaisin, ja luontevin reitti olisi purjehtia se Tanskan ohitse ulkokautta takaisin Itämerelle. Siihen ei muutaman viikon loma riittäisi, eikö kesälomaa edes halua pilata ylettömällä kiireellä. Vuosi sitten työkuviot kuitenkin muuttuivat, ja yhtäjaksoinen seitsemän viikon kesäloma alkoi näyttää mahdolliselta.

Yllättävän korkea, mutta pakkohan sinne oli mennä...

 

Keväälle oli kuitenkin kasautunut aika paljon kaikkea muutakin hommaa, ei suinkaan vähäisimpänä hallin rakentamisen aloittaminen. Tarkoitus on nimittäin tehdä lämmin säilytyshalli veneelle omaan pihaan, toki siihen tulee muutakin harrastetilaa. Siitä ehkä myöhemmin lisää, mutta tässä kohtaa varmaan riittää kun kerron että betoniharkkojen juotosvalu oli keskiviikkona ja seuraavana päivänä lähdettiin seitsemän viikon purjehdusreissulle. Ja kaikki rakentaminen tehdään tietysti itse. Stressitaso oli välillä hiukan nousussa ja tuntui että päässä surisi kuin mehiläispesä. Niin... mehiläiset. Vielä lähtöpäivänä käytiin pesällä ja pohdittiin varahoitajan kanssa parveilunestomenetelmiä, pesästä kun löytyi ihan liikaa jo munittuja emokennoja. Annoin sijaiselle vapaat kädet asian suhteen, mehiläishoito on joka tapauksessa niin yllätyksiä täynnä että hoitajalle jää monesti vain sivusta seuraajan rooli kun mehiläiset jotain päättävät.

Valu alta pois päivää ennen reissua.

Kaiken tohinan keskellä vene kuitenkin oli saatu laskettua vesille ja huollettua. Mastossakin jouduin käymään ensimmäistä kertaa tämän veneen kanssa, tuulimittarin anturi oli tietysti unohtunut kotiin veneenlaskupäivänä. Yllättävän korkea se 16,8 metriä vedenpinnasta olikin. Myös starttiakku ja sen kanssa rinnan kytketty keulapotkurin akku oli uusittu ja peräti yksi reissu seuran saaritukikohtaan Ryöväskeriin tehty. Muuhun ei kerta kaikkiaan ollut aikaa, mutta onneksi vene tuntui toimivan hyvin.

Viimeinkin matkalla

 

Matkaan päästiin viimein juhannusviikon torstaina kl 22:45, kohti tunnin matkan päässä olevaa seuran saaritukikohtaa. Lähdössä tärkeintä on lähtö, ja helpotus oli melkoinen kun viimeinkin köydet olivat irti. Maria oli tehnyt ihan uskomattoman työmäärän ja pakannut kaiken tarvittavan, ruokaakin tarttui matkalla mukaan yli 300 euron edestä joten aivan heti ei nälkä pääse yllättämään. Vene tosin oli sisältä semmoisessa lastissa että suotuisasta tuulesta huolimatta purjehtimisen sai unohtaa, pienikin kallistuminen olisi pudottanut kaikki tavarat tasoilta ja pöydältä lattialle. Siispä moottorilla kohti auringonlaskua ja sen yli, eli aurinko ehti laskea siinä ajellessa. Ryöväskerissä ajoimme samaan poijuun Svanevit:n sisarveneen Mallan kanssa. Harvinaista herkkua, veneet kun ovat peräkkäisillä sarjanumeroilla (vuodelta 1992) ja tarinan mukaan tilattu veistämöltä samalla kertaa. Malla majailee nykyisin Turun suunnalla joten harvoinpa sitä samaan kuvaan päästään.

 

Harvinainen yhteiskuva

 

Siinä jutellessa ja lopuksi saunoessa aika vierähti niin että ajatus aikaisesta aamun lähdöstä alkoi näyttää mahdottomalta. No tuuliennuste ei myöskään rohkaissut, sen verran ikävän vastaista oli luvattu koko päiväksi. Päätettiin että nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, olihan kyseessä kuitenkin loman ensimmäinen yö. Reittivalintoja joutaa miettiä sitten aamullakin.