27.7.2016 Kuuskajaskarin kautta kotiin

Ilmoitin illalla miehistölle että ennen kymmentä ei olisi suotavaa ruveta kolistelemaan koska aioin nukkua aamulla kunnolla. Ilmoitus sai epäuskoisen vastaanoton, ilmeisesti kaikilla muilla oli terveellisempi vuorokausirytmi... Aamulla herätessäni huomasin kellon olevan jo yhdeksän ja veneessä oli silti kiitettävän hiljaista, ilmeisesti kapteenilla oli jonkin verran vielä sananvaltaa :-)

Tomin kulkureitti jotta kapteeni saa nukkua, taustalla Luvialla veistetty Scylla-vene

Edellisenä päivänä Luvialla suoritettu kauppareissu oli aika kattava, niinpä aamiaisella oli jopa varaa valita. Keitin silti myös kaurapuuron vaikka ainoastaan Markus ilmoitti syövänsä sitä. En ottanut sitä henkilökohtaisesti sillä kaurapuuro on osapuilleen ainoa mitä osaan hellan ääressä tehdä, jos kaksi neljästä suostui sitä maistamaan niin prosenttihan oli oikeastaan aika hyvä.

Aamupala laajakulmalinssin läpi katsottuna (Pekka)

Aurinko paistoi kirkkaasti ja päivä näytti oikein hienolta. Markus ja Pekka olivat ensimmäistä kertaa Kylmpäpihlajalla joten tehtiin vielä pieni kierros saarella näin päivänvalossa. Pieneksihän kierros joka tapauksessa jää koska itse saari on niin pieni.

Kuva: Pekka

Oma ilmeeni ja optiikan kokoero kertovat kaiken oleellisen... (Pekan kuva)

Targa 96:sta pidetään hivenen kankeana satamapyörittelyssä. Olin jo aiemmin katsellut että Kylmäpihlajan sataman perimmäinen allas pitäisi juuri riittää puoliympyrän tekemiseen ilman peruutteluja, edellyttäen toki että muita veneitä ei ihan hirveästi ole tiellä. Niinpä irroitettiin köydet heti kun suurin osa muistakin yöpyjistä olivat lähteneet ja testasin asian käytännössä, ennen kuin suuntasimme lyhyelle kahden mailin legille Kuuskajaskarille.

Moottorointia kohti Kuuskajaskaria (Pekan kuva)

Edellisenä päivänä olin nähnyt kesän ensimmäiset sinilevälautat avomerellä Luvian edustalla. Nyt tuuli painoi muutaman luodon välistä pitkän suikaleen vihreää sinilevämattoa Kuuskajaskarin länsipuolelle. Sitä vain edelleen ihmettelen että miksi selkeästi vihreän levän nimi on sinilevä?

Rantautuminen Kuuskajaskarin kelluville betonilaitureille oli helppoa sillä tilaa oli ja tuulikin oli aivan suoraan takaa veneen suuntaisesti. Tomi noukki peräpoijun kokemuksen tuomalla varmuudella, olihan sitä harjoiteltu kertaalleen viime kesänä samaisessa paikassa. Edellisenä kesänä valloitettu armeijan tähystystorni (ei se yleisölle auki oleva, vaan se suljettu, paljon korkeampi...) houkutteli joten jätimme veneen laituriin ja suunnistettiin suoraan vanhan tiilisen kasarmirakennuksen ohi näkötornille.

Iskuryhmä valmiina

Kiipeäminen huipulle kannatti, jos ei muuta niin näköalan vuoksi. Ja tietysti "kiellettyyn" paikkaan kiipeäminen on aina jonkinlainen uroteko, ainakin pikkupojille...

Tornin jälkeen suuntasimme saarta kiertävälle Kuuskajaskari-luontopolulle. Auringon porottaessa kuumasti saaren sisäosissa alkoi varjoisan veneen sohvat houkutella, vaikka luontopolku hieno onkin. Tietysti se on tullut muutenkin kierrettyä moneen kertaan joten kun sopiva poikittainen polku tuli vastaan niin oikaisimme Pekan kanssa siitä veneelle. Tomi ja Markus lähtivät juosten jatkamaan luontopolkua, täytyy hattua nostaa pojille sillä kaksi hikistä mutta kovakuntoista miestä kaarsi laiturille ja veneeseen juuri Pekan ja minun nenän edestä.

Ennen kuin ehdin kissaa sanoa kuului veneen vierestä kaksi molskahdusta, merivesi oli kuulemma lämmintä. Kasvot oli säilytettävä, vaikka aerobisen peruskunnon puolella joudunkin antamaan tasoitusta näille kahdelle teräsmiehelle aika tavalla. Eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin itsekin laittaa uikkarit ja vaihtaa elementtiä. Pienen totuttelun jälkeen merivesi todella tuntui ihan lämpimältä eikä saaren toisella puolella nähdystä sinilevästäkään ollut havaintoja.

Homma hanskassa

Uinnin jälkeen yritin varovasti mainostaa Kuuskajaskarin mainioita pitsoja mutta oli kuin puulle olisi puhunut. Ruokaostokset oli tehty siihen malliin että kunnon päiväruoka tehdään itse ja niin myös tapahtui. Markus yllätti ainakin minut ihan täysin ottaessaan suvereenisti ohjat keittiössä, Tomin ja Pekan hoitaessa salaattipuolen. Lopputulos oli jotain herkullisen ja erinomaisen väliltä, yksi parhaista tänä kesänä veneessä nauttimistani aterioista! Miehistön rekrytointi tuntui todellakin onnistuneen tällä kertaa.

Kotimatka oli hyvä aloitella täysinäisellä vatsalla. Aamulla lähes navakasti puhaltanut tuuli oli ruvennut tyyntymään aivan ennustusten mukaisesti, mutta ulkona vellova maininki teki silti sisäreitin valitsemisen helpoksi. Onneksi hiipuvasta tuulesta riitti vielä ihan mukavaan purjehtimiseen, varsinkin kun varsinaista kiirettä ei vielä ollut mihinkään. Vasta Luvian puolentoista metrin sisäväylän suulla laitettiin kone käyntiin. Tavaroiden pakkaus ja veneen loppusiivous laiturissa, ehkä ensi kesänä uudestaan?