21.7. Tuulinen pätkä Hankoon

Eilinen pitkä päivä tuntui jotenkin vielä jäsenissä, tai ainakin siitä sai hyvän tekosyyn vetkutella nousemisen kanssa. Siihen päälle vielä aamiainen ja kahvit veneessä pitkän kaavan mukaan ja kellohan olikin jo tasan kaksitoista ennen kuin lähdettiin jatkamaan matkaa. Samaan aikaan uusia veneitä alkoi jo pikkuhiljaa valua satamaan, mistä ihmeestä noita aamuvirkkuja oikein riittää?

 

Seuraava vene jo tulossa meidän vasta lähtiessä

Päivän agendana olisi vaihteeksi vähän lyhyempi päivämatka eli vain Hankoon saakka. Tuulta oli yllättävänkin paljon, ja ykkösreivatun ison ja täyden genuan kanssa päästiin jatkuvaan yli 7 solmun vauhtiin. Siinä alkaa sitten veneen runkonopeuskin pikkuhiljaa tulla vastaan joten käytännössä nyt mentiin veneellä niin lujaa kuin sillä ylipäätään kohtuudella pääsee. Saariston ansiosta aalto pysyi kuitenkin kurissa ja meno oli rauhallisen tuntuista. Ehkä tähän on jo liikaakin tottunut, sillä heti kun nopeus putosi kutosella alkavaan tuli sellainen olo että joku on nyt pielessä. Yleensä vielä kauden alkupuolella olen niin ruosteessa talven jäljiltä että kaikki yli 5 solmua on hyvinkin ok ja seitsemää lähestyessä rupeaa jo liikaakin jännittämään.

 

Hangon Itäsatama mereltä nähtynä

 

Reissun alkuperäinen ajatus oli purjehtia Helsingin ohitse mahdollisesti Porvooseen saakka. Sieltä ylitys Tallinnan itäpuolelle, ainakin vasta avattu Haran satama (Neuvostoliiton entinen sukellusvenetukikohta) oli yhtenä listalla. Sieltä sitten takaisin lännen suuntaan, yksi päivä Tallinnassa ja viimeistään Hiidenmaan kohdalta Kärdlasta takaisin yli Suomeen. Sääennusteet näyttivät myötäistä sivutuulta aina Porvooseen saakka, mutta sen jälkeen sää muuttuisi epävakaisemmaksi ja tuulet kääntyisivät suoraan etelään, aivan vastaisiksi. Myöskään sitä seuraavat päivät ei oikein mahdollistaneet Suomenlahden ylitystä. Hmm... Oikeastaan tulevan viikon ennusteiden mukaan paras päivä ylitykseen olisi huomenna.

 

Hangon Casino

 

Vaihdettiin suunnitelmia sitten lennossa, eli ylitys olisikin suoraan Hangosta Dirhamiin Viron puolelle, ja sitten katsottaisiin siellä että mihinkä suuntaan jatketaan. Dirhamista pääsee yhtä hyvin itään Tallinnan suuntaan kuin Riianlahdelle Haapsalun ja Pärnun suuntaan. Haapsalussa ollaan käyty kolme vuotta sitten mutta Pärnussa olen ollut edellisen kerran 30 vuotta sitten, se kyllä kiinnostaisi.

 

Pitsihuvila, yksi monista

 

Hankoniemen vieressä laskettiin purjeet ja niemen kiertäminen jouduttiin tekemään konevoimin. Tuuli oli nostattanut jo kohtuullisen aallokon ja vene keinui välillä ihan reilusti. Se viimeinen puoli tuntia on aina kaikkein raskain, kun satama näkyy jo hyvin mutta silti joutuu vain odottamaan veneen hitaasti ryömiessä (siltä se tuntuu) lähemmäksi. Lisäksi aina vähän kaihertaa  että löytyykö paikkaa, mistä suunnasta tuuli ja mahdollinen aalto osuu satamaan ja kuinka rantautuminen sujuu. Tällä(kin) kerralla kaikki meni hyvin ja löysimme itsemme Raumalaisen matkamoottoriveneen vierestä. Sekä vene että miehistö olivat tutun oloisia, mutta kumpikaan meistä ei muistanut että missä satamassa ja milloin oli tavattu. Näin se monesti on, Suomessa on vain äärellinen määrä veneilijöitä sekä satamia, ja yllättävän usein törmää tutunnäköisiin veneisiin ja miehistöihin.

 

Kuva uimarannan kuvaajasta

 

Illalla tehtiin vielä pitkä polkupyörälenkki Hankoon. Sata vuotta (ja ylikin) vanhat pitsihuvilat oli pääosin laitettu timanttiseen kuntoon, ja muutenkin joka paikasta huokui kesäkaupungin tuntua. Kävimme myös Hangon Casinon eteisessä haistelemassa tunnelmaa ja kurkkaamassa saliin, vaikka ihan etiketin mukaista pukeutumista ei meillä ollutkaan. Käynnissä nimittäin olivat "legendaariset rapujuhlat", joihin mainoksen mukaan olisi paras varata paikka etukäteen vaatimattomaan 205€/hlö -hintaan...

Rapujuhlien sijasta Kotipizza!

 

Seuraavan päivän tuuli näytti oikeinkin hyvältä, 5-6 metriä suoraan lännestä. Ainoastaan edelleen mastoissa vinkuva, lähes tuplavoimakas tuuli sai epäilemään että kuinkahan suuri maininki sen jäljiltä Suomenlahdella velloo aamulla. Huomenna se sitten selviää.

 

20.7. Pitkä päivä Högsåraan saakka

Aina välillä on hyvä tehdä yksittäinen pidempi päivä, varsinkin jos tavoite on jossain kauempana. Muuten käy helposti niin että junnataan lyhyillä päivämatkoilla reissun alkupään tutuissa (ja ehkä vähän tylsissä) satamissa, ja loppupäässä jää harmittavan vähän aikaa tutustua kokonaan uusiin paikkoihin. Tänään oli pitkän päivän vuoro, vaikka aamulla ei toki sitä vielä tiedetty. Totutun verkkaiset aamurutiinit ja käydet irroitettiin vasta toivottoman myöhään kl 10:40.

 

Lähtö Lootholmasta

Verkkaiseen aamuun saattoi tosiaan vaikuttaa myös se että kerran aloitettua "Saattue Murmanskiin" -kirjaa ei oikein malttanut laskea kädestään ennen viimeistä sivua. Viimeinen sivu tuli vastaan hyvinkin tarkkaan kahdelta yöllä... mutta hei, nythän on loma, eikös?

"Toivottoman myöhään" siksi, että heinäkuussa moni suositumpi satama Turun saaristossa alkaa olla täynnä jo puolenpäivän aikoihin. Tämä on johtanut ihan naurettaviin ilmiöihin, kuten siihen että ihmiset laittavat kellon soimaan kesälomallaan kuudelta että ehtivät johonkin "turistirysään". Itselleni rauhallinen ja rento aamu on niin tärkeä osa lomaa että mieluummin kierrän sitten nuo ns. suositut paikat ja menen sinne minne pääsen. Sillä ajatuksella nytkin oltiin liikenteessä.

 

Puoliltapäivin, ennen tuulen virkoamista

 

Meri oli tyyni, siis todella tyyni. Ajoimme Ströömin loppuun sen eteläpään avautuessa Iniönaukolle. Siinä suurempia laivaväyliä seuraillen etelän ja kaakon suuntaan ajellessa tuulikin rupesi heräilemään. Moottorilla juuri ohittamamme vene rupesi nostamaan purjeita ja jotenkin siinä tilanteessa tuntui hankalalta ja nololta jatkaa moottorilla matkaa, siispä sama homma meille.

 

Ei kysyvä tieltä eksy, kilautin kaverille satamavaihtoehdoista

Tässä yhteydessä ei voi liikaa kehua edellisen omistajan (Terveiset Svenille jos joku tuntee/lukee!) mastoon asennuttamaa Antalin kiskoa ja ratsastajia. Yhdessä "Lazy Jackin" (narusysteemi mikä ohjaa laskeutuvan purjeen laskostumaan puomille) sekä "Lazy Bagin" (puomille integroitu puomipeite mistä purje nousee ja johon se laskettaessa suoraan tipahtaa) kanssa isopurjeen nostot ja laskut ovat todella nopeita toimenpiteitä. Keula pikaisesti tuuleen, ison nostimen kanssa reipas aamujumppa toppiin saakka ja loppukiristys/varmistus vinssillä, parhaimmillaan 30 sekunnin kuluttua matka jatkuu moottori sammutettuna.

 

Tuntemattomaksi jääneen venekerhon saaritukikohta

 

Päivä oli kuuroherkkä, ja ukkonenkin jyrisi. Tällä kertaa ajoitus ja onni oli puolella, sillä pitkän päivän aikana säilyttiin käytännössä kuivana ja ukkonenkin meni molemmilta puolilta ohitse. Tuuli oli juuri oikeasta suunnasta, ja tilapäisiä kapeampia salmia ja lyhyitä vastatuuliosuuksia lukuunottamatta pääsimme purjehtien aina vain pidemmälle.

 

Ikävän näköistä, mutta onneksi meni keulan puolelta ohitse.

 

Mahdollisia yöpymissatamia ja ankkuripaikkoja ohitettiin useampikin ennenkuin Högsåra rupesi kuullostamaan ennakkolukemisen perusteella mukavalta paikalta. Toki myös myöhäinen kellonaika vaikutti päätökseen, ja puoli yhdeksän jälkeen illalla rantauduttiin laiturin päähän viimeiselle vapaalle suojan puolella olevalle paikalle. Yrmeä ja katsekontaktia kaihtava saksalaispurjehtija tuli veneestään ainoastaan asettelemaan laitasuojan paikoilleen, ettei vain meidän (kangaspäällysteiset!) lepuuttajat vaurioita hänen veneensä herkkää kylkeä. Itsellään ei tietysti ollut yhtään lepuuttajaa, ilmeisesti siksi ettei kukaan vain tulisi kylkeen kiinni. Työnsä tehtyään vetäytyi mitään sanomatta veneensä uumeniin ja pysyi siellä loppuillan. On meitä näköjään moneen junaan.

 

Reunapaikalla

 

Högsåran Kejsarhamnen on saaren pohjoisempi satama, noin 1,5 kilometrin kävelymatkan päästä varsinaisesta kyläsatamasta. Nopeaksi tarkoitettu iltalenkki kylälle kestikin pari tuntia ennen kuin Högsåran kylä ja idyllinen saaristomaisema oli käyty läpi. Olisihan saarella voinut kokonaisen päivänkin viettää, mutta reissun varsinainen tähtäin oli kuitenkin asetettu Viron puolelle tämän tutumman Suomen saariston ollessa enemmän tai vähemmän siirtymätaivalta vain. Siispä aamulla heti jatkamaan matkaa.

 

Högsåran iltamaisemia

 

Högsåra Kejsarhamn puoli yhdeltä yöllä

19.7. Myöhäinen lähtö kohti Kustavin Lootholmaa

Vasta nyt alkoi tuntua oikeasti lomalta. Aamulla ei pidetty minkäänlaista kiirettä vaan myöhäisen veneaamiaisen jälkeen otettiin Bromptonin taittopyörät keulapiikistä ja lähdettiin kaupungille. Valitettavasti toinen Uudenkaupungin keskustan kirpputoreista oli yllättäen suljettu täksi päiväksi, mutta siitä toisesta löysin ilmaiskorista Alistair MacLeanin klassikon "Saattue Murmanskiin". Jostain syystä olen useammassa yhteydessä törmännyt nimeen mutta itse kirja on ollut lukematta. Ehkäpä puute tämän venereissun aikana tulisi korjattua?

 

Brompton, oleellinen varuste veneilijälle!

 

Kaupungilla kierrellessä nälkäkin ehti yllättää, sen "iänikuisen" Kotipizzan asemasta päädyimme ns. aidompaan kebab-pizzeriaan, ainakin jos henkilökunnan etnisyydestä voi jotain päätellä. Summissa ja nälkäisenä tehty päätös osoittautui oikeaksi, ravintolasta lähtiessä oli sellainen olo että ei meinannut jaksaa tolpillaan pysyä kun vatsa oli niin täynnä.

 

Nälkäinen shoppailija.

 

Toinenkin nälkäinen shoppailija

Kello oli jo yli kolme kun saimme aikaiseksi lähteä. Toisaalta lähtö pienessä sivutuulessa oli helppo ja stressitön kun kummankin puolen naapurit olivat poistuneet jo aikaa sitten, eipähän ollut kolhimisen vaaraa edes teoriassa.

 

Tyhjähkö satama kolmen jälkeen iltapäivällä

 

Myöhäinen lähtö kavensi määräsatamia jonkin verran, päätettiin ottaa varman päälle ja kokeilla josko Kustavin Lootholmaan mahtuisi. Ukista lounaaseen vievä reitti mutkitteli niin että joka toisella käännöksellä onnistui purjehtiminen ja joka toinen meni ärsyttävästi liian vastaiseen. Tällaisissa tilanteissa jotkut jättävät isopurjeen ylös vastatuuleen ajamisen ajaksi, mutta itse en tykkää pään päällä "plätkyttävästä" purjeesta, ja kyllähän sellainen turha lepatus ihan kuluttaakin kangasta. Purjeen nostoja tulikin sitten aika monta, mutta onneksi se onnistuu yksin istumalaatikosta käsin kunhan vain oikein tosissaan ja asenteella ottaa köydestä kiinni ja kiskoo. Yhtä pykälää suuremmassa veneessä ison nostoon täytyisi kyllä kehittää jo jotain apuvälineitä, mutta 36 jalan kokoluokassa se onneksi sujuu vielä ihan puhtaasti lihasvoimalla.

 

Kustavin ströömin (eli pitkulainen ja kapea, alaspäin saariston halki johtava salmi) suulla jouduttiin laskemaan purjeet lopullisesti tuulen tyynnyttyä lähes kokonaan ja moottoroitiin vajaan puolentoista tunnin matka Lootholman suojaisaan satamaan. Heinäkuun loppupuolella on pahimman sesongin huippu jo takana joten hyvä paikkakin löytyi saman tien.

 

Lootholman kapea sisäänajo kaislikon välistä

Lootholman sataman ravintola sulkeutui tasan yhdeksältä. Me emme yleensä ole pahemmin satamaravintoloiden palveluja käyttäneet joten sillä ei ollut meille merkitystä, mutta ehkä se vaikutti jotain sataman hiljaisuuteen? Illalla nukkumaan mentäessä satama oli aivan poikkeuksellisen hiljainen ja tyyni, suorastaan epätodellinen. Ehkä nyt tulisi uni hyvin... jos siis malttaisi laskea jo matkalla aloitetun "Saattue Murmanskiin" -kirjan kädestään...

 

18.7. Uuteenkaupunkiin, vaikka väkisin

Veneessä todella nukkuu hyvin. Liiankin sikeästi, sillä tasan seitsemältä herättänyt kello joutui piippailemaan huomattavasti pidempään kuin normaalisti. Silmät harittaen kännykkä käteen ja vielä aivan unisena tuulitiedot nenän eteen. Muutaman minuutin tutkailemisen jälkeen oli aika selvää että voisi kääntää kylkeä ja jatkaa vielä parin tunnin verran unta, koko yön tasaisena puhaltanut tuuli ei ollut vielä osoittanut minkäänlaisia laantumisen merkkejä.

 

Tuulen tyyntymistä odottellessa. Ruotsalaista Najadia
lukuunottomatta kaikki SSP:n veneitä!

 

Seuraava yritys heräämiseen olikin onnistuneempi, kymmenen maissa nouseminen ei tuntunut laisinkaan niin pahalta kuin kolme tuntia aikaisemmin. Valitettavasti tuuli näytti edelleen suhteellisen samanlaiselta, ennuste onneksi lupaili että päivän mittaan pitäisi pientä tyyntymistä tapahtua. Joskus pelkkä muutoksen suunta riittää, kovenevaan keliin lähteminen on aina hiukan ikävän tuntuista verrattuna siihen että on luvattu tyyntyvää.

Iltapäiväkahvi juotu, lähdettävä on

 

Neljästä veneestä kaksi pienempää lähti ensin Uudenkaupungin suuntaan, ja viimein mekin kl 13:30 lähdimme puskemaan vastaiseen aaltoon ja tuuleen, tuuli oli siinä vaiheessa 10-11 m/s tasolla. Yhden maissa vietetyn päivän jälkeen oli jo sen verran intoa päästä eteenpäin että veneen heiluminen ei tuntunut yhtään pahalta ja yllättävän hyvin se moottorikin jaksoi puskea eteenpäin.

Kylmäpihlaja jää taakse, eihän tämä keli nyt niin paha ollutkaan.

 

Olin varautunut siihen että 30 mailia jurnutetaan moottorilla pahimmillaan 7-8 tunnin ajan, mutta mieluisan yllätyksen tarjosi pikkuhiljaa lännen suuntaan kiertyvä tuuli. Nostettiin isopurje ykkösreivissä ja puolikas genua rullalta auki. Loppupäässä tuuli tyyntyi sen verran että reivin olisi voinut purkaa mutta onneksi ei ollut mihinkään kiirettä. Pääsimme purjeilla loppujen lopuksi ihan perille saakka, ihan kelpo purjehduspäivähän siitä tuli sitten kuitenkin.

Kelpo purjehduspäivä siitä kuitenkin tuli

Valpas tähystäjä

Uudenkaupungin pakkahuone oli yllättävän täynnä, lähes jokainen poiju oli varattu. Toki aina jostain löytyy se "vielä yksi" väli, mutta jätimme suosista reunimmaiseen vapaaseen poijuun. Tai siis yritimme jättää, jostain syystä kolme reunimmaista poijua (ne ainoat vapaat) olivat niin lähellä että meidän (ihan normaali keskikokoinen) vene ei mahtunut siihen väliin. Onneksi viereisestä veneestä kuului kehoitus tulla samaan peräpoijuun heidän kanssaan, joten päivä saatiin pulkkaan ja köydet kiinni vartin yli seitsemältä illlalla. Tuntuipas hyvältä päästä vähän eteenpäin yhden päivän odottamisen jälkeen.

Uudenkaupungin Pakkahuone

17.7. Välipäivä Kylmäpihlajalla

Tyhjä satama herätessä.

 

Vene velloi kylkikiinnityksessä ja tuuli ujelsi koko yön, silti uni tuli ihmeen hyvin. Aamulla katsoin heti sekä reaaliaikaiset tuulitiedot että ennusteen, ja melko lohduttomaltahan se näytti. Ilmatieteen laitoksen yksi virallinen rannikon mittausasema sattuu olemaan juuri Kylmäpihjalalla joten kymmenen minuutin välein päivittyvä rannikkoasemien säätieto oli helppo tarkistaa. Tuulen nopeus oli heilunut koko yön 12-13 m/s välillä ja täysin vastaisesta suunnasta. Ennuste lupasi päivälle samanlaista ja jopa hiukan yltyvää, välipäivähän tästä taisi tulla.

Joutsenet suojan puolella saarta

 

Satamapäiviä tulee pitkässä reissussa vääjäämättä ja aikataulu toki sallii sen. Silti olisin toivonut "haaksirikkoutuvani" päiväksi johonkin muuhun paikkaan kuin pieneen ja läpeensä tuttuun Kylmäpihlajaan. Niin tuttuun että edes kävely rantakallioilla ja aaltojen vyöryn ihailu ei jaksanut hetkeä enempää kiehtoa.

Sateenkaaren päässä meidän vene :-)

Muutama purjevene saapui aamupäivästä, mutta kukaan ei halunnut lähteä suojaisasta satama-altaasta jatkamaan matkaa. Saksalainen eläkeläispariskunta tuli komella Najad 370 -veneellä, joka on vähintäänkin meidän veneen "serkku", ne on nimittäin valmistettu samalla Ruotsin Orust -nimisellä saarella ja hyvin samalla tyylillä. Edellisenä kesänä Ruotsin kautta alkanut Perämeren kierros oli jo paluumatkalla, seuraava etappi olisi Uudenkaupungin tienoilla. Oli muuten virkistävää jutella jonkun kanssa joka osasi englantia vielä huonommin kuin minä...

Saksalaisten Najad 370

 Tuuli oli myös saaren keskiosassa sen verran ikävä että grillaushommatkaan eivät kiehtoneet. Jotenkin sen päivän sai silti kitkuteltua iltaan saakka. Hyvä silti että ei lähdetty, puuskat olivat pahimmillaan 16-17 m/s joten melkoisen tuskaista etenemistähän se olisi ollut.

 

Laskeva aurinko majakan huipulta nähtynä.

Seuraavalla päivälle oli luvattu pari metriä pienempiä lukemia, toiveikkaina laitoimme kellon jo aamulla seitsemältä herättämään, jospa sitä ehtisi Uudenkaupungin kauppoihin ja kirpputoreille vielä saman päivän aikana ja menetettyä aikaa saisi siten kurottua kiinni?

16.7. Reissun aloitus Laitakarista Kylmäpihlajalle.

Niinhän siinä jälleen kävi että viime vuoden reissublogi jäi kesken. Harmittavan monta hienoa paikkaa ja kuvaa jäi julkaisematta. Reissu jatkui Trollhättan kanavaa pitkin Göteborgiin, sieltä Ruotsin länsirannikkoa alaspäin ja Kööpenhaminan ja Malmön välistä takaisin Itämerelle. Kalmarin alapuolella miehistön vaihto ja jatkettiin veljen kanssa kahdestaan Öölanti, Visby, Västervik ja Tukholman saariston kautta Maarianhamina ja sieltä tuttuja reittejä pitkin takaisin Luvialle.

Nyt on kuitenkin uusi kesä ja uusi reissu. Alustava ajatus olisi käydä ainakin Viron puolella, mutta vastakohtana edellisen kesän suhteellisen haastavalle matkalle mitään kiinteitä etappeja tai aikatauluja ei ole asetettu.

Venehallin peräseinän panelointi urakoitiin lauantaina valmiiksi.

 

Tämän vuoden lomareissu on ensimmäinen mikä mennään kahdestaan, ilman lapsia. Pakkaamiseen käytetyssä listassa luki "Kahden viikon reissu 7 henkilölle" joten hiukan saimme skaalata alaspäin. Lauantai oli itselleni vielä täysi rakennuspäivä (vene + autohalli pihaan) joten lähtö venyi sunnuntaille. 

 

Kotisatama Luvian Laitakari jää taakse 3 viikoksi.

Edellisenä kesänä hajonnut avotilan teltan (ns. pappateltta) kaari piti vielä korjata. Aikaahan tähän olisi ollut koko talvi, mutta mikään ei tunnu valmistuvan ellei ole kiire tai pakko. Mieluummin tietysti molemmat. Tavaraa vietiin veneelle lauantaina ja sunnuntaina yhteensä kolmen henkilöautollisen verran ennen kuin viimein pääsimme lähtemään kl 19:45.

 

Reissutortilla on turvallisinta syödä haarukalla lautaselta.

 

Tuuli oli navakka 10 m/s ja tietysti etelästä, eli täysin vastainen. Aukkopaikoilla vene tuntui lähes pysähtyvän vastaan vyöryviin aaltoihin vauhdin laskiessa hetkeksi alle 3 solmun. Varsinainen Luvian ja Rauman välinen sisäväylä oli suojainen, ja 23 mailin ja vajaan 5 tunnin jälkeen rantauduimme Kylmäpihlajalle puolenyön jälkeen kl 0:25.

 

Kylmäpihlaja puolenyön jälkeen.

Seuraavaksi päiväksi oli ennustettu tuulen vain yltyvän, 30 mailin moottoriajo vasta-aaltoon kohti Uuttakaupunkia ei kauheasti houkuttele mutta aamulla ollaan viisaampia.

AIS -transponderin asennus Mariestadissa

Hyvä paikka, mutta valitettavasti varattu

Aamulla oli mukava nukkua pitkään ja ottaa rauhallisesti, olihan tarkoitus pitää vasta reissun kolmas satamapäivä. Tuuli oli hirveän puuskainen, pahin koko reissun aikana. Vaikka suora tuuli ei satamaan sopinutkaan niin silti köydet valittivat välillä puuskan painaessa venettä tieltään. Istuskelin avotilan teltassa aamukahvit juuri juotuna kun isompi moottorivene suunnisti viereiselle, vapaalle paikalle. Menin luonnollisesti auttamaan, ja sain samalla kuulla että olimme juuri heidän kausipaikallaan. Laituria oli uusittu alle viikko sitten ja siinä yhteydessä vihreät/punaiset kyltit olivat kadonneet eikä niitä vielä oltu ehditty laittaa takaisin.

Loppupäivä kylkiparkissa

Onneksi moottoriveneellä saapunut perhe oli hyvin ymmärtäväisiä eivätkä yhtään vihaisia, ihmettelivät kylttien puuttumista aivan samoin kuin mekin. Mutta eipä siinä mitään, siirtyä silti täytyy. Kävi ilmi että kaikki koko pitkän laiturin paikat ovat kausipaikkoja, eli useampi kymmenen vierailijaa olivat kaikki ns. väärillä paikoilla. Sattumalta vain olin valinnut paikan jonka omistat juuri saapuivat. Satama-altaan toisella puolella oli tasan yksi vapaa kylkipaikka "Marianne" -risteilijälle varatun tilan etupuolella, joten pikavauhtia köydet irti, ja tuuli käytännössä painoikin meidät uuteen paikkaan lähes itsekseen. Laituri oli hiukan korkea mutta kyllä siitä ylös pääsi, ehkä huonona puolena olimme ihan ns. paraatipaikalla kun ohikulkeva kansa katseli suoraan ylhäältä veneeseemme.

Mariestadin kirkko

Ohikulkijoiden kanssa tuli monta mielenkiintoista keskustelua. Peräti neljä kertaa saman päivän aikana joku pysähtyi oma-aloitteisesti ja kysyi veneen lipusta. Suomessahan seuraan katsastettu vene käyttää yleensä kyseisen seuran lippua, ja sen vuokse mekin purjehdimme SSP:n eli Säpin Seudun Purjehtijoiden lipun alla. Olin kyllä kuullut neuvon että ulkomailla liikuttaessa (ja varsinkin mitä kauemmaksi Suomesta mennään) voisi vaihtaa Suomen viralliseen lippuun koska suomalainen konsepti seuralippuineen on muualla vieras. Pahaksi onneksi lähtö oli niin hektistä että virallinen Suomen lippu jäi ostamatta, mutta tulipahan monet keskustelut sen ansiosta, sekä täällä Mariestadissa että muissakin satamissa

Päivä sujui oikein mukavasti, käytännössä tekemättä mitään, juuri niin kuin lomalla välillä kuuluukin. Kävimme toki tutustumassa Mariestadin todella isoon kivikirkkoon, missä elävä musiikki tervehti kirkkoon saapuvaa turistia. Edessä istui mies sellon kanssa ja soitti Bachia, ulkomuistista ilman nuotteja ja nähdäkseni täysin virheettömästi. Soitto ei juurikaan katkennut koko sinä aikana kun kirkossa olimme joten todellinen ammattimies tuntui olevan asialla.

Bachia sellolla

Iltapäivällä ostettiin kebabit sataman kebab-kojusta ja söimme ne veneessä. Kyllä kunnon rehellinen roskaruoka tekeekin hyvää välillä. Lopun päivää syvennyin juuri ennen reissua ostettuun lähettävän AIS-transponderin asennukseen. Kyseessä on siis laite joka automaattisesti lähettää koko ajan veneen sijaintitietoa muita lähistöllä olevia veneitä varten, ja sama tieto päätyy sitten sivutuotteena myös Marinetrafficin palveluun. Veneen reaaliaikaisen sijainnin näkee jatkossa sivustolta http://www.marinetraffic.com hakemalla nimellä "Svanevit". Tämän blogipäivityksen kirjoitushetkellä olemme jo paluumatkalla Itämeren puolella mikä pitäisi Marinetrafficin palvelustakin näkyä.

 

Asennus onnistui, AIS-lähetin toimii!

Seuraavana päivänä tuuli jatkuisi melko voimakkaana mutta puuskaisuus pitäisi ennusteen mukaan kuitenkin vähentyä. Pieni epävarmuus muljahteli vatsassa mutta laitoin kellon silti herättämään kahdeksan jälkeen. Eteenpäin tekisi jo mieli jatkaa matkaa mutta ei sentään mihin tahansa keliin. Lopullinen lähtöpäätös tehtäisiin vasta aamulla, lähinnä kapteenin henkilökohtaista mielentilaa ja senhetkistä rohkeutta mukaellen.

Tuuli ei tyyntynyt edes yöksi