18.7. Uuteenkaupunkiin, vaikka väkisin

Veneessä todella nukkuu hyvin. Liiankin sikeästi, sillä tasan seitsemältä herättänyt kello joutui piippailemaan huomattavasti pidempään kuin normaalisti. Silmät harittaen kännykkä käteen ja vielä aivan unisena tuulitiedot nenän eteen. Muutaman minuutin tutkailemisen jälkeen oli aika selvää että voisi kääntää kylkeä ja jatkaa vielä parin tunnin verran unta, koko yön tasaisena puhaltanut tuuli ei ollut vielä osoittanut minkäänlaisia laantumisen merkkejä.

 

Tuulen tyyntymistä odottellessa. Ruotsalaista Najadia
lukuunottomatta kaikki SSP:n veneitä!

 

Seuraava yritys heräämiseen olikin onnistuneempi, kymmenen maissa nouseminen ei tuntunut laisinkaan niin pahalta kuin kolme tuntia aikaisemmin. Valitettavasti tuuli näytti edelleen suhteellisen samanlaiselta, ennuste onneksi lupaili että päivän mittaan pitäisi pientä tyyntymistä tapahtua. Joskus pelkkä muutoksen suunta riittää, kovenevaan keliin lähteminen on aina hiukan ikävän tuntuista verrattuna siihen että on luvattu tyyntyvää.

Iltapäiväkahvi juotu, lähdettävä on

 

Neljästä veneestä kaksi pienempää lähti ensin Uudenkaupungin suuntaan, ja viimein mekin kl 13:30 lähdimme puskemaan vastaiseen aaltoon ja tuuleen, tuuli oli siinä vaiheessa 10-11 m/s tasolla. Yhden maissa vietetyn päivän jälkeen oli jo sen verran intoa päästä eteenpäin että veneen heiluminen ei tuntunut yhtään pahalta ja yllättävän hyvin se moottorikin jaksoi puskea eteenpäin.

Kylmäpihlaja jää taakse, eihän tämä keli nyt niin paha ollutkaan.

 

Olin varautunut siihen että 30 mailia jurnutetaan moottorilla pahimmillaan 7-8 tunnin ajan, mutta mieluisan yllätyksen tarjosi pikkuhiljaa lännen suuntaan kiertyvä tuuli. Nostettiin isopurje ykkösreivissä ja puolikas genua rullalta auki. Loppupäässä tuuli tyyntyi sen verran että reivin olisi voinut purkaa mutta onneksi ei ollut mihinkään kiirettä. Pääsimme purjeilla loppujen lopuksi ihan perille saakka, ihan kelpo purjehduspäivähän siitä tuli sitten kuitenkin.

Kelpo purjehduspäivä siitä kuitenkin tuli

Valpas tähystäjä

Uudenkaupungin pakkahuone oli yllättävän täynnä, lähes jokainen poiju oli varattu. Toki aina jostain löytyy se "vielä yksi" väli, mutta jätimme suosista reunimmaiseen vapaaseen poijuun. Tai siis yritimme jättää, jostain syystä kolme reunimmaista poijua (ne ainoat vapaat) olivat niin lähellä että meidän (ihan normaali keskikokoinen) vene ei mahtunut siihen väliin. Onneksi viereisestä veneestä kuului kehoitus tulla samaan peräpoijuun heidän kanssaan, joten päivä saatiin pulkkaan ja köydet kiinni vartin yli seitsemältä illlalla. Tuntuipas hyvältä päästä vähän eteenpäin yhden päivän odottamisen jälkeen.

Uudenkaupungin Pakkahuone