Lomareissun 13. päivä, Lappoon

Seglingen kauppa olisi ollut vain puolen kilometrin kävelymatkan päässä, mutta aamulla laiskotti niin että päätettiin lähteä saman tien aamupalan jälkeen, ilman kaupassa käyntiä. Matkan varrella olisi kuitenkin Enklingen satama ilmaisine pyörineen, siihen kohtaan olisi muutenkin hyvä tehdä pieni pysähdys. Päästiin hyvin lähtemään vaikka olimme ihan sataman perällä viimeisessä paikassa, vettä ei ollut kölin alla varmaan kymmentä senttiä enempää. Illalla olin huomannut että merivesi oli jostain syystä laskenut. Sitä ei olisi muuten huomannut mutta jouduin kiristämään omaa peräköyttämme ettei keula olisi ottanut laituriin. Samalla katselin että koko satamassa kaikilla oli köydet epäilyttävän löysällä, vaikka muutamia tunteja aikaisemmin olimme uineet köysien alta ja ne olivat silloin olleet kireällä ja ilmassa. Vuorovettä ei Itämerellä ole, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää tuulesta johtuvat vedenkorkeuden muutokset.

Kumlingen Remmarhamn

 Tuuli oli tosiaan hiukan heräillyt ja olin vielä toiveikas siinä kohdassa kun ajoimme satamasta ulos. Aika nopeasti kuitenkin selvisi että tuuli tuli lähes suoraan edestä, purjehtiminen olisi vaatinut kryssimistä eli hidasta siksakin ajamista. Edessä oli kuitenkin kohtuullinen päivämatka joten tyydyimme ajamaan moottorilla suoraan pohjoiseen, Kumlingen saaren länsipuolta "ylöspäin". Kumlingen Remmarhamnin satama näkyi suoraan reitille, olimme siellä joskus 4-5 vuotta sitten yhden yön.

Lautan perässä

Kumlingen saaren pohjoispuolella on Bärön entinen merivartioasema. Nykyisin siellä sijaitsee Glada Laxen -niminen satama joka on lähinnä kuuluisa hyvästä ravintolastaan. Valitettavasti se tarkoittaa sitä että satama on lähes aina täynnä. Muutamia vuosia sitten kävimme siellä ja kiipesimme sataman takana olevaan merivartion vanhaan tähystystorniin. Nyt ajoimme siitä ohitse ja suuntasimme suoraan Bärön pohjoispuolella olevaa Enklingen satamaa. Sinne ajaessa olin jo pidempään pitänyt silmällä lännen suunnalta lähestyvää isoa lauttaa. Oletin että se jatkaa Kumlingen pohjoisreunan ohitse suoraan itään, ja että ehdin hyvin kääntyä pienemmälle, pohjoiseen vievälle reitille. No niin ehdinkin, mutta lautta mokoma kääntyikin perässä. Lautta ehti antaa komeat äänimerkit torvellaan, ilmeisesti varmistaakseen että ihan varmasti olin sen huomioinut. Väistin kiltisti ihan väylän reunaan posket punoittaen...

Enklingen satama

Enklingen sataman puulaiturilla oli kohtuullisesti veneitä ja lisää oli tulossa. Helpointa olisi ollut ajaa vain suoraan vapaaseen poijuun, mutta jälleen kerran aurinko tuntui ihan tappavan kuumalta. Ajoin varovasti laiturin sisäpuollelle, kirkkaassa vedessä poijupainoja ja mahdollisia kiviä tähystäen. Näin saimme keulan koti aurinkoa ja mukavan varjon avotilan sprayhoodin alle. Auringon sijasta kukkakärpäset kävivät päälle. Mitään varsinaista haittaahan niistä ei ole kun eivät taida edes purra, mutta niitä oli aivan älyttömän paljon. Ilmeisesti kuumuus oli vienyt ne puoliksi tainnoksiin, sillä minkäänlaista väistämisrefleksiä niillä ei ollut. Kämmenselällä jalkoja tai käsivarsia pyyhkäistessä saattoi saada kerralla kolmekin kärpästä hengiltä. Jostain syystä ne silti pörräsivät vain auringossa, sisälle veneeseen niitä ei tullut.

Enklingen etukäteen odotetut ilmaispyörät olivat kokeneet luonnollista poistumaa. Niitä löytyi silti juuri viisi kappaletta meille kaikille, vaikka oma pyöräni takavanne vemputti kyllä aika villisti ja muutenkaan ei tehnyt mieli rallata kovin lujaa. Kauppa oli todella monipuolinen, normaalin ruokapuolen lisäksi sieltä löytyi monenlaista mökkeilijän tarvitseaa tavaraa 2KW:n aggrekaatista puutarhatuoliin. Söimme päiväruuan laiturissa ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa kohti Lappoa.

Nyt saimme pohjoistuulen mukavasti sivusta ja heti satamasta lähdettäessä sai moottorin sammuttaa. Kumlingen pohjoispään kiertämisen jälkeen reitti painui etelän suuntaan ja tuuli muuttui pikkuhiljaa täysin myötäiseksi, vauhdin samalla hidastuessa reippaasti. Maria luki Annille Paul Whiten Viidakkotohtoria ääneen ja en hennonut häiritä lukemista moottorin pärinällä. Niinpä ajelimme vuoroin täysmyötäiseen virsikirjalla, vuoroin hiukan sivusta purjeet samalla puolella, leppoisalla hädin tuskin kolmen solmun lilluttelulla.  Parin tunnin leppoisan eteenpäin kellumisen jälkeen reitti kääntyi taas idän suuntaan ja tuulikin tuntui heräilevän. Pienen hetken tuntui että tuulta oli melkein liikaa reitin kääntyessä aina vain enemmän tuuleen. Purjevenehän on siitä "hassu" laite että se ikäänkuin tekee itselleen lisää tuulta vastatuuleen mentäessä, monesti myötätuuli on se suunta mihin vene kulkee kaikkein hitaimmin. Tällä kertaa kävi niin että reitti vain kapeni ja vene ei millään noussut viimeiseen reimariin purjeilla, jouduin käynnistämään moottorin ja ottamaan purjeet alas. Vähän kirveli katsella taakse kuinka takana kauempana tullut purjevene pääsi kuin pääsikin kyseisen reimarin ohi ihan hipoen ja kallellaan parras vettä viistäen. Jäin miettimään että kuinkahan paljon kyseessä on veneen ominaisuudet ja kuinka suuri osa meni "osaamattoman" kipparin piikkiin?

Lappon ISO uusi laituri

Lappo oli aikoinaan ensimmäinen suurempi satama Ahvenanmaan puolella missä kävimme. Silloinkaan se ei ollut enää mikään varsinainen aito kalastajakyläidylli, mutta nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tuntui siltä että satama oli lopullisesti "pilattu" turistirysäksi. Uusia rakennuksia oli tullut ja samoin uusi ISO laituri oli ilmaantunut. Voi olla että aika kultaa muistot, mutta tuntui siltä kuin jotain alkuperäistä tunnelmaa oli samalla menetetty. Satamatoimiston henkilökunta oli kyllä hyvin avuliasta ja mukavaa ja puhuivat sujuvaa suomea. Ehdimme juuri vielä yleiseen saunavuoroon ja pyykkitupakin oli vapaana heti huomisaamuna kello yhdeksän.

Ilta meni yllättävän nopeasti jutellessa venenaapurien kanssa ja seuratessa toisella silmällä lasten pulikointia. Loppureissun ohjelmakin alkoi hahmottua sillä olin soitellut velipojan kanssa ja näyttäisi siltä että saisimme aikataulut kohtamaan. Ylihuomenna olisi lauantai ja silloin pitäisi ehtiä Kustaviin missä iso osa miehistöä taas vaihtuisi kotimatkaa varten. Olli ja Pekka ottivat ilolla vastaan mahdollisuuden päästä viikonlopuksi kotiin, kaksi viikkoa ilmeisesti riittää siihen että vähän jo tekee mieli päästä kotiinkin.