3. Päivä, Uusikaupunki edelleen

Maanantai oli sangen köyhä päivä veneilyn näkökulmasta, ainut mikä liikkui oli kumivene sekä soutaen että 2,5 hevosvoimaisen Suzukin voimalla. Jo aamupuuron jälkeen tehtiin nimittäin päätös että ollaan toinenkin yö Uudessakaupungissa. Onhan nyt loma ja kerrankin ei kiire mihinkään, mitäpä sitä asettamaan itselleen liian tiukkoja aikataluja. Jo vuosi sitten oli käynyt mielessä käydä Uudenkaupungin automuseossa, sen mainosbanderolli houkutteli Pakkahuoneen rannassa edelleen. Puhelimen karttasovellus ilmoitti että matkaa olisi mitättömät 2,8 kilometria joten koko porukalla kävelemään. Virhe... Ilma oli todella kuuman kostea, ja puolivälissä koko homma jo kadutti. Loppujen lopuksi olin itse viimeisenä jonossa joka raahusti autotehtaan mäkeä ylös, mutta eipä lapset kovin pirteiltä enää näyttäneet. No eväsbanaanit ja trippimehut naamaan, onneksi itse museohalleissa olikin sitten mukavan viileä.

Muuta "mukavaa" siellä ei sitten oikein ollutkaan. Ensinnäkään siellä ei voi maksaa kuin käteisellä, mutta sentään kirjoittivat pankkisiirron. Pääsymaksu oli mielestäni kohtuuton, meidän porukalta 51 euroa. Näyttely jakautui kolmeen eri halliin, ilmeisesti teemoina oli 1. Yleensäkin vanhat autot, 2. Saabit sekä 3. Muut Ukissa valmistetut autot. Muuten hyvä mutta erilaiset opastavat ja historiaa kertovat kyltit ja tekstit puuttuivat aivan täysin. Jokaisessa autossa oli kyllä samanlainen infolappu jossa luki että "Saab 99, vm. 1977, vaihteet 4+1" ja muuta yhtä "informatiivista". Itse autotehtaan vaiheista, Saabeista tai yleensäkään mistään aiheeseen liittyvästä en tiedä yhtään sen enempää vaikka pari tuntia siellä kierreltiinkin. Ei näin...

Katossa PIK-3c "Kajava" OH-175, sukua omalle PIK-16c "Vasama" OH-281:lleni

Moottorioppia jälkikasvulle

Olin hikisestä kävelymatkasta ja museon heikosta annista niin harmissani että mitään puhumatta soitin tilataksin hakemaan meidät takaisin Pakkahuoneelle. Näin jälkikäteen ajatellen se oli päivän parhaiten käytetyt 13,10 euroa. Ja lisäksi 4 minuutin matkan aikana kuljettaja ihan oikeasti kertoi enemmän autotehtaan sekä menneisyydestä että nykyisyydestä kuin mitä edellisen kahden tunnin aikana ehdin museossa oppia.

Taustalla Saab samalta vuodelta jolloin Vaari oli niitä rakentamassa

Jo vuosi sitten reissulla käväistiin Uudenkaupungin kirjastossa ja todettiin se harvinaisen hienoksi paikaksi. Vaikutelma vain vahvistui tänään. Pelkästään tunnelma ja sisätilat oli tosi hienosti laitettu, vanha suuri puutalo ja kirjat ja muu rekvisiitta tosi hienosti esillä. Oltiin koko porukalla vajaat kaksi tuntia siellä kunnes sulkemisaika tuli vastaan.

Siihen päälle käynti Kotipizzassa ja ruokakaupan kautta takaisin veneelle. Päivä alkoi itse asiassa tuntua aika hyvältä. Huomenna sitten olisi tarkoitus päästä jopa ennen puoltapäivää matkaan. Nähtäväksi jää kuinka onnistuu, ja mihinkä satamaan päädytään.

Viereen oli iltapäivällä tullut uusi vene. Rupesin rupattelemaan sen "75+" -ikäisen kipparin kanssa (niinkuin hän itse ikänsä ilmaisi), ja meinasin tipahtaa istualleni kun hän ohimennen mainitsi kiertäneensä maapallon kolmeen kertaan tuolla samaisella veneellään, kahdestaan vaimonsa kanssa. Kyseistä temppua ei ole montaa suomalaista tehnyt, ehkäpä yhden käden sormissa laskien. Google vahvisti että samasta veneestä ja miehestä on kyse: http://yle.fi/uutiset/purjeveneella_kolmasti_maailman_ympari/5611139

Vieressä kolme kertaa pallon kiertänyt "Cabane III"

2. Päivä, Uuteenkaupunkiin

Illalla olin sulkenut Eberi-lämmittimen viimeisenä ennen nukahtamista, yöllä kylkeä kääntäessä huomasin että hiukan oli viileän oloista mutta peiton alla tarkeni silti hyvin. Se Suomen kesä... Unta riitti silti puoli yhteentoista saakka, jostain syystä veneen pieni keinutus antaa aivan uskomattomat unet ainakin minulle. Ja näytti se toimivan koko porukalle myös, takakajuutan isot pojat jouduttiin puoliväkisin herättämään yhdentoista jälkeen.

Merellä maistuu jopa kaurapuuro!

Kylmäpihlaja alkaa paikkana olla jo aika tuttu, nyt taisi olla ensimäinen kerta kun ei vaivauduttu edes majakan näköalatasanteella käymään. Silti tyrnipensaat, polut, rantakalliot sekä koko idyllinen satama-allas toimii joka kerran, ja ihan yhtä mielellään sinne silti aina tulee. Tosin 23 euron satamamaksu ei ollut sielä edullisimmasta päästä, vaikka käteen lyötiinkin "joka-seitsemäs-kerta-ilmainen-Kylmäpihlajalla" -satamapassi. Onneksi (?) Maria oli varannut vain 20 euron seteli taskuun ja se kuulemma kelpasi, eli saimme kolmen euron alennuksen tällä kerralla.

Laiturilla juttelin tutun Raumalaisen Nauticatin omistajan kanssa hyvän tovin. Se hyöty tutuista maisemista on että alkaa myös tuttuja ihmisiä olla siellä ja täällä. Lisäksi viereemme ajoi viikko sitten Helsingistä haettu samanlainen Targa 96, tosin harmittavasti uudempaa mallia ja vieläpä tiikkikannella. No, yritin lohduttaa itseäni sillä että olin näkevinäni etukannen notkahtelevan kävelijän alla sen verran enemmän kuin omassani että ehkäpä tiikin asennusruuvit ovat jälleen kerran päästäneet kosteuden ydinaineeseen? Päivällä tuli sitten vastaan toinenkin Targa, tällä kertaa kyljen sinistä myöten samanlainen kuin meillä. Muutenkin tuntuu että Targat ynnä muut samantyyppiset, tuulilasilliset "pappamallin" veneet on aika hyvin edustettuina tuolla merellä. Onko niin että hienompien ja uudempien veneiden omistajat ovat liian kiireisiä ehtiäkseen nauttia veneilystä kunnolla?

Vesipedot Jaakko, Pekka ja Anni halusivat vielä uimaan. Nopea vilkaisu kelloon kertoi että kovin ajoissa ei Uuteenkaupunkiin päästä, mutta nythän ollaan lomalla, eli olkoon sitten. Jaakko johdatti porukan suojan puolelle saarta, ja kieltämättä lasten touhut näyttivät niin mukavilta että melkein itsekin teki mieli pulahtaa mereen.

Kohti Uuttakaupunkia päästiin lähtemään vasta hiukan ennen kahta. Moni veneilijä on niihin aikoihin saapumassa uuteen satamaan, ja heinäkuussa kuulemma suosituimmat satamat alkavatkin olla täynnä pahimmillaan heti puolenpäivän jälkeen. Toisaalta sentyyppiset turistipyydykset eivät ole koskaan kiinnostaneet ja tähän saakka on jokaiseen satamaan mahduttu.

 Itse matka oli melkoisen tylsä. Tuuli puhalsi aikamoisella voimalla suoraan vastaan, purjehtimisesta sai vain haaveilla joten moottorilla jurnutettiin lähestulkoon koko 30 mailia. Merisää oli ennustanut 8 m/s tuulta etelästä, mutta vähän lähtömme jälkeen Kylmäpihlajan säähavaintoasemalla oli 12 m/s ja puuskissa enemmän. Siltä se kyllä tuntuikin, olin kyllä kiitollinen Nanni Kubotan kaikista 29 hevosvoimasta, mutta silti nopeus laski pahimmassa vasta-aallokossa alle viiden solmun ihan väkisinkin. Vasta Ukiin käännyttäessä saatiin tuuli sen verran sivulta että vajaa puoli tuntia saatiin mennä purjeilla.

 Perillä Pakkahuoneen rannassa oltiin n. klo 20.00. "Hauska" välikohtaus sattui rantautuessa, peräköysi jäi metrin vajaaksi! Meillä on sellainen "normaalilyhyt" köysi poijuhaassa kiinni ja se riittää yleensä, ja jos poiju on silmämääräisesti kaukana niin siihen solmimtaan jo etukäteen jatko. No nyt arviointikykyni petti.... Onneksi oli täysin tyyntä, vene kellui vajaan minuutin verran aivan paikoillaan kunnes Maria sai kylmän rauhallisesti solmittua köyteen jatkon ja pääsin ajamaan puuttuvan metrin laituriin. Olen jo monta kertaa ollut ostamassa uutta peräköyttä mutta luulen että tämä oli lopullinen niitti. Jospa sitä kävelisi huomenna Salmerin telakalle ja ostaisi viimeinkin sellaisen. Olisikohan 25 metriä tarpeeksi?

Satamamaksu + sähköt kustansivat 21 euroa. Maksun jälkeen laitettiin Ollin kanssa kumivene vesille ja se häipyi kaupungin suuntaan soutaen. Ottaen huomioon kuinka karmeaa tuollaisen halvan kumiveneen soutaminen on niin puolen tunnin lenkki oli aika saavutus.

Kävin poikien kanssa saunassa samaan aikaan kun tytöt kävivät omassaan. Juutuin laiturilla vielä juttelemaan viereisen veneen omistajan kanssa. Kesällä 1970 aloitettu veneilyharrastus näkyi ja kuului, olisin voinut jäädä kuuntelemaan vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Veneily oli todellakin erilaista siihen aikaan kun ei ollut kaikkia näitä sähköisiä apuvälineitä. Kuulemma kartan ja kompassin kanssa suunnistaminen Utöstä Visbyseen, puolitoista vuorokautta ilman maata näköpiirissä tuntui ihan eri tavalla seikkailulta kuin nykyisin. Se kyllä uskoo, GPS on muuttanut peruuttamattomasti veneilyä, ja valitettavasti osa jännityksestä, haasteesta ja seikkailusta on kyllä menetetty peruuttamattomasti.

Pienemmät lapset katsovat Viisikkoa kajuutassa, eberi työntää lämpöä ja ulos vilkaistessa näkyy joka suuntaan lähes postikorttimaisema. Ei mitään valittamista :-)

1. päivä, Kylmäpihlajalle

Puolitoista vuotta sitten aloitettu blogi jäi yhden postauksen mittaiseksi. Paljon on purjehduksen osalta tapahtunut sen jälkeen, ja mahdollisesti niihin palataan tulevissa julkaisuissa. Todetaan tässä yhteydessä vain se että syksyllä 2013 hankittiin Targa 96 ja kevät 2014 alkoi siirtopurjehduksella Tammisaaresta Porin Reposaareen. Heinäkuussa tehtiin koko perheellä kahden viikon reissu jonka kaukaisin piste oli Maarianhaminan itäsatama. Lisäksi veneellä tehtiin useita viikonloppupurjehduksia lähiseudulla, Rauman ja Merikarvian välillä ja tykästyttiin kyseiseen yksilöön enemmänkin. Nyt kuitenkin hypätään nykyhetkeen ja kesälomapurjehduksen 2015 ensimäiseen päivään.

Edelliset 2-3 viikkoa on menneet aika lailla sumussa. Uuden (siis itselle uuden, tämä yksilö on vuosimalli 1981) veneen kanssa on ensimäinen kevät aina vähän ihmettelemistä, ja tämä ei ollut poikkeus. Vuosi sitten myyjä hoiti veneen vesillelaskun ja kaiken siihen liittyvän mutta nyt jouduin itse huolehtimaan kaikesta. Pari päivää vesillelaskun jälkeen huomasin istuinkaukalon läpiviennin vuotavan. Muuta ei ollut tehtävissä kuin tilata nosto jotta läpiviennin pääsi vaihtamaan. Noston yhteydessä vetolaite sai vähäsen kipeää, joten muiden valmistautuessa juhannuksen viettoon vietin itse aikaa suhteellisen tiiviisti Luvialla satamassa. Onneksi kaikesta selvittiin ja lauantaina 27. päivä päästiin viimein lähtemään. Hyppään tässä tyystin yli veneen pakkaamisen 7 hengelle 2-3 viikoksi ja muut pikkujutut, lukija varmaan osaa kuvitella mielessään minkä kokoisesta logistisesta operaatiosta on kyse... Suurin kunnia onnistuneesta lopputuloksesta lankeaa eittämättä vaimolle, sen auliisti myönnän.

Luvian Laitakarissa, pikainen tankkaus ennen lähtöä

Lauantai oli jo turhankin pitkällä ennenkuin päästiin viimein satamaan, kaksi autoa täynnä tavaraa ja vielä kumivene peräkärryssä. Luvian Laitakarin laiturista irroitettiin köydet tasan kello 19.00 suuntana 100 metrin päässä oleva septitankin imutyhjennys. Varsinaisesti matkaan päästiin vasta 19:15. Tuuli oli jossain välissä päivää yltynyt kuin varkain ja puhalteli 8 m/s luoteesta. Käännyimme heti sataman jälkeen puolentoista metrin väylälle mikä on suorin reitti etelän suuntaan. Sain Laurin ohjaamaan ja hetken kuluttua kun mutkaosuus oli jäänyt taakse rupesin raottelemaan keulan rullagenuaa.

Tässä vaiheessa voin kertoa että koska kaikki oli mennyt niin viime tippaan niin tämä oli tietysti ensimäinen kerta tänä vuonna kun aallonmurtajaa kauemmas veneellä lähdettiin. Kaikeksi onneksi köydet ja vaijerit olivat suurinpiirtein oikein, ja hetken kuluttua moottorin saikin sammuttaa. Pelkän genuan kanssa mentiin kuuden solmun pintaan hyvän aikaa, Eurajoen ydinvoimalan kapeikkoon saakka minkä jälkeen tuuli tuntui hiukan tyyntyvän. Vilkaisu kelloon ja kiirettä harmitellen moottori käyntiin. Tämä olikin ihan viisas päätös sillä perillä Kylmäpihlajalla oltiin siltikin vasta klo 23.00

Kapteeni neuvoo perämiestä. Nämä kaksi hoitivat veneen Kuuskajaskarista Kylmäpihlajalle ilman että olisi täytynyt puuttua itse tilanteeseen.

Perillä!

 Kylmäpihlajalla oli neljä purjevenettä ja yksi moottorivene, kaikki kylkikiinityksessä. Se olisi ehkä ollut helpoin meidänkin tapauksessa, ja kun tilaakin oli ruhtinaallisesti. Jäätiin kuitenkin perä poijuun, toisaalta ihan hyvää harjoitustakin. Targan ohjaamo on niin keskellä ja "syvällä" että sieltä ei rantautumiseen pysty osallistumaan muutenkin kuin verbaalisesti, toisaalta Marian hoitaessa poijun nappaamisen ja Laurin ja Jaakon keulapään niin mitäpä sitä muuta tarvitseekaan tehdä kuin huolehtia ohjaamisesta.

Tarkoitus oli paistaa pikaisesti makkaraa, mutta kovan tuulen ja kosteiden puiden yhdistelmä olikin aika haastava. Aikaa tuhraantui, ja loppujen lopuksi makkarat syötiin siinä puoli yhden maissa yöllä... Lapset saatiin nukkumaan yhdeltä ja itse taidan olla viimeinen hereillä olija kun tätä kahden jälkeen vielä näemmä naputtelen. Ajatus siis olisi kirjoittaa reissun joka päivältä jotain, mutta näin pitkästi tuskin kovin usein tulee innostuttua. Huomisen eli sunnuntain suunnitelma on päästä Uuteenkaupunkiin, siitä eteenpäin onkin sitten kaikki auki.