Alku?
 |
| Isokarin majakalta kesällä 2013 |
Niin, sitä on vaikea määritellä että mistä se oikein alkoi. Pienenä isän kanssa verkkoja kokemassa soutuveneelläkö? Vai ne muutamat kerrat jonkun tutun moottoriveneen kyydissä? Tai pari vuotta aikaisemmin ostettu pieni pulpettivene? Ei... vaikka niissä kaikissa toki oli läsnä vesi ja vene, niin purjehdus ja meri oli jotain aivan muuta. Jotain mikä vaani nurkan takana ja iski sopivan hetken tullen, eikä hellittänyt otettaan ennenkuin oli vene hankittu. Mutta eipäs mennä vielä asioiden edelle.
Oikeastaan alku sijoittuu vuosituhannen vaihteeseen. Olin vähän aikaisemmin muuttanut länsirannikolle Pohjanmaalta, perhekin perustettu. Tuttavaperhe pyysi mukaansa Reposaareen eväsretkelle, merta ja veneitä katsomaan. Enhän minä muuta aavaa ollut nähnyt kuin Pohjanmaan lakeuksia, jotenkin se meri ja sen rannikko teki vaikutuksen. Kasvillisuus ja tunnelma oli aivan erilainen kuin mihin oli tottunut. Melkein kuin olisi ulkomailla ollut, muistan miettineeni. Ajatus siitä että tämä vesi on samaa kuin mitä Tyynen valtameren saaria ympäröi tuntui huimalta ja jännittävältä. Jälkeenpäin tehtiin vielä monta retkeä meren rannalle, vaikkakaan itse veneet eivät silloin vielä kiinnostaneet.
Pikkuhiljaa eväsretket Reposaareen harvenivat ja viimein loppuivat. Meren ranta oli käynyt tutuksi ja tuntui että kiirettäkin oli aina vaan enemmän, niin töissä kuin vapaa-ajalla. Jotain jäi silti kytemään, ajatus ja kaipaus vapaudesta ja irtiotosta mitä meri jollain tavalla mielessäni symbolisoi.
Loppukesästä 2010 sain yllättäen kutsun purjehtimaan. Muiden harrastusten kautta tutuksi tullut ystäväni oli vaihtanut matkaveneensä purjeveneeseen ja houkutteli päiväseltään reissulle. Muuta en asiasta oikein tiennyt kuin että lämmintä vaatetta piti riittävästi ottaa mukaan, enhän ollut koskaan edes nähnyt purjevenettä läheltä. Purjehdimme kahdestaan Espoosta Porkkalaan, tehtiin vähäsen sapuskaa ja sitten takaisin. Kotiin ajaessa poikkesin huoltoasemalla vessassa ja lattia keinui edelleen... En vielä nytkään tiedä mitä tapahtui, ja missä vaiheessa päätös kypsyi. Voi olla että mitään päätöstä ei edes tehty, asia oli vaan niin itsestään selvä: Vene oli saatava. Kiivas 2-3 kuukautta Nettiveneessä, muutama sähköposti Ruotsiin saakka ja viimein talven jo tehdessä tuloaan löytyi Karjaalta omakotitalon pihasta Compis 28, ruotsalaisvalmisteinen 70-luvun vene. Innostuksen määrää kuvaa varmaan parhaiten se että vene oli ensimäinen mitä käytiin katsomassa ja kaupat tehtiin välittömästi.
 |
| Isokarin majakalla kesällä 2013 |
Siitä huolimatta, tai ehkä hyvin tehtyjen pohjatöiden ansioista, hankinta osoittautui oikeinkin kelvolliseksi. Ensimäinen kesä meni ihan harjoitellessa ja veneeseen tutustuessa. Toisena kesänä päästiin Luvialta asti juuri Turun saariston reunaan saakka, kolmantena kesänä 11 päivän reissu viiden lapsen kanssa tuntui jo sekin ihan liian lyhyeltä. Ja ahtaalta, Compiksessa oli 28 -jalkaiseksi veneeksi hyvät tilat mutta siltikin vain 5 makuupaikkaa. Se miten sinne saadaan seitsemän ihmistä puoleksitoista viikoksi... No, syksyn tullen alkoi suuremman veneen etsiminen. Tällä kertaa lähetettiin sähköposteja aina Hollantiin saakka, mutta lopulta Tammisaaresta löytyi kaikki kriteerit täyttävä vene. Tavoilleni uskollisesti kaupat tehtiin ensimäisestä yksilöstä mitä käytiin katsomassa... Vanhan myynti ja uuden osto tapahtuivat peräkkäisinä päivinä, joten ilman venettä ei tarvinnut olla kuin yksi yö!
Kolme vuotta Compiksen omistaja meni ilman että kauheasti tuli reissuja ja remontteja dokumentoitua. Tämän blogin on tarkoitus paikata asia uuden veneen osalta. Uudesta veneestä ja siihen päätymisestä tarkemmin seuraavassa postissa.
 |
| Vanha vene Rauman Kylmäpihlajalla kesällä 2013 |
